21.–28.9. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][3]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Reilut kaksi viikkoa mestiksiin – näillä vinkeillä valmistat itsesi kauden kohokohtaan

Harjoittelu seuran mestaruusturnausta varten kannattaa aloittaa 1–2 viikkoa ennen h-hetkeä. Kuva: Getty Images

PGA pro Petri Parviainen kehottaa unohtamaan lyöntitekniset muutokset, ja patistaa pelaajia tutustumaan hyvissä ajoin kenttään.

Elokuu on seurojen mestaruuskilpailuiden aikaa, ja monelle aktiiviselle golfarille ”mestisviikko” merkitsee kisakauden todellista kohokohtaa. Suurimmalla osalla seuroista mestaruuskisat ajoittuvat tänä vuonna elokuun puoliväliin, 14.–15. päivän viikonloppuun.

Siinä missä klubikisat pelataan normaalisti yhden päivän ja yhden kierroksen mittaisena, mestaruuskilpailut kestävät ainakin yleisissä sarjoissa ainakin kaksi päivää. Pisimmillään urakoidaan 72 reikää, minkä vuoksi on tärkeätä, että pelaaja lähtee mahdollisimman hyvin valmistautuneena jokaiselle kilpailukierrokselle.

Viritys ”mestistaajuudelle” kannattaa aloittaa ajoissa. Se ei tarkoita pelkästään tehostettua range- ja lähipeliharjoittelua, vaan myös totuttelua taaemmilta lyöntipaikoilta pelattavaan kenttään.

Mutta mitä pelaajan pitäisi ottaa huomioon ollakseen mahdollisimman hyvässä vedossa tärkeässä koitoksessa?

Otimme yhteyttä Laukaan Peurunkagolfissa PGA-prona toimivaan Petri Parviaiseen, joka antoi mestaruuskilpailuihin valmistautuville pelaajille hyödyllisiä vinkkejä.

1. Harjoittelun päähuomio mitoissa ja lähipelissä

Käännettäessä mestistaajuudelle viikko tai kaksi ennen kilpailua huomiota tulisi kiinnittää etenkin lyöntien mittoihin ja lähipeliin. Tekniikan muuttaminen ennen mestaruuskisoja on vaikeaa ja tulos lienee silloin huonompi. Kesä on pienten hiomisten ja tarkistusten (kuten suunnat) aikaa, näin myös mestisten alla. Itse kilpailuaamuina rangella käydään enää lämmittelemässä, ei harjoittelemassa.

Mestisten alla ei kannata ryhtyä isompiin tekniikkamuutoksiin. Pienet säädöt ja tarkistukset riittävät. Kuva: Getty Images

2. Puttien vauhdit kontrolliin

Monella pelaajalla vauhdin hallinta puteissa on haastavaa, ja etenkin viheriönopeuksien muuttuminen voi johtaa vaikeuksiin. Lyhyitä putteja ei tarvitse harjoitella, vaan pelaajan tulee sopeutua viheriöiden vauhtiin, jos ne ovat tavallista nopeammat. Useimmilla kentillä griinit viritetään juuri mestaruuskisojen ajaksi liukkaimmilleen.

3. Pelaa kenttää samoilta lyöntipaikoilta kuin kilpailuissa

Kenttään kannattaa tutustua niiltä lyöntipaikoilta, joilta mestaruuskilpailutkin pelataan. Kiinnitä huomiota ennen kaikkea siihen, mihin avauksesi laskeutuvat. Tämän lisäksi jatkolyöntien suunnittelu ja mailavalinnat muuttuvat olennaisesti. Kenttä on pitkälti erilainen kuin edempää pelattaessa, ja tämä tulee usein yllätyksenä.

Peli myös tyypillisesti hidastuu mestaruuskisoissa. Lyönteihin valmistaudutaan normaalia huolellisemmin, ja palloja myös etsitään epähuomiossa liian kaukaa. Se johtuu siitä, että kenttää pelataan taaemmilta lyöntipaikoilta. Tämänkin vuoksi on hyvä pelata muutama kierros takatiiltä ennen kisoja.

4. Ravinto, lepo ja venyttelyt jalustalle

Olennaista on ottaa kierrokselle esimerkiksi banaaneja ja pähkinöitä sekä tarpeeksi nestettä. Näitä pitää myös muistaa nauttia säännöllisesti, ettei verensokeri pääse laskemaan ja nestehukka yllättämään.

Kunnon venyttely ennen ja jälkeen kierroksen (ja lyöntiharjoittelun) tekee terää. Kuva: Getty Images

Kierroksen jälkeen tulee huolehtia nesteen ja ravinnon saamisesta, jotta palautuminen seuraavaan päivään alkaa heti ja toteutuu mahdollisimman hyvin. Mestisten kaltaisten kisojen aikana on hyvä mennä riittävän aikaisin nukkumaan ilman iltamenoja.

Enemmän lajiin satsaavat kilpapelaajat saattavat harjoitella myös fysiikkaa, mutta jokaisen golfarin on hyvä muistaa aamuiset venyttelyt ennen kentälle lähtöä ja uudelleen pelipäivän jälkeen kotiin saavuttua.

5. Hyväksy korkeampi tulos etukäteen, ja pelaa virkeällä mielellä

Kun mestaruuskilpailut pelataan ”eri kentällä” kuin normaalisti, tuo se mukanaan tilanteita, joihin ei ole tottunut. Lisäksi useimmille kauempaa pelaaminen tarkoittaa sitä, että tulos nousee jopa merkittävästi, ja se kannattaa hyväksyä jo etukäteen. Usein käy niin, että mitä enemmän yrittää, sitä huonompi lopputulos on. Pelaaminen sujuu parhaiten, kun on virkeä mieli. Sitä taas edesauttavat tunnollinen valmistautuminen ja energiansaannista huolehtiminen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)

  • OikeaJuuso says:

    Miksi ne greenit pitää hinkata ja jyrätä ihan eri nopeuksiin vain ja ainoastaan mestiksiin?
    Olen tästä palautetta antanut kentällemme joka vuosi ja vastauksetkin on aina samat: Koska ei ole resursseja pitää nopeuksia samoina koko vuosi ja parhaat pelaajat tulevat silti esiin vaikka nopeus nousee. Joidenkin mielestä ei tule niin paljon ups – greenissä oli epäjohdonmukaisuus pinnassa.

    On se vaan kumma, ettei parhaita pelaajia ei tule esiin normaaleillakin greeneillä ja ettei puttilinjaa saisi eritynykyään taputella johdonmukaiseksi. Pelattaisiin vaan niillä pinnoilla, joita koko kauden on varaa pitää yllä.

    Pitää kisoja varten etsiä muita kenttiä pelattavaksi, joilla harjoitella liukkaampaa pintaa. Omituista, mutta olen aika yksin mielipiteeni kanssa koska mikään ei muutu.

  • KL1 says:

    Et ole yksin mielipiteesi kanssa. Minun mielestäni on kerrassaan hölmöä tehdä kentästä ehdoin tahdoin helevatan vaikea nostamalla viheriöiden nopeudet lukemiin, joihin on tottunut alle 5% osallistujista. Siihen kun vielä laitetaan päälle idioottimaiset reiän paikat, niin extreme-kisa on valmis. Mutta miksi? Kuka siitä nauttii? Eikö mestiksiä voisi pelata hyvin viritetyllä ja reilulla kentällä, ja pelata semmoinen extreme-kisa sitten joskus toiste ja vain yhden kierroksen mittaisena niille, joiden on sellainen aivan pakko kokea kerran kesässä? Ei viheriöiden nopeus ole mikään itseisarvo.

  • KL1 says:

    Kotikentälläni on seitsemän harjoitusviheriötä. Koska niitä on niin monta, ehdotin joskus, että kaksi niistä voitaisiin pyhittää kisaputtaamisen harjoittelulle siten, että aina toinen niistä on viikon kerrallaan kisanopeudessa ja toinen saa levätä. Ei ottanut ehdotus tuulta alleen. Ilmeisesti kilpapelaajilla on omat paikkansa, joissa harjoitella nopeilla viheriöillä puttaamista. Mestiksiin on aivan turha yrittää valmistautua puttaamalla viheriöillä, joiden nopeus on kaksi jalkaa alhaisempi kuin se varsinainen mestisviheriö.

  • GR says:

    KL1. Jos nyt jotain olen oppinut kentänhoidosta (en siis ole kentänhoitaja), niin aika paljon menee aikaa säätää viheriöleikkurin terät tietylle nopeudelle. Ja hyvin ymmärrän, että ehdotuksesi ei kovin paljon saanut kannatusta, jos paria viheriötä varten pitäisi yksi leikkuri virittää erikseen vain tätä tarkoitusta varten.

  • Lahtokohtaisesti vaarassa says:

    Kavereiden kanssa aamutuimaan klubiravintolan ( on muuten hel…hyvä ravintola) terassilla istuttiin kuumaa kaffetta ( irkku maalaista) hörppien ja auringon paahdetta kiroille, että onpa kuuma. Eipä mitään, kaveri tulee tohisten kierrokselta ja rinta rottinkilla huudellen uuden kierrosennätyksen saapumisesta keskuuteemme. Siinä innostuneesti, tietenkin, heti iloitsemaan, et kova jätkä! Yksi kavereistani on aika rohkea ( saanut joskus kärsiä siitä) kysyi tästä iloisesta tapahtumasta. Rinta rottingilla 3,5 tuntia tyhjään kenttään.