16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Tapahtumat

Pyörii vatsansa ympäri

Hanna-Leena Ronkainen yksinkertainen ohje kuuluu,

Hill Side Golf & Country Clubilla otettiin varaslähtö torstaina käynnistyvään valtakunnalliseen SPR:n Operaatio Nälkäpäivä -keräykseen. Kolmatta kertaa järjestetyssä Katastrofigolfissa oli mukana 60 pelaajaa, joiden osallistumismaksut ja muut lahjoitukset menivät lyhentämättöminä keräykseen.

Tuotto oli noin 4000 euroa. Mainion tuloksen mahdollistivat pelaajien ja yhteistyökumppanien lisäksi Hill Side Golf & Country Club joka antoi Valley-kentän käyttöön, sekä tarjoiluista huolehtinut klubin ravintola.

Kentän valmennuksesta vastaava Hanna-Leena Ronkainen oli mukana ”maksettuna naisena”. Golfpisteen joukkue varasi hänet huutokaupassa ryhmänsä opettajaksi kierrokselle 200 euron panoksella. Pitkän ja menestyksekkään uran amatöörinä ja ammattilaisena tehnyt Ronkainen ( ex-Salonen) antoikin opetuksen ohessa fantastisen näytöksen siitä, kuinka golfia voi pelata erittäin hyvin pitkälle edenneestä raskaudesta huolimatta.

Kierrostulokseksi punaisilta merkeiltä pelaten tuli 71. Lyöminen oli lähes virheetöntä, pallon lentokaari varsin terveen oloinen, lähipelissä Ronkainen on aina lukeutunut naisista ehdottomaan ykkösketjuun.

Vatsa pois alta

”Svingini on tietty tuon vatsan johdosta hieman pyörempi. Ajatus on kiertyä oman vatsan ympäri, osumassa ei voi jäädä paikalleen, ylimääräinen punnus on käytettävä hyväksi. Selvää on, että räjähtävyys svingissä on vähäisempää. Katsoin vastikään suoritustani nauhalta ja se oli monelta osin parempi kuin koskaan ennen”, Ronkainen analysoi.

Hän on valmentanut Hill Sidessa kaksi kautta. Synnytys marraskuussa katkaisee lähinnä talven opetustöitä Konalan harjoitushallissa.

”Erittäin hyvin olen viihtynyt Hill Sidessa. Täällä on aidosti kiva tunnelma, ihmiset tulevat ja lähtevät pois hyväntuulisina. Palvelut toimivat”.

Ronkainen, Hill Side Golf ja Suomen Golfliitto järjestivät elokuussa LET:n Access sarjaan kuuluvan Ladies Bank Openin. Kisa pidetään myös kaudella 2013, näillä näkymin maassamme ei tulla pelaamaan LET:n kisoja.

”SItäkin taustaa vasten on tärkeää saada huipuillemme ja nuorille nouseville amatööreille isompi tapahtuma. Toivon ja uskon, että kykenemme vielä monin tavoin kehittämään tämänvuotista tapahtumaa”.

Ruohon pitää heilahtaa

Golfpisteen

Golfpisteen ryhmässä pelanneet Mika Pantzar, Heli Kärjä ja Ben Sundholm yllättyivät positiivisesti Valley Coursen kunnostaja ja ihastelivat Hanna-Leena Ronkaisen peliä.

Katasrofigolf kierroksella Ronkaisen toimenkuvaan kuului ohjeistaa Golfpisteen ryhmän jäseniä BenSundholmia, Mika Pantzaria sekä Heli Kärjää. Tasoituksella 49 kiertävä Kärjä joka kuuluu Mehiläinen Golfkuntotiimiin sai päähuomion ja kotiinviemisiksi paljon perusasioihin liittyviä vinkkejä.

”Oppilaistani noin puolet on naisia. Pyrin pitämään asiat yksinkertaisina ja antamaan mielikuvia sekä toimintamalleja jotka olisi helppo ymmärtää. Helin kohdalla opit liittyivät rytmin kehittämiseen, voimankäytön vähentämiseen sekä ranteiden tehokkaampaan käyttöön. Naisille toimii usein kehotus siihen, että ruohon pitää heilahtaa suorituksen aikana, silloin pallokin lähtee helpommin ilmaan.

Hanna-Leena

Hanna-Leena Ronkainen opasti Mehiläinen Golfkuntotiimin Heli Kärjää kierroksen aikana rytmiin ja ja voimankäyttöö liittyvissä perusasioissa.

”Tämä oli upea oppitunti. Hanna-Leenan suoritus on niin rauhallinen ja yksinkertainen. Pelkästään sen katseleminen neljän tunnin ajan antaa omaan tekemiseen hyvin paljon. Opetukset olivat juuri sopivan simppeleitä ja tukivat niitä ajatuksia joita olen saanut Golfkuntotiimin koutsilta Mika Piltziltä”, Kärjä kiitteli pelin jälkeen.

Valley Course on kunnossa

Reijo

Reijo Lahtinen ja Ville Nurmi isännöivät Katastrofigolfia Hill Sidessa.

Hill Siden Valley Course avattiin laajeni 18-reikäiseksi heinäkuussa 2011. Reilun vuoden aikana kentän uusien väylien, reuna-alueiden ja viheriöiden kunto on kehittynyt roimasti. Viheriöissä on paikoitellen reilustikin muotoja, ne ovat pelimiehillekin haastavia. Vaikka kentän nimen perään liitetään maininta ”pay&play”, antaa 18 reikäinen kokonaisuus ison haasteen myös enemmän osaavalle. Erityisen palkitsevia näkymiä ja lyöntejä on useita, ykkösen ( par-3) maisema saa ensikertalaisen tokaisemaan spontaanisti ”vau”.

”Meillä on ollut hyvä kausi. Hill Coursella kierroksia on reilut 20.000, Valleylla 15.000 joista 2/3 omien pelaamia. Osakkaille ja heidän vierailleen on tilaa Hill Coursella, mutta positiivista on ollut havaita se, kuinka innostuneesti omatkin pelaajamme kiertävät Valley-kenttää”, summaili toimitusjohtaja Ville Nurmi.

SPR:n Suomenlinnan osaston järjestämä Katastrofigolf jjärjestetään Nurmen ja projektivastavaan ReijoLahtisen mukaan Hill Sidessa myös kaudella 2013.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje