Kysyimme muutamalta ammattilaiselta ja maajoukkuevalmentajalta, miten pitch-lyönnin mittakontrollia kannattaa kehittää.
Into tämän jutun kirjoittamiseen lähti omasta havainnosta golfkentällä: pitch-lyönnit ovat monelle tuskastuttavan vaikeita.
Pitchit ovat niin hankalia, että käytännössä moni joutuu lyömään kahdesti saadakseen pallonsa griinille tyypilliseltä pitchin matkalta, sanotaanko vaikka 30–70 metristä. Ensimmäinen yritys on tyypillisesti joko rajusti lyhyt tai yhtä paljon pitkä. Kymmenen metriä vinoon on nimittäin näiltä matkoilta vaikeampi lyödä kuin saman verran lyhyeksi tai pitkäksi.
Pitch-lyönnin mitan kontrolloiminen onkin monelle harrastajalle golfin vaikeimpia asioita. Kun matkaa on lipulle 30–70 metriä, ovat vitsit vähissä. Ongelma on monen osatekijän summa. Suuressa roolissa on kuitenkin pallon lähtökulma: liian korkealle starttaava lyönti on herkästi liian lyhyt, liian matalalle lähtevä taas liian pitkä.
Tässä kohtaa on hyvä muistuttaa pitch-lyönnin määritelmästä. Pitch eroaa chipistä siinä, että pitchissä pallo lentää ilmassa pidemmän matkan kuin mitä se rullaa tultuaan alas.
Hyvin yleistä on myös pitch-harjoittelun puute. Jos rangella käydäänkin, siellä hiotaan pidempiä lyöntejä. Lähipelialueella lyödään lyhyempiä chippejä ja putteja, harvimmin pitchejä. Kaikenlainen lähipeliharjoittelu auttaa toki tuottamaan puhtaampia osumia. Puhdas osuma taas on aina hyvän lyönnin ehdoton edellytys, mutta erityisesti se korostuu pitchin kohdalla.
Osaltaan ongelma aiheutuu siitä, että monella kentällä ei ole mahdollisuutta harjoitella pitchejä. Rangella se onnistuu joten kuten, mutta paljon range-harjoittelua kehittävämpää olisi lyödä pitchejä harjoitusviheriölle, sillä on tärkeää nähdä, miten pallo käyttäytyy laskeuduttuaan. Pureeko spinni vai vapautuuko lyönti halutulla tavalla?
Lähipelialueita on rakennettu kentillemme kasvavassa määrin. Ne kuitenkin sijaitsevat usein hieman sivummalla, osin jo turvallisuuden takia. Siinä missä chippiviheriö ei muodosta suurtakaan uhkaa, kun kylkeenkään lyöty pallo ei matkusta kovin pitkälle, on tilanne pitch-lyönnin kohdalla toinen. Mailanpäässä on pitchissä vauhtia paljon enemmän, ja siksi epäonnistuneet lyönnit, joita harjoituksissa saa tullakin, muodostavat potentiaalisesti paljon suuremman vaaran, ja siksi pitch-alueet sijaitsevat syrjemmällä.
Harjoitteleminen vaatii näin ollen pientä viitsimistä ja vaivannäköä, ja sitä moni ei ole valmis tekemään.
Miten pitchin mittaa voi kontrolloida?
Pitch-lyönnin suurin haaste liittyy siis mitan kontrolloimiseen. Kysyin Noora Komulaiselta, Tapio Pulkkaselta ja Ursula Wikströmiltä, miten he sen tekevät. Onko heillä käytössään muistisääntöjä siitä, miten svingin lyhentäminen vaikuttaa lyöntimittaan tai ottavatko he gripin alempaa, kun haluavat lyödä lyhyemmän lyönnin?
Jutun kannalta vastaukset olivat harmillisesti juuri sitä, mitä pelkkäsinkin: huippupelaajat eivät juurikaan pohdi tekniikkaa. He vain tekevät kuin luonnostaan oikealla tavalla ja saavat näin mitan kohdalleen. Sellainen taito on kuitenkin vuosien harjoittelun tulosta, eivätkä edellä mainitut tavat pitchin mitan kontrolloimiseen ole heille vieraita.
Klubipelaajan kohdalla launch angle (pallon lähtökulma) on suurin ongelma. Se ei ole hallussa, vaan lyödään liian korkealle.
”Se tulee selkärangasta ja silmällä. Yritän etsiä laskeutumiskohdan ja siihen pyrin tiputtamaan. Olen testaillut kyllä (eri mittaisia taaksevientejä ja grippaamista alempaa), mutta ei ole oikein toiminut itsellä”, Tapio Pulkkanen kertoo.
