Pelireissu Marokkoon on kelpo vaihtoehto monelle tutummalle kohteelle. Anna Golf -kiertueen finaaliryhmä bongasi Marrakechin ja sen kuusi mainiota kenttää.
(Juttu on julkaistu Golflehden numerossa 2/2020)
Kuvankaunista, sananmukaisesti. Sitä odotan tutkittuani ennen reissua ahkerasti Marrakechin golfkenttien nettikuvia: valkohuippuisia Atlasvuoria kentän jos toisenkin taustalla. Itämaisen prameita klubeja puutarhoineen, griinien häikäisevää vihreyttä. Laineilevaa hiekkaa, auringonlaskuja ja Marrakechin öisiä valoja heijastumassa salaperäisinä kastelualtaisiin.
Pääosin odotukset palkitaan. Jos jotain kauneudesta uupuu, se korvautuu monin verroin kiinnostavuudella, niin kentillä kuin kaupungilla.
Marokko on useimmille naisporukassamme uusi tuttavuus, vaikka muuta peli- ja pelimatkakokemusta löytyy paljonkin 33 aktiiviharrastajan joukosta ikähaitarilla nuoresta aikuisesta yli seitsenkymppiseen. Yleisvaikutelma Marrakechin kentistä jää myönteiseksi riippumatta pelaajan tasoituksesta, joita meiltä löytyy nollasta 44:ään. Haastetta ja onnistumisen elämyksiä kertyy kaikille.
Marrakechin kenttiä tulee helposti verranneeksi Välimeren vastarannan tarjontaan Espanjassa. Marokossa on rauhallisempaa. Ei pelata jonona tungoksessa, ei myöskään jyrkillä rinteillä, kuten turhan usein Aurinkorannikon talosokkeloissa, joissa auton käyttö on usein pakollista.
Kivat kentät kävelijälle
Marrakechin mopoilijat ovat varsinaista fatalistiporukkaa. Mahtuvat aamuruuhkassa kapeimpaankin rakoon. Vaikka kaupungin liikenne on lievästi sanoen eloisaa, pelaamillemme kentille pääsee hotellista autolla 15-30 minuutissa.
Aavikolle rakennetuilla kentillä väylät ovat pääosin vain kevyesti kumpuilevia, mutta se sopii hyvin kaikenikäisille kävelygolfareille, erityisesti senioreille. Kuumimpana kesäsesonkina auto saattaa kuitenkin olla tarpeen.
Bunkkereita on tiuhaan, hiekkaa piisaa. Vesi on harvinaisempi ongelma. Väylät ovat kohtuuleveitä, niiden varrella kauniita istutuksia sitruspuineen, kaktuksineen ja kukkivine pensaineen, joiden pääväri on peliviikollamme lempeän vaaleansininen kuten taivaskin parhaina päivinä. Värit ja aurinko lohduttavat, jos peli välillä takkuaakin aavikkohiekkaa mätkiessä.
Missä vessa ja seuraava tii?
On asioita, joita naispelaaja – ja ehkä mieskin – arvostaa kentän kaikinpuolisen pelattavuuden ja hyvän palvelun lisäksi. Esimerkiksi sitä, että hädän hetkellä löytyy siisti vessa tai edes puska. Suojattomalla aavikolla tilanne voi käydä muuten tukalaksi.
Tärkeää on myös, että joka tiillä lyöntipaikka on hyvin hoidettu ja että väylämerkinnät ja kartat sekä väylillä olevat etäisyysmerkinnät ovat selkeitä. Viitoituksethan on usein sijoiteltu autoilijan tai keltaisilta pelaavan näkökulmasta mainiosti, mutta kävelijälle ja punaisilta pelaavalle puutteellisesti. Petrattavaa näissä asioissa on niin Marokossa kuin Suomessakin.
”Varaa tiiaika aamun sarastukseen ja koet pastellisen värielämyksen, joka saa melkein unohtamaan, miksi kentälle tultiin.”
Pariin kertaan meidät yllättää caddie- tai vaihtoehtoisesti autopakko, mutta se ei liity ehkä niinkään kentän haasteisiin kuin tarpeeseen täydentää kassaa. Marokon golf on turistien kukkaron varassa, paikallisia ei juuri kentillä näy paitsi töissä.
”Vapaapäivä” kaupungilla
Marokko pärjää hinta-laatusuhteellaan. Viikon all inclusive -majoitus, lennot, golfit ja kuljetukset maksaa suurin piirtein saman kuin Aurinkorannikon vastaava paketti pelkällä aamiaisella.
Turvallisuuden tunnekaan ei reissussa rapaannu, vaikka piilevän vaaran viestejä on tarjolla: hotellimme sijaitsee tyypilliseen tapaan muurien takana, portilla on vartija, ostoskeskukseen ja iltaravintolaan kuljetaan metallinpaljastimen läpi. Pahassa maailmassa kaikkeen tällaiseen on alkanut tottua, pakon edessä.
Viikon ainoana golfittomana päivänä kiertelemme Medinan, vanhan kaupungin, sokkeloisia kauppakujia ja ihmettelemme soukien ja basaarien järjettömiä tavaravuoria. Ne tuntuvat suorastaan merkillisiltä aikana, jolloin meitä koulitaan riuskasti ilmastotietoisiksi ja eroon turhasta kamasta. Mutta jollain on kauppiaan elettävä.
Medinan puutarhat ovat usein talojen muurien sisällä. Uudempien kaupunginosien vehreät puistot ja puutarhat houkuttelevat varjoihinsa käyskentelemään. Viikkomme fokus on kuitenkin golfkeitaissa ja katse tiukasti pallossa. Niinpä yksi vapaapäivä riittää mainiosti.
Al Maaden Golf resort – Hyvä startti peliviikolle
Sunnuntaiaamu valkenee sumun tihkuisena. Ajamme parinkymmenen minuutin matkan kentälle pitkin suoria palmubulevardeja, ohi muurien taakse kätkeytyneiden riadien, hotellien ja modernien kerrostalojen. Kaikki rakennukset ovat punertavan saven värisiä. Liikenne on melko rauhallista, mopoja on paljon. Moni myös hölkkäilee, joukossa naisiakin.
Al Maadeniin mutkittelevan kenttätien laidoilla viheriöi hedelmäpuita ja pensaita. Niiden takana rakentamaton maasto on ankeaa ja kuivaa. Kauempana maisemassa nököttää paljon nostokurkia ja keskeneräisiä asuintaloja. Lintujen sirkutus ilahduttaa marraskuista mieltä.
Päivän edetessä keli kuivuu ja kohenee. Aurinko esittäytyy. Nettikuvien komeat vuoretkin alkavat siintää sumun takaa. Kenttä on myös patsaspuisto, jossa moderni taide yllättää pelaajan siellä täällä väylien varrella.
Kulkukoiriakin näkyy. Se alkuun vähän arveluttaa, mutta eivät ole häiriöksi. Fillaroiva vahti vahvistaa turvallisuuden tunnetta. Samalla asialla lienee minareetista kaikuva rukouskutsu.
Kentästä sanottua:
”Erinomainen aloituskenttä golfviikolle. Kenttä antaa mahdollisuuksia onnistumisen tunteisiin ja siten alun upealle viikolle.”
”Etäisyysmerkinnät eivät ole kummoisia, oma mittari olisi ollut tarpeen.”
”Raffit kovaa kiharaheinää. Jos osuma ei ole tarkka, pallo ei lennä minnekään.”
Assoufid golf club – Silmäniloa ja suunnistushuti
Ajomatka on hivenen pidempi kuin edellisenä päivänä. Golfkentän tietä reunustavat palmut, pensaat ja kukat ovat kuin kasvikulissi, jonka takaa pilkottaa kivinen aavikko melkein kuun maisemana.
Kokonaisuudessaan kenttä on kauniimpi ja vaihtelevampi ja klubi toimivampi kuin edellispäivän Al Maaden, jonka väylät olivat varsin samanlaisia ja klubirakennus sokkeloinen. Assoufidkin on tasaisena helppo kävellä, mutta se myös aaltoilee ja jokunen mäkikin löytyy. Pallo voi siis päätyä vähän muualle kuin aikomus oli. Se lisää pelin kiinnostavuutta.
Kärrymaksuun sisältyvät rangepallot, bägit hoituivat sutjakkaasti valmiusasentoon ja pelin jälkeen puhtaina bussiin. Caddiepalvelu pelaa edellispäivää sujuvammin.
Aitoa erämaameininkiä tarjoaa monien avausten edessä oleva pitkä kaistale kovaa hiekkasavimaata kivineen. Vasta sen ylitettyään pääse väylälle. Jos pääsee. Kovalta aavikkohiekalta lyöminen on hankalampaa kuin bunkkereista. Itse selviydyin parista hiekkapulmasta parhaiten pelkällä putterilla tai seiskalla putaten.
Kotioloista poikkeaa väyläruoho, joka on pidempää kuin raffi. Kasteluvedet keskitetään olennaiseen, griineille ja väylille. Ne sitten kasvavatkin, jopa liikaa.
Kentässä on vain yksi iso miinus ja se kurittaa useita ryhmiä: pikku kyltti ”next tee” puuttuu. Suunnistuspulmia riittää, vähäiset viitat on tehty autoilijoille.
Puolivälin kioskilla on tyypilliseksi osoittautuva tarjoilutilanne: ei sämpylän sämpylää valmiina, mutta auliisti tekisivät jos tilaisimme ja kuljettaisivat jonnekin jatkoväylälle.
Olkoon. Ryhmä päätyy tyytymään eväidensä rippeisiin, mutta tämä on pikku murhe. Sää on ennustettua parempi. Rankkasadeuhka vaihtuu alun pikku ripottelusta jälleen aurinkoiseksi.
Kentästä sanottua:
”Kenttä sopii pitkälyöntisille pelaajille. Upea layout.”
”Kaunista oli palmujen katveessa tänään. Olisi vaan kannattanut pysyä väylällä – ja mielellään vielä oikeassa järjestyksessä.”
”Greenit osoittautuivat piilokalteviksi eli vaikealukuisiksi ja nopeiksi sään kuivuessa. Hieno kokemus huonosta pelistä huolimatta, seura mitä parhainta.”
”Opastus kentällä oli kehnoa. Mutta viehättävä kentän profiili ja kiva, siisti klubipuoli ja ympäristö.”
Amelkis golf club – Kaikki irti caddiepakosta
Kolmas pelipäivä. Sääsovellus lupaa aiempia aamuja enemmän vettä, ja on tällä kertaa oikeilla jäljillä.
Mutta kun päästään linnamaiselle, kulunutta itämaista charmia henkivälle klubille, luvassa on muutakin yllättävää. Kaikkien yllätykseksi kentällä on caddiepakko tai vaihtoehtona auton käyttö. Mutta sateessa vain caddie.
Caddieen tottumatonta tämä hämmentää, mutta caddiesta on hyötyä, jos häntä uskoo ja vieläpä osaa toteuttaa ohjeet. Ristiriitaisia tunteita herää, jos kehtaa pitää päänsä, toteuttaa oman ideansa ja sattuu onnistumaan. Tai joutuu uhmakkaasti kieltäytymään tarjotusta draiverista sadan metrin par-kolmosella. Ainakin minun keskittymiskykyni on koetuksella, kun griinillä on väkeä kuin sukukokouksessa.
Ryhmämme caddieilla on vähän turhan kiire, viilettävät ysiltä suoraan kympille, tuskin vessataukoa suodaan, eväistä puhumattakaan. Etuysiltä ei vessaa edes löydy, tyypillinen tuskan paikka naispelaajalle.
Onnittelen itseäni siitä, että caddieni pyörittelee vain kerran silmiään havaittavasti ja huokaisee: ”Oh madame, what did you do now?”
Mutta yhtä kaikki, mukavia kavereita ja useimmat huippuosaajia hommassaan. Annamme tipiksi maan tavan mukaan paikalliset sataset, kymppi euroina. Useimmat ansaitsevat sen opastuksestaan, kaikki lehmänhermoisuudestaan.
Kentästä sanottua:
”Kenttä oli monipuolinen. Bunkkereilla ja vesiesteillä oli luotu kentälle luonnetta. Hiekka-alueet toivat väyliin rytmitystä, mutta myös paljon haastetta.”
”Ensimmäinen ulkomaan caddiekokemus oli positiivinen, vaikka yhteistä kieltä ei löytynytkään; oli taitava linjojen lukija (en muuten olisi riehaantunut birdietehtailuun) ja diskreetti maila-apu.”
”Kaunis kenttä ja ympäristö. Griinien luku olisi ollut vaikeaa ilman caddien asiantuntemusta. Tänne voisin tulla uudestaan, ainakin jos saisin saman caddien.”
The Montgomerie marrakech – Huippukenttä koiravartiossa
Aamuruuhkassa etenemme vikkelästi punertavien talojen lähiöön, jonka laidalla on samaan laatikkotyyliin rakennettu hulppea, joskin hieman nuhruinen klubitalo. Ikkunat saisi pestä. Klubiravintola on kuitenkin omaperäisen kekseliäästi sisustettu.
Kenttä on varsin helppokulkuinen, lievästi lainehtiva, bunkkerit hyvät ja griinit tasalaatuiset. Verrattuna edellisiin päiviin nyt on väylille riittänyt nurmea eikä sorapinnalta tarvitse lyödä.
Nolottaa pikku harhailu jo ykkösen ja kakkosen välillä, kun viitoitus on epäselvä. Siitä eteenpäin sujuu, vaikka siirtymät ovat melko pitkiä.
Bunkkereita on makuuni liikaa ja valitettavan usein ne muodostavat griinin eteen kapean kannaksen, jonka reunat kallistuvat bunkkereihin päin. Griinille pääsy vaatii taitoa, mutta enemmänkin onnella etenen.
Lentomelu on melkoista, kun koneet laskeutuvat ja nousevat väylien yllä varsin matalalla. Häiritsee hieman keskittymistä ja on hetkittäin jopa vähän pelottavakin näky lentopelkoiselle.
Väylät näkyvät tiiltä lipulle asti. Selkeää, mutta minun makuuni vähän yksitoikkoista, vaikea erottaa ja muistaa. Puolimatkan yllätys virkistää väsyneimmänkin: caddie tarjoilemassa marokkolaisia herkkuja ja vettä.
Toilettikäynnillä tuumin, voiko kärryt jättää kävelytien varteen odottamaan. Mielessä on juuri kuultu tarina Aurinkorannikolta: koko bägi putsattiin, kun omistaja oli hetken huussissa. Täällä vartijan susikoira pitänee mahdolliset vorot loitolla.
Yhdeksännellätoista reiällä ilmenee, että moni meistä tykkää tästä kentästä erityisen paljon. Atlasvuoristo on lähempänä kuin aiemmin. Kenttä ei ole varsinaisesti kaunis, pikemminkin asiallinen ja sellaisena laadukas.
Kentästä sanottua:
”Kenttä vaikuttaa suunnitelluksi auton käyttöön. Siirtymät pitkiä, mutta hyvin pääsi kävellenkin perille. Pelaisin mielelläni uudelleen.”
”Mainio kokemus alusta loppuun eli range -> kenttä -> välipala -> lisää hyvää kenttää -> kiva ravintola ja hyvä ruoka klubilla.”
”Ihan huippukenttä, ja viikon paras asiakaskokemus.”
”Kenttäprofiili hyvä, samoin harjoitusalueet, ravintolapalvelut ja näkymät.”
Samanah golf club – Vaihteeksi autoillen
Koska tulolennolla iskenyt flunssa on äitynyt päivä päivältä kovemmaksi, päädyn vastoin vakaumustani golfautoilemaan. Kierros päivässä ei taida olla paras tapa tervehtyä, mutta keskenkään ei kenttäbongailua voi jättää.
Kenttä on punaiselta tiiltä pelaamistamme pisin, vaikka tiipaikat on laitettu eteen. Kuulemma, jottei kellekään tulisi paha mieli. Pitkälyöntisiä naisia moinen kuitenkin harmittaa. Eikä lyhytlyöntinenkään kaipaa tässä porukassa paapomista.
Tälläkin kentällä on tavallisesti otettava auto tai caddie. Nyt päästään sopimukseen yhdestä caddiesta per ryhmä. Saan siis tehdä itse omat virheeni.
Sokkolyöntejä ei tarvitse lyödä. Bunkkerit sijaitsevat usein griinin jommallakummalla puolella, mikä mahdollistaa sekä riskinoton että turvallisen etenemisen.
Kauneuskilpailuissa Samanah ja Assoufid kilpailevat tasapäisesti. Assoufidin kumpuilevuus tekee väylistä ja maisemista kiinnostavampia. Samanahin klubitalo taas on erityisen kaunista arkkitehtuuria ja itämainen tunnelmaltaan. On upeita laatoituksia, tauluja, sisäistutuksissakin komeita anopinjakkaroita. Myös palvelu on kohdillaan.
Kentästä sanottua:
”Upea kenttä, ei ole turhaan ollut suurempien kisojen näyttämönä. Griinit loistavassa kunnossa, lähestymisissä vaadittiin tarkkaa sijoittelua, jotta putissa ja chipissä ei joutunut haasteisiin.”
”Kaunis klubi, ystävällinen vastaanotto ja kenttä kerrassaan erinomainen. Hyvässä kunnossa väylät & griinit ja raffia myöten kunnon ruohot, bunkkereissakin hienot hiekat.”
”Punaiset lyöntipaikat ainoa kauneusvirhe. Minimaaliset kooltaan ja osa epätasaisia, jos siis olivat eri paikassa kuin siniset.”
Fairmont Royal Palm golf & country club – Ekstrakierros sarastuksessa
Kun lähtee kello seitsemän sateisena marraskuun aamuna Marrakechin keskustasta kohti kenttää, tuntuu yö vain pimenevän. Joku satunnainen kulkija etenee töihinsä taskulampun valossa.
Klubitalo on pimeänä kuten ympäristökin, yksi ovi sentään auki. Pro shopissa vanhempi herra ryhtyy toimeen, mutta valoja ei sytytetä vieläkään. Vasta pelin jälkeen paljastuu, miten upea Royal Palmin klubi on.
Lähdemme vaeltamaan hämärässä kohti ykköstiitä. Kävelyteiden laatat ovat yön sateesta liukkaita. Mutta tiiajan tullen sumu alkaa hälvetä ja yhtäkkiä valo voittaa. Ihmeellinen hetki! Aamun sarastuksen pehmeä valo on aivan erilaista kuin myöhempi, värit haalistava keskipäivän aurinko.
Aamuvalo paljastaa tämän matkan – ja monen muunkin kokemani matkan – kauneimman kentän.
Lammet kaislikkorantoineen ovat upeita ja tuovat peliin haastetta. Erityisen jännittävä on raffien kellertävänvihreä sävy, vaikkei kyseessä olekaan raffi sanan kotimaisessa merkityksessä, vaan vain erisävyinen väyläruoho.
Bunkkerit on muotoiltu kuin suurikokoisiksi palapelin paloiksi. Kenttä on mainio kävellä ja pelata, vaikka siirtymät ovat pitkähköjä.
Peliviikon huipennukseen mahtuvat kaikki Marokon värit, punainen okra, ikivihreä, taivaan sininen ja Atlasvuoriston lumihuippujen valkoinen. Ne levittäytyvät eteen pehmeinä, pastellisina, hienovaraisina.
Hetken tuntuu, että on ihan sama, minne pallo lentää. Kunhan vain saan katsoa kenttää, joka on kuin maalaus.
Kentästä sanottua:
”Ei turhaan lähdetty, oli kaunis kenttä ja tapahtumia sopivasti, ei seikkailua väärillä väylillä eikä kadonneita palloja.”
”Vesiesteitä oli muita kenttiä enemmän, mutta eivät häirinneet liikaa.”
”Griinit eivät olleet tasalaatuisia, välillä kuivia kohtia ja välillä liiankin pitkää ruohoa. Pääosin putti kuitenkin kulki haluttuun suuntaan.”
”Väylät olivat vaihtelevia. Yhdessä kohdassa siirtymä seuraavalle väylälle kulki vaarallisesti edellistä väylää pitkin takaisin päin kummun takana. Seura oli taas kerran maanmainiointa ja aika kului kuin siivillä.”
Anna Golf Tour 2020
Lue lisää Anna Golf -kiertueesta ja sen osakilpailuista osoitteesta: annagolf.fi
Tänä vuonna osakilpailujen voittajat pääsevät finaalimatkalle Portugaliin. Reissuun voi lähteä myös omakustanteisesti.
Anna Golf on myös Suomen suosituin naisten golfyhteisö. Löydät sen facebookista.
Nyt on sitä naisnäkökulmaa: ” Värit ja aurinko lohduttavat, jos peli välillä takkuaakin aavikkohiekkaa mätkiessä.” Eli aika vähän artikkeli sisälsi golfia ja kommentteja golfkentistä, muusta sitäkin enemmän. En yleistäisi tätä naisiin, mutta Golflehdessä soisi artikkelien olevan enemmän golfillisia. Kentistä olisi luullut olevan kommentoitavaa, olihan esimerkiksi Assoufit valittu kahdesti Afrikan parhaaksi golfkentäksi ja mielestäni Royal Palm on kaikilla mittareilla upea kokonaisuus. Yksi yksityskohta ihmetyttää ja se on asenne caddien käyttöön – maassa joka kärsii suuresta työttömyydestä ja monelle caddien homma on ainut keino päivittäiseen leipään. Caddie maksaa 20 euroa (sis. 6 euroa maksavan kärryn), joten rahasta ei ole kiinni. Ken ei tykkää caddien kommenteistä, voisi pohtia sanontaa ”metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan”.