9.4.–16.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][8]
KilpailuaSuomalaista
Oma peli

Hole in onen sielunmaisema on golfin mystisimpiä asioita – miltä sen tekeminen oikeasti tuntuu?

Holarin makuun hamuaa luultavasti moni golfari. Kuva: Getty Images

Suomessa tehdään vuosittain noin tuhat holaria. Jokainen niistä on oma tarinansa.

Golfpisteen toimituksen vuoden ensimmäinen hole in one näki hiljattain päivänvalonsa Espanjan auringon alla Tramores Golf Clubilla (väylä 11, 80m). Juha Hakulinen ei pelkästään vetänyt ässää hihastaan, vaan iski ”ässän” luottomailallaan 58-asteisella wedgellä.

Todettakoon, että Golfpisteen toimituksessa ei suinkaan tehdä holareita joka vuosi. Hakulisen onnistumisen seurauksena toimituksen ”holariraati” puntaroi aihetta, ja sen suuruutta.

Miltä holari tuntui?

Juha Hakulinen: Suhtaudun holareihin todella tyynesti. Se on kiva bonus, mutta ei aiheuta sen suurempia kärrynpyöriä. Tässä edellisessä holarissa eniten mielihyvää tuotti pelikavereiden innostus lyönnin jälkeen. He eivät olleet aiemmin nähneet holaria livenä, ja nyt sellainen sattui heidän kohdalleen. Reikä pelattiin jyrkkään alamäkeen, joten sen näki tiiltä hyvin, kun pallo tippui pari metriä reiän taakse ja spinnasi vauhdilla reikään.

Marko Kuivasaari: Holari tuntui siltä, että sai yhden pitkään ja lukuisia kertoja tuloillaan olleen onnistumisen toteutettua. Olihan se hieno fiilis, vaikka ei isompia sydämentykytyksiä aiheuttanutkaan. Ensimmäinen ajatus päässäni taisi olla: ”Vihdoinkin”. Tein sen sokkoväylällä, jossa on hieman alaspäin viettävä viheriö. Näin kuitenkin kauempaa griiniä kohti kävellessä pallon pilkistävän reiässä, koska kentällä oli silloin käytössä niin sanotut koronakupit.

Jere Jaakkola: Ensimmäinen holarini lähinnä nauratti, koska reikä oli niin lyhyt (67 metriä). Fiilistä nostatti se, että olimme työkavereiden kanssa pelaamassa, ja pääsimme juhlistamaan ensimmäistä ässääni porukalla. Toinen – joka syntyi kymmenen minuuttia myöhemmin seuraavalla reiällä – oli sitten vähän eri juttu. Se oli lähinnä hämmentävä, epätodellinen kokemus.

Krister Jalonen: Tilanne vertautui elefantin mekastamiseen lasikaupassa. Korvissa kilisi ja kolisi. Huuto ja heiluminen peitti kaikki muut mahdolliset tunteet alleen. Näkökenttä sumeni hetkeksi ja luulin olevani ikkunattomassa suihkukoneessa ukkosen jylistessä ympärillä. Taisinpa siinä muistaakseni ottaa polvikosketuksen ruohonpintaan. Draiveri lähti ilmojen teille.

Kuinka kovana juttuna holaria pidät?

JH: Lasken holarit vähän kahteen kastiin. On näitä väyliä, missä pallon saa melkein ”heittämällä” reikään, ja sitten on niitä reikiä, joissa joutuu oikeasti lyömään. Itselle tämä viimeisin holari oli lyöntinä todella onnistunut, mutta kun aiemmat holarini ovat olleet 155 metriä, 165 metriä ja 263 metriä, niin tämä jää väkisinkin vähän alamittaisen holarin kastiin omissa laskuissani.

Toisaalta tämä oli ensimmäinen someaikakauden holarini, joten se toi täysin uutta fiilistä siihen. Edellinen onnistuminen tuli vuonna 2008, jolloin Facebook oli melko tuore, eikä Instagramista ollut tietoakaan. Nyt oli kiva jakaa onnistuminen someen, kuten nykyään asiaan kuuluu. Runsas onnitteluiden tulva lämmitti mieltä. Ehdottipa yksi onnittelijoista, että pitäisikö sitä ensi kaudella siirtyä golfkilpailuissa kameran takaa kilpailijaksi. Vastasin onnittelijalle, että niin villiä korttia tuskin löytyykään, että minut laskettaisiin Finnish Tourin kilpailuihin mukaan.

MK: Ihan kiva hole in onea on välillä muistella. Saihan siinä eräänlaisen apinan pois harteilta. Muistaakseni olen silti enemmän tuuletellut keskiraudoilla par-nelosilla tekemiäni eagleja. Ehkä siinä on vaikuttanut se, kun on nähnyt pallon uppoavan reikään.

JJ: Tietysti on kiva, että golfarin tavoiteltu, tuloksellisesti ultimaalinen suoritus on osunut myös omalle kohdalleni, mutta holari suorituksena ei henkseleitä venytä. Se osuu kohdalle, jos on osuakseen – tai jättää osumatta. Onneksi molemmat holarini ovat tulleet hyvillä lyönneillä, minkä vuoksi jälkimaussa on pieni ripaus tunnetta siitä, että edes osa holareista on ollut omaa ansiota. Tyystin onnenkantamoiset olisivat lähinnä vain hyviä golftarinoiden aihioita. Par 4 -holarissa saattaisi olla mukana hippunen enemmän pystyvyyden tunnetta, koska se edellyttää myös kohtuullista lyöntipituutta, eikä ole kaikille siksi edes mahdollinen.

KJ: Chorium on maailman kovin alkuainemetalli. Metallica on maailman kovin metallibändi. Holari on näitä molempia paljon kovempi. Kovuuden määrittämisessä holarin ongelmaksi muodostuu, että sitä on tämänhetkisillä laitteilla ja menetelmillä mahdotonta mitata. Sitä ei pysty koskettamaan millään tavoin. Kovuusasteikko on perustettava tunnepuoleen ja holari pesee kovuudellaan muut tunnetut kovikset, kuten anopin ja appiukon.

Millaiset juhlat olet pitänyt holarin kunniaksi?

JH: Kolmella edellisellä kerralla matala profiili on ollut se minun tapani juhlia holaria. Jotenkin silloin nuorena en käsittänyt, että miksi minun pitäisi ”kärsiä” siitä taloudellisesti, jos satun lyömään pallon säkällä reikään. Tuon par-neloselle tulleen holarin jälkeen samassa ryhmässä ollut toimittajakaverini vinkumalla vinkui itselleen juoman, joten ostin hänelle Smurffi-limonadin.

Viimeisimmän holarin kohdalla toimin toisin, ja tarjosin koko matkaseurueelle kuohuvat illalla hotellilla, kun kaikki olivat paikalla. Se jotenkin kruunasi koko päivän.

MK: Juhlia ei tullut pidettyä. Pelikaverina olleen veljeni kanssa joimme kierroksen jälkeen kupit teetä ja söimme pullaa.

JJ: Yhdellä kuohujuomalla siitä taidettiin selvitä. En edes tiedä, kuka sen lopulta maksoi. Jos seuraava joskus vielä tulee, niin kyllä yksi lasinkilistely peliryhmän tai -porukan kesken riittää. Ei holarista sentään tarvitse torille lähteä.

KJ: Ennen kuin suurin piirtein näin viereiseltä väylältä tämän kyseisen holarin, niin olimme juhlistaneet ystäväni polttareita parisen päivää. Golfkentälle olimme tulleet karistelemaan juhlahumua olkapäiltämme. Joka tapauksessa yksi peliseurueestamme näki holarin selvästi. Halusin liittyä hänen mekastukseen jutipumpulla ja kädessäni olleen draiverin nakkaamisella ilmaan, ikään kuin osoittaakseni itse holarintekijälle, että kyllä se pallo kuppiin meni. Välikiskalla holarimies tarjoutui biffaamaan oluet, mutta tyydyin viikonlopun jäljiltä sitruunavischyyn.

Lue seuraavaksi: Mikä on hole in onen todennäköisyys?

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)