”Enemmistö vetää tatsilla, mutta on paljon niitäkin, jotka käyttävät jotain kaavaa. Se on ihmisluonteessa, että kelle sopii mikäkin”, Pulkkanen näkee.
”Olen törmännyt ja kokeillut kyllä (eri mittaisia taaksevientejä ja grippaamista alempaa), mutta en ole ikinä kokenut omaksi. Menee liian tekniseksi, ja sitten häviää kaikki. Ei ole ominta. Sellaiseen voi tukeutua, kun homma on äärimmäisen hankalaa”, Ursula Wikström sanoo.
Suomen Golfliiton liittovalmentaja Timo Karvinen ei ole yllättynyt huippuammattilaistemme vastauksista. Hänen mukaansa huippupelaajat kontrolloivat lyönnin mittaa pitcheissä vartalon kiertovauhdilla, joskin samalla svingin mittakin hieman muuttuu. Taakseviennin mittaan ei kuitenkaan keskitytä, vaan se tapahtuu itsestään.
”Pelaajalla saattaa olla joku merkki kehossa, joka huomioidaan. Vaikeimpia ovat 50 metrin ympärillä olevat mitat, koska niihin lyönteihin ei meinaa tulla spinniä riittävästi”, Karvinen sanoo.
Hänen mukaansa huiput käyttävät pitchissä ranteita hyvin vähän ja palloon pyyhkäistään loivasti. Liike tapahtuu vartalon kierrolla. Tässä piilee onnistumisen avain myös harrastajien kohdalla.
”Klubipelaajan kohdalla launch angle (pallon lähtökulma) on suurin ongelma. Se ei ole hallussa, vaan lyödään liian korkealle. Ja samalla käytetään liikaa ranteita”, Karvinen tiivistää.
Mitan hallitsemista taakseviennin mittaa kontrolloimalla tai alempaa grippaamalla Karvinen ei pidä järkevänä.
”Kun grippaat alempaa, mailan svingipaino muuttuu ja varren toiminta muuttuu. On lyötävä tosi paljon, että ymmärrät, miten maila tällä otteella toimii. Moniko on valmis treenaamaan niin paljon?” hän sanoo.
Olennaista on Karvisen mukaan tehdä liike vartalon kierron avulla ja pitää vasen ranne passiivisena. Jos vasen ranne kiertyy svingissä, eli kämmenselkä kääntyy lyönnin suuntaan, kasvaa mailan lavan aktiivinen nostokulma automaattisesti. Se ei ole toivottavaa, pikemminkin päinvastoin.
Timo Karvisen vinkkilista pitch-treeneihin
- Kierry vartalosta (kiinnitä huomiota siihen, että rintakehä kiertyy) ja pidä ranteet passiivisena.
- Lyö yhtä mittaa (40–50 metriä) paljon, jotta opit tunteen ja kehon liikkeen
- Pyri vakioimaan launch angle (pallon lähtökulma). Jos käytät lyöntitutkaa, noin 30 astetta on hyvä launch angle.
- Pitchiä on hyvä treenata kovalta pohjalta, kuten matolta. Jos alusta on pehmeä, kuten keväällä ja syksyllä usein on, pallo nousee aina korkealle.
Karvisen mukaan opettelemalla hyvän pitch-lyönnin pystyy kehittämään omaa pallonlyömistä kokonaisvaltaisesti, koska se opettaa hallitsemaan pallon lentoa.
Noora Komulainen poikkeaa kollegoistaan siinä, että hän on testannut erilaisia tapoja pitchin mitan hallintaan talvikaudella paljonkin. Kisatilanteessa hän ei kuitenkaan niihin tukeudu, vaan suoritus tehdään tuntuman pohjalta.
”Talvella teen ja kokeilen paljon noita. Silloin tiesin aika tasan tarkkaan, miten paljon pallo lentää millaisellakin svingin pituudella. Enemmän selkärangasta se kisassa silti tulee”, Komulainen kertoo.
Backspinnin aikaansaaminen toistuvasti klubipelaajalla on haastavaa tai hyvin epävarmaa, niin silloin sen voi unohtaa. Helpompaa on keskittyä lobbylyönteihin ja saada pallo yhden putin etäisyyteen. Tämä noin 50 metrin sisällä. Yllättävää, että näillä haastatelluilla työkseen pelaavilla ei ollu patenttiratkaisua vaan vetävät tunnepohjalta.