16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Välineet

Avoimina muutoksille

Phil Mickelson on hakenut välinemuutoksista apuja lyönnin hallintaan. © Getty Images

Lähes kahdeksan kuukautta sen jälkeen, kun Torrey Pines toimi isäntänä U.S.Openille, se pääsi takaisin hommiin, PGA Tourin Buick Invitationalin pelikenttänä. Jotkut pelaajat eivät olleet tunnistaa kenttää. ”Kun pelasin Openissa, en edes tajunnut, että North-kenttä on siinä missä se on”, Padraig Harrington kertoi. ”Sitä ei vain nähnyt. Nyt kun pelasin South-kenttää, eikä Northin ykköstiillä ollut telttaa, ihmettelin, että mikäs kenttä tuo on.” Osa pelaajista on hämmästellyt samaa South-kentän osalta. Toisin kuin viime heinäkuisessa Openissa, jossa kenttä oli kuiva ja kova, pelaajat astuivat nyt kostealle ja pehmeälle pelialustalle. Muitakin eroja oli. ”Raffi ei ole enää yhtä paksu, väylät ovat leveämpiä ja vaikka griinit ovat edelleen kovia ja nopeita, ne eivät ole samanlaisia kuin Openissa”, Phil Mickelson sanoi. Niinpä osa niistä 49 pelaajasta, jotka olivat mukana sekä U.S. Openissa että Buick Invitationalissa, tekivät muutoksia mailavalikoimaansa. Näkyvin näistä muutoksista oli se, että yli 10 pelaajaa lisäsi draiverinsa loftia sitten viime kesän. Neljä heistä – Hunter Mahan, Rod Pampling, Jeff Quinney ja Camilo Villegas – lisäsivät 1,5 astetta nostokulmaa, mikä on tour-pelaajalle hyvin harvinaista. Mutta perustelut olivat hyviä. Pehmeämmillä väylillä pallo täytyy saada pysymään ilmassa pidempään, ja siksi nyt tarvittiin enemmän loftia. Viime heinäkuussa taas pelaajat tavoittelivat mahdollisimman pitkää rullia. Tämä selittää varmasti myös sitä, miksi rauta-kakkosia ei nähty nyt edellisen malliin. Viime viikolla pelaajista noin 25 prosenttia vähemmän otti bägiinsä rauta-kakkosen verrattuna U.S. Openiin. Silloin kapeilla väylillä pysyi paremmin raudoilla menettämättä kuitenkaan pahemmin pituutta. Sen sijaan hybrideitä nähtiin nyt selvästi enemmän kuin viime kesänä. Osa-alue, jossa pelaajat selvästi halusivat pitäytyä totutussa, oli iso-loftisten wedgejen käyttö. Sekä U.S.Openissa että Buick Invitationalissa tusina pelaajia käytti wedgeä, jossa on yli 60 astetta nostokulmaa. Viikon suurin muutos oli kuitenkin Mickelsonin bägissä, muista poiketen hän pienensi loftia avausmailassaan. U.S. Openissa Mickelson aloitti ilman draiveria, ja ilmestyi ykköstiille puu-kolmosen kanssa, jonka loft oli muutettu 13 asteesta 11,5 asteeseen. Buick Invitationalissa Mickelson käytti Callawayn FT-9 –draiveria, jossa oli vain 7,5-astetta nostokulmaa, sekä paksunnos (hosel) lavan ja varren kiinnityskohdassa (Callawayn vakio puumailoissa ei ole paksunnosta). Mickelsonin mukaan tuo paksunnos auttaa tuomaan lavan hieman avoimena palloon, mutta vähentää pahan faden riskiä. ”Tällä mailalla saan pallon liikkeelle pehmeästi ja saan siihen kierrettä, ilman että pallo kuitenkaan karkaa liikaa vasemmalle”, Mickelson selitti. ”Pallo yksinkertaisesti pysyy nyt paremmin kontrollissa.” Ja kuten Lefty itse lisäsi, se on jotain uutta viime vuoteen verrattuna. E. Michael Johnson #Digest#

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje