Nelly Korda hyydytti haastajat kliinisellä pelillään.
Naisten kauden 2026 toinen major ratkesi melko ennakoitavalla tavalla. Kaavakin oli tuttu, takaysin virheet kaatoivat voittohaaveet monelta pelaajalta.
Voittokamppailussa oli mukana puolen tusinaa pelaajaa, joista lähimmäs pääsivät lopulta Englannin Charley Hull ja Meksikon Gaby Lopez.
Lauantaina kuin hurmiossa 65 lyönnin kierroksen pelannut Charley oli kovalla pelipäällä myös sunnuntaina. Vaikka Korda aloitti kierroksensa hyvin tehden kaksi birdiea kuudelle ensimmäiselle reiälle, pisti Hull paremmaksi. Hän tehtaili kolme birdieä ja nousi kierroksen alkupuolella tasoihin. Myös Etelä-Korean Sei Young Kim aloitti vahvasti ja johtoa jakoi kolmasosa kierroksen jälkeen kolme pelaajaa.
Kuudennella reiällä Hull oli parin sentin päässä hole in onesta, mutta joutui tyytymään birdieen. Reikä oli sunnuntaina melkoinen birdieautomaatti ja sen pelattuaan Korda johti kisaa yksin, mutta vain hetken sorruttuaan bogiin seitsemännellä.
Vielä 11 pelaamansa reiän jälkeen Hull oli kiinni voitossa. Sen jälkeen hän teki kaksi bogia kolmen seuraavan reiän jaksoon. Lopulta yksi voittokamppailussa ollut pelaaja toisensa jälkeen sortui bogeihin majorin kuuluisalla takaysillä – kaikki, paitsi Korda. Hän pelasi takaysin ilman bogeja ja sinetöi voittonsa reiän 17. birdiellä.
Vielä aivan ratkaisuhetkillä nähtiin rutkasti draamaa, kun Kordan lyhyt voittoputti kierähti reiän ympäri ja oli lähellä tulla ulos. Voittotulos -8 oli lyönnin parempi kuin Charley Hullin ja Gaby Lopezin.
Voitolla Korda, 27, vankisti asemiaan maailmanlistan ykkösenä. Major-titteli oli hänelle uran neljäs ja toinen kuluvana vuonna. Juuri U.S. Open on ollut kisoista se, jonka Korda on halunnut valloittaa.
”Viime vuonna minä todella, todella halusin sitä. Ja mitä enemmän sitä haluat, niin sen enemmän se joskus johtaa hermoiluun ja jäykistymiseen. Pelaan parasta golfia silloin, kun olen iloinen, vapaa Nelly. Otan rennosti tuolla, sillä asenteella minun on pelattava”, hän kommentoi.

