16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Historian hirveimmät golfkengät?

Oliver Wilsonin kengistä ei ainakaan kilpatovereilla ole valitettavaa, sillä piikinjälkiä ei jää. © Getty Images

Paljain jaloin svingailu on sellaista kesämökkipuuhaa, jota tehdään kun sauna lämpenee. Kesämökin pihaan se paljasjaloin treenaaminen jääkin, sillä kyllähän siitä nilkat kipeäksi tulevat.

Ryder Cupissakin pelannut Oliver Wilson on hakenut peliinsä uutta otetta sukkamaisista Vibram Five Finger -tossuista. Kenkien pohjat ovat joustavat ja jokaiselle varpaalle on omat osionsa. Vähän kuin sormikkaissa.
Englantilaisen loppukausi ei kuitenkaan saanut kovin suurta pontta uusista tossuista. Wilson sijoittui kauden kahdessa viimeisessä kisassa Hong Kongissa ja Dubaissa 85:ksi ja 35:ksi. Koko kausi on mennyt englantilaiselta penkin alle ja sijoitus European Tourin rahalistalla on vajonnut tällä kaudella heikoimmaksi neljään kauteen.
Pari viikkoa kenkiä kokeillut englantilainen ei ole varma aikooko jatkaa valitsemallaan tiellä. ”Ne näyttävät kauheilta ja olen kuullut niistä paljon kommentteja”, Wilson kertoi Dubain kisan yhteydessä. Ainakin Wilson on rehellinen.
Ilari Ceder

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje