11.6.–18.6 - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][23]
KilpailuaSuomalaista
Näkökulma

Näkökulma: Ryder Cup -huuma teki näkyväksi huippugolfin suurimmat puutteet

Justin Rose on nähnyt pelaajana kaiken ja enemmän. Silti major- ja olympiavoittaja syttyi Ryder Cupin hermopaineessa hurmokseen. Getty Images

Urheilutapahtuma sytyttää arjen harmauden keskellä, kunhan mukana on tunnetta.

Olen käynyt katsomassa yhden NBA-ottelun. Se oli valju kokemus. Ensimmäisellä neljänneksellä halli oli enemmän kuin puolityhjä. Paikalle näköjään tavattiin valua toisen quarterin puolivälissä ja vajaan vartin istumisen jälkeen ponnahdettiin jo kohti hodarikioskia. Kolmas neljännes sulateltiin ostoksia jossain hallin käytävillä.

Koko ottelu oikeastaan alkoi vasta viimeisellä neljänneksellä. Silloin tunnelma, jos ei sentään sähköistynyt niin ainakin sähäköityi. Sitä ennen peli oli pakkopullaa.

Sama ongelma vaivaa golfkilpailuja. Kolme ensimmäistä päivää ovat asetelmien hakemista, neljäntenä sitten pelataan voitosta. Eikä peruskisoissa taistella loppuun asti isolla sydämellä, jos homma ei sillä viikolla kulje. Se on inhimillistä, vuosi on pitkä ja kisoja on paljon.

Isot kisat, majorit ja muutamat muut ovat toinen tarina, mutta niitä on liian harvoin. Kalenterin täytettä on liikaa, ihan kuten NBA:ssa ja muissa isoissa palloilusarjoissa.

Tässä kohtaa markkinauskovainen viittaa ja sopertaa, että talouden ehdoilla mennään. Ei muuten mistään mitään tule! Niin asia toki on, mutta tuote väljähtyy, jos siinä ei ole mukana tunnetta. Tunne on urheilun ydin.

Golfissa ongelma vieläpä korostuu sikäli, että niin sanotuissa peruskisoissa on vain harvoin mukana lajin parhaimmistoa. Ilkeästi sanottuna kentällä ovat valtaosan ajasta kakkosketjun pelaajat. Toki kolikon toinen puoli on se, että näissä kisoissa kirkkaimman kärjen takana tallaava keskikasti saa mahdollisuuden loistaa.

Kisoihin tuo mielenkiintoa myös se, että oman maan edustaja pärjää. Jos suomalainen on kärkikahinoissa, vaikka sitten pienessä rivikisassa, kisa kyllä sytyttää.

Silti harmautta on liikaa. Sen näkee myös pelaajista. Peruskisoissa ei ilakoida ja tuuletella tai tuskailla ja sadatella kovin räjähtävästi.

Euroopan joukkuehenki oli jälleen vahva.  Getty Images

Golfin suosikkihahmoiksi ovat usein nousseet ne pelaajat, jotka antavat tunteen näkyä – monien kohdalla niin hyvässä kuin pahassa. Tulisieluiset pelaajat tuppaavat noitumaan epäonnistumisiaan yhtä näkyvästi kuin heillä on tapana tuuletella onnistumisiaan. Silti se sytyttää, koska se herättää katsojassa tunteen.

Urheilu tarvitsee tunnetta.

Golfin etiketti on brittiläisen hillitty. Siihen koodistoon liittyy tunteiden piilottaminen ja hienotunteisuus. Toisaalta Ryder Cup -katsomossa näkyy brittiläisen urheilukulttuurin karnevalistinen puoli yhteislauluineen ja hassunhauskoine kannatusasuineen.

Yleisö janoaa tunnