Samoojalla ja Välimäellä huippupäivä – bogittoman kierroksen pelanneet suomalaiset iskivät yhteensä yhdeksän birdieä ja kaksi eaglea     - Golfpiste.com

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Samoojalla ja Välimäellä huippupäivä – bogittoman kierroksen pelanneet suomalaiset iskivät yhteensä yhdeksän birdieä ja kaksi eaglea    

Lontoossa kahdeksanneksi kavunnut Kalle Samooja odottaa itseltään lähiaikoina vieläkin kovempia sijoituksia. Kuva: Getty Images

Kalle Samooja saavutti London Golf Clubilla kauden neljännen top 10 -sijoituksensa.

Kalle Samooja (-12) ja Sami Välimäki (-5) olivat päivän parhaimmistoa Lontoossa sunnuntaina päättyneessä European Tourin kilpailussa. Upeasti kahdeksannelle sijalle Cazoo Classicissa kirinyt Samooja pelasi tuloksen 66 ja sijalle T44 noussut Välimäki laittoi neljännellä kierroksella lyönnillä suomalaiskollegaansa paremmaksi.

Kaksikon tuloskortit olivat mukavaa katseltavaa. Samooja teki tyylikkäällä, bogittomalla kierroksellaan kuusi birdieä, joista viisi tuli reikien 9–15 aikana. Birdieistä kolme syntyi par-nelosilla ja toiset kolme par-viitosilla.

Syystäkin oli turkulainen ilahtunut esityksestään.

”Hyvä päivä. Hieno lopettaa kisa tuollaiseen kierrokseen. Lyönti oli jälleen hyvää ja tänään sain jonkun putin sentään sisään”, neljä lyöntiä voiton ottaneelle Calum Hillille hävinnyt Samooja kertoi tiedotteessa.

”Tietenkin harmittavan lähelle tavallaan jää, kun miettii, kuinka hyviä paikkoja on ollut kolmen päivän aikana. Otetaan tästä posit mukaan”, vajaat 29 000 euroa palkintorahaa tienannut pelaaja mietti.

Lyöntipeliinsä ja etenkin rautoihinsa erityisen tyytyväinen ollut Samooja ei ollut tällä viikolla viheriöillä parhaimmillaan, mutta aikoo työstää tämänkin osa-alueen nopeasti kuntoon.

”Ei putissa sen suurempia ongelmia ole. Hoidetaan ensi viikon treeniviikolla kuntoon, niin eiköhän Sveitsissä nasahda oikein kunnolla”, hän sanoi viitaten kahden viikon päästä käytävään kilpailuun, jossa seuraavan kerran pelaa.

”Pelissä on paljon hyvää ja olen siihen tyytyväinen. Keväällä sain hyviä tuloksia huonolla pelillä, mutta hyvällä puttaamisella. Nyt se oli vähän päinvastoin.”

Samooja pelasi London Golf Clubilla parhaan kilpailunsa sitten huhti-toukokuun vaihteen Tenerife Openin, jossa oli kolmas. Kaiken kaikkiaan top 10 -sijoitus oli hänelle kauden neljäs ja uran kymmenes European Tourilla.

Välimäen toiveet kovasta sijoituksesta olivat haihtuneet lauantain +3-tuloksen myötä, mutta päätöspäivänä hän oli kuin uudestisyntynyt. Paremman tuloksen pelasi sunnuntaina ainoastaan kakkostilalle kiilannut Ranskan Alexander Levy (-15).

Hän teki virheettömällä kierroksellaan kolme birdieä ja eaglet takaysin molemmilla par-viitosilla.

”Puhuttiin Kallen kanssa eilen illalla, että olisi fiksua lyödä paljon griinejä, niin pistettiin testiin ja se toimi. Pari pitkää puttia sai loppuun, niin se oli mukava bonus hyvälle lyömiselle. Tänään sai myös karsittua lost ball -lyönnit pois”, Välimäki sanoi.

Ryhdistäytyminen oli huomattava, sillä kauden toiseksi kovimman tuloksensa pelanneelle Välimäelle kirjattiin kolmella ensimmäisellä kierroksella yhteensä yhdeksän bogia ja neljä tuplabogia.

Kausi on ollut Välimäelle melkoista tervanjuontia. 14 kilpailusta seitsemän on päättynyt karsiutumiseen, eikä hän ole sijoittunut kertaakaan edes 20 parhaan joukkoon. Tokion olympialaisissa (27:s) Välimäen otteissa oli välähdyksiä paremmasta, ja sunnuntaina hän esitti sen kaltaista peliä, jolla nousi viime vuonna lajin huipulle.

Cazoo Classic -kilpailun voittaneelle Skotlannin Calum Hillille (-16) ykköstila oli ensimmäinen European Tourilla. Hän kamppaili isosta menestyksestä jo viime viikolla St Andrewsissa pelatussa Hero Openissa, mutta joutui tyytymään hieman vaisummin sujuneen päätöskierroksen jälkeen neljänteen sijaan.

Kyseessä oli skotlantilaisten toinen peräkkäinen ykköstila ET:llä, sillä niin ikään voittotilinsä avannut Grant Forrest oli Hero Openin paras.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje