16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Sääntömuutos vie käytetyiltä golfpalloilta markkinat alta ja luo pelaajille pitkään jatkuvan tunnistamistehtävän

Golfarin joutuu sääntömuutoksen voimaan astuttua tunnistamistehtäviin. Kuva Getty Images

Käytettyjen golfpallojen vuotuinen maailmanmarkkina on 200-300 miljoonaa dollaria. Tuleva sääntömuutos romuttaa sen hetkeksi kokonaan.

Golfpallot ovat muuttuneet ennenkin. Pallojen evoluutio on kulkenut höyhenpalloista guttaperkkapalloihin ja kumilangasta kerittyyn niin sanottuun Haskell-palloon. Haskellista siirryttiin nykyaikaisten pallorakenteiden aikakaudelle, jonka vallitsevana standardina ovat nykyiset uretaanipallot.

Aina, kun pallomalli on uudistunut, golfareilla on ollut syy ottaa uusi malli käyttöön. Uusi pallo on muun muassa kestänyt paremmin vettä, ollut edellistä pyöreämpi, lentänyt pidemmälle, kestänyt paremmin huonoja lyöntejä tai ollut edullisempi hankkia, usein kaikkia näitä.

Kun golfpallo seuraavan kerran golfin kattojärjestöjen päätöksellä muuttuu – ammattilaisilla vuonna 2028 ja harrastajilla vuonna 2030 – tilanne poikkeaa aiemmista palloevoluution taitekohdista yhdellä ratkaisevalla tavalla: uusi pallo on edellistä huonompi. Pallon rakenne säilyvät entisen kaltaisina ja se rakennettaan pääosin samoista materiaaleista, mutta pallo lentää noin kymmenen metriä lyhyemmän matkan kuin vanha pallo.

Uudet ja vanhat pallot menevät heti ensimmäisestä päivästä alkaen maastossa sujuvasti sekaisin.

Kaupasta ostettavien iskemättömien uusien pallojen kanssa muutosvaihe on äkkiä ohitettu. Uusia lyhyemmälle lentäviä palloja tulee myyntiin hyvissä ajoin ennen sääntömuutosta, ja moni golfari ottanee ne jo käyttöönsäkin ennen H-hetkeä totutellessaan lyhentyneisiin lyöntimittoihin ja niiden vaikutukseen. Kun sääntömuutos sitten astuu voimaan, kaupasta ostetaan ja niissä myydään enää uusia palloja.

Käytettyjen golfpallojen osalta tilanne on kokonaan toinen. Golfkenttien reunamailta, metsistä, pusikoista, heinikoista, vesiesteistä ja mitä kummallisimmista muista paikoista löytyy vanhoja, sääntöjenvastaisia palloja vielä vuosia sääntömuutoksen voimaantulemisen jälkeen.

Päivänä, jolloin sääntömuutos astuu voimaan, aivan samoihin paikkoihin alkaa kadota myös uusia sääntöjenmukaisia palloja. Uudet ja vanhat pallot menevät heti ensimmäisestä päivästä alkaen maastossa sujuvasti sekaisin, ja vaikka vanhat pallot alkavat hiljalleen korvautua myös golfkenttien piilopaikoissa uusilla palloilla, muutos tapahtuu hitaasti (Hollannin Amersfoortista löydettiin vuonna 1984 tiettävästi ainakin 400 vuotta vanha lehmänkarvasta tehty golfpallo.)

Sekä golfarit että käytettyjen pallojen kauppiaat joutuvat jatkossa erottelemaan uudet ja vanhat pallot erehtymättömästi toisistaan. Kuva Getty Images

Mikään taho ei kiellä lyömästä sääntöjen vastaiseksi muuttunutta palloa jatkossakin golfkentällä, mutta tasoitus- tai kilpailukierrosta niillä ei voi enää pelata.

Golfareiden on siis päivästä yksi alkaen kyettävä erehtymättä tunnistamaan uudet pallot vanhoista, miten ikinä se sitten tapahtuukaan. Muuten koko sääntömuutos menettää merkityksensä.

Vaikka pallojen erottaminen tehtäisiin helpoksi esimerkiksi selkeillä mallimerkinnöillä, golfarit joutuvat myös moraalisten valintojen eteen. Jos pelaaja tietää heinikosta löytyvän pallon lentävän kymmenen metriä pelissä olevaa palloa pidemmälle, houkutus laittaa pallo peliin seuraavalla tiillä – tai pisin draivi -kilpailun reiällä – käy joillakin eittämättä liian suureksi.

Erilaisiin huijaamisen muotoihin golf on tosin tarjonnut mahdollisuuksia läpi koko historiansa ja silti onnistunut rakentamaan ja ylläpitämään lajikulttuurin, jossa harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta kunnioitetaan sääntöjä, vaikkei kukaan niiden noudattamista valvoisikaan.

Markkina katoaa alta

Sääntömuutoksen astuessa voimaan, myös golfvälineiden toimiala on kokonaan uuden tilanteen edessä.

Golfin pelaaminen on lisääntynyt viimeisten vuosien aikana maailmanlaajuisesti, ja samaan aikaan golfvälineiden kivijalkamyymälöiden määrä on vähentynyt. Välinekauppa on siirtynyt aiempaa selvästi verkkoon, jossa käytetyt pallot pääsevät kivijalkamyymälöitä paremmin esille. Näiden yhteisvaikutuksena käytettyjen pallojen markkina on kasvanut voimakkaasti, ja palloja kauppaavien yritysten myyntiennusteet ovat harpanneet jopa 3–4 vuotta ennakoitua pidemmälle.

Käytettyjen pallojen jälleenmyynnin arvioidaan olevan pelkästään Yhdysvalloissa reippaasti yli sata miljoonaa dollaria vuodessa. Yhdysvaltojen golfmarkkina on karkeasti ottaen puolet maailman golfmarkkinoista, joten muun maailman markkinan voi arvioida olevan suunnilleen samansuuruinen. Jos golfareiden kentiltä löytämille palloille laskettaisiin vastaava käytettyjen pallojen jälleenmyyntiarvo, ilmaisina löydettyjen pallojen kokonaismarkkina olisi arvioiden mukaan vielä huomattavasti kaupallista markkinaa suurempi.

Käytettyjen pallojen myynti alkaa hiipua jo hyvissä ajoin ennen sääntömuutosta.

Ilman ”löytömarkkinaakin” käytettyjen golfpallojen kaupallinen markkina on huomattavan suuri, arviolta siis noin 200–300 miljoonaa dollaria vuodessa.

Sääntömuutoksen astuessa voimaan markkina katoaa kuitenkin yhdessä yössä kokonaan alta.

Käytännössä käytettyjen pallojen myynti alkaa hiipua jo hyvissä ajoin ennen sääntömuutosta. Harva hankkii itselleen viimeisellä muutosta edeltävällä kaudella palloja, joilla ei voi hetken kuluttua enää sääntöjen mukaisesti pelata. Eräpäivän jälkeen vanhoja palloja ei voi enää kuluttajille myydä, joten kaupallisten toimijoiden on joko keksittävä käytetyille palloille toinen kohde ja käyttötarkoitus tai lopetettava toimintansa kokonaan.

Käytettyjen pallojen markkina ei kuitenkaan katoa lopullisesti, vaan syntyy hiljaa uudelleen. Kestää kuitenkin pitkään ennen kuin käytettyjä palloja saadaan taas myyntiin nykyistä vastaavalla volyymilla.

Golftoimialalla on vielä vuosia aikaa sopeutua tulevaan sääntömuutokseen, jonka yksityiskohtia ei ole vielä kovinkaan tarkasti avattu. Sääntömuutoksen seurauksia arvioidessa vaikuttaa siltä, ettei niitä ole kovin tarkasti vielä edes mietitty.

Lue seuraavaksi: Draivisi lyhenee, jos suunniteltu golfpallojen sääntömuutos menee läpi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (14 kpl)

    Bryson says:

    Siis 10 metriä. Kyllä on totaalisen typerää puuhaa. Ei järjen häivää. Ja miten eri valmistajat osaavat tehdä uuden vaatimuksen mukaiset vähemmän lentävät pallot tasavertaisesti. Ja kuka näkee mitä palloja pelaajilla on käytössä.

      Putti-Possu says:

      Kuka näkee, mitä palloja …?

      Golfissa pelaaja on itsensä tuomari ja kyllä pelaaja itse tietää … tai jos ei tiedä, onko sillä niin kovin suurta väliä, jos papan draivi lentää 10 metriä pidemmälle. Siis itse itsensä tuomari, mutta ei kannata ottaa sitä riskiä, että kisan yhteydessä oikea tuomari tarkistaa pallon … ja pelaajan ”otsaan tatuoidaan” huijarin leima.

      onejp says:

      Ja kun aikaa kuluu onko muka joku enimmäismitta mitä mikään pallo saa missään tilanteessa lentää?
      Mitä käytännössä tarkoittaa 20vuoden päästä ”10m vähemmän mittaa”, pitääkö pallon kehitys jäädyttää ja taas se, että onko jokin maksimimitta?
      Ja onko pelaajille jokin maksimimitta jota eivät saa lyönnillänsä ylittää vaikka taitoa tahi voimaa olisi kilpakumppania enemmän?
      Ei ole oikein tuommoinen keinotekoinen säätely oikein koskaan toiminut, ”life finds a way”

    Tsak Noris says:

    Eikös tuo ole hyvä asia, että hillitään lyöntipituuksia? Nykyisellä välinekehityksellä vanhoja hyviä kenttiä pitäisi venytellä kiskomalla tiiboxeja aina vaan taaemmas. Meitä harrastajia, jotka emme kilpaile (säännöllisesti) tuo uudistus ei koske oikein mitenkään. En pidä erikseen kirjaa tasoituksestani ja näin ollen on ihan sama millä pallolla pelaan vuonna 2035. Jos joskus haluaa sitten johonkin skabaan osallistua, niin ostaa sitä varten laatikon ”virallisia palloja”.

    Arpez says:

    Miten vanhat pallot kuuluu hävittää, laitetaanko vain sekajätteisiin?

    Pallohallussa says:

    Eikös golfpallot ole ongelmajätettä?

    Putti-Possu says:

    99% golfkierroksista on muita kuin kisakierroksia tai tasoituskierroksia – jos joku pohtii, mitä tehdään vanhoilla golfpalloilla, niin %-lasku auttaa.

    PiisamiGolf says:

    Kannattaa muistaa, että iso osa nykypalloista täyttää jo uudetkin säännöt eli meidän perustuupparien halvemmat pallot, jotka eivät lennä yhtä pitkälle kuin pro pallot. Pitäkää ne tallessa, tosin kyllä ne ehtivät hävitä kuitenkin ennen tuota takarajaa.

    peikkonen says:

    Tuo lyöntipituusongelma koskee lähinnä erilaisilla toureilla pelaavia golfareita eikä niilläkään suinkaan kaikkia. Miksi koko golfyhteisöä pitäisi rangaista siitä, että joku lyö 10 metriä liian pitkälle!? Jos on niin, että pitkälyöntisen ammattilaisen pisin lyönti lyhenee tuon 10m, se ei kai tarkoita sitä, että lyhyempilyöntisillä etäisyys lyhenisi 10 m, vaan selvästi vähemmän, jolloin koko uudistus vaikuttaa perustuuppareiden kannalta lähinnä kiusanteolta tai kädenojennukselta pallotehtailijoille. Samaa kategoriaa kuin taannoinen urasääntö.

    Slowhand998 says:

    En usko että pallouudistus vaikuttaa klubipelaajien tuloksiin mitään. Jos pelaan kierroksen lady pallolla, joka on jatkossakin sallittu, niin ei tulos pallon takia ole huonompi tai parempi kuin normaalisti. Tässä on taas turha meteli nostettu aivan kuten silloin, kun pelättiin että miehet joukolla rekisteröityvät naisiksi pärjätäkseen golfkisoissa.

    JukkisGolf says:

    Kyllä uudet pallot pitää siten merkitä, ettei tarvitse arpoa onko kysesssä uusi vai vanha pallo!

    Kalavei Oy says:

    En näe että tämä käytettyjen pallojen markkinaan juurikaan vaikuttaa, vaikka valmistajat sitä toivoo.

    Iso osa meidänkin asiakkaistamme ostaa käytettyjä golfpalloja koska se on ekologisempi vaihtoehto kuin uudet vastaavat. Säästetyt eurot ja nopea toimitus ovat monelle vasta toisella sijalla ostopäätöstä tehdessä.

    Sääntömuutos on hyvä Tourille, mutta klubipelaajien ei tästä kannata harmaita hiuksia ottaa. Pro V1/Chrome Soft/TP5 ainoat pallot tällä hetkellä joista voi valmistusvuoden 2 vuoden sisältä erottaa.

    Onnistunut lähestyminen 90 metristä lipulle tuntuu paremmalta kuin ”chippi-rulli” 50 metristä.