Petteri Orpo (vas.) ja Mika Walkamo löivät torstaina kättä päälle.
Ajankohtaista | Uutiset |
2.11.2018

PGA:n puheenjohtaja Mika Walkamo pyrkii eduskuntaan

Vanajanlinnan perustaja asettuu ehdolle Kokoomuksen ehdokkaana Hämeen vaalipiirissä.

Suomen PGA:n puheenjohtaja Mika Walkamo ilmoitti torstaina asettuvansa ehdokkaaksi ensi kevään eduskuntavaaleissa puolueenaan Kansallinen Kokoomus. Walkamo löi torstaina asiasta lopullisesti kättä päälle Kokoomuksen puheenjohtajan Petteri Orpon kanssa.

Golfarit tuntevat Walkamon pitkälti PGA:n sekä ennen kaikkea Hämeenlinnan Linna Golfin kautta. Suomen kärkikenttiin perustamisestaan asti lukeutuneen Linnan Walkamo rakennutti yhdessä Pekka Vihman kanssa osana nykymuotoisen Vanajanlinnan komeaa kokonaisuutta.

Walkamo on kuitenkin ollut jo pitkään myös poliittisesti aktiivinen. Hän on istunut Hämeenlinnan kaupunginvaltuustossa kahdeksan vuotta ja toiminut myös Hämeenlinnan Kokoomusnuorten puheenjohtajana. Pyyntö asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa tuli aiemmin tänä vuonna Petteri Orpolta.

”Nyt on oikea hetki ja oikea elämäntilanne lähteä ehdokkaaksi”, Walkamo kertoi.

Hän asettuu ehdolle Hämeen vaalipiirissä. Jos Walkamo tulee vaaleissa valituksi, hän lähtee eduskuntaan erityisesti yrittäjäagendalla.

”Olen toiminut pitkään yrittäjänä ja työnantajana ja haluan lähteä viemään yrittäjien viestiä eteenpäin. Olen käyttänyt sellaista slogania kuin ’Lisää työnantajia Suomeen’. Se tarkoittaa myös lisää työpaikkoja ja lisää verotuloja”, Walkamo sanoi.

Yli kymmenen vuotta PGA:n puheenjohtajana toiminut Walkamo väistyy Suomen golfammattilaisten järjestön nokkamiehen paikalta joulukuussa. Uusi puheenjohtaja PGA:lle valitaan 13. joulukuuta pidettävässä kokouksessa.

Kokonaan Walkamo ei kuitenkaan golfia hylkää, sillä hän kertoo jatkavansa edelleen Vanajanlinnan hallintotehtävissä. Walkamo sanoo haluavansa jakaa omaa, pitkän kokemuksen kerryttämää tietotaitoaan golfin parissa toimiville myös jatkossa.

Olisiko Walkamon valinnasta sitten hyötyä myös golfille lajina?

”Toivotaan, että olisi. Ovathan golfin terveydelliset ja sosiaaliset hyödyt isoja asioita myös yhteiskunnan kannalta. Jos valintani auttaa viemään tätä viestiä eteenpäin, niin kyllä golf siitä hyötyy. Yhteiskunta pärjäisi paremmin, jos useammat ihmiset pelaisivat golfia”, Walkamo vakuuttaa.

Walkamo ryhtyy seuraavaksi keräämään vaalitiimiä ja aikoo lähestyä myös golfareita asian tiimoilta.

Eduskuntavaalit järjestetään ensi vuoden huhtikuussa. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 14. huhtikuuta.

Kommentit

Hyvä esimerkki kuinka Toimittajalla on taas jyvät ja akanat sekaisin!
Vanajanlinna Oy ja Linna Golf Oy ovat kaksi erillistä yhtiötä. Mika Walkamo tosiaan toimii molempien hallituksessa, mikä on ollut yli vuosikymmen ristiriitaista Linna Golf Oy:n osakkaille. Vanajanlinna on käytännössä ominut tällä riippuvuus suhteella sesongin parhaat peliajat Vanajanlinna Oy:n käyttöön. Tämä on tarkoittanut, että Linna Golf:iin ei ole ollut tunkua pelaavien ja pelikausimaksua maksavien osakkaiden taholta. Linna Golfin talouden ovatkin joutuneet pelastamaan perustamisvaiheen sijoittaja osakkaat maksamalla ylimääräisiä rahoitusvastikkeita vuosittain lähes koko Linna Golf Oy:n toiminta-ajan yli kymmenenvuotta ja siis miljoonia euroja.
Linna Golf on kyllä yksi hienoimpia golfkenttiä Euroopassa. Valitettavasti vain yhtiön hallinto on väärissä käsissä ja osakkaan etu ei ole aina etusijalla kuten osakeyhtiössä pitäisi olla!

Eiköhän Linnagolfin osakkaat kykene parhaiten kertomaan siitä kuinka yhteisten asioiden ajaminen on Mikan sydäntä lähellä. Toivotan onnea ja menestystä poliitikon uralla.

Esitelkää kaikki eduskuntaa pyrkivät golffarit-tasapuolisuuden nimissä vai pitääkö olla oikean puolueen jäsen että pääsee lehteen?

Oma kommentti

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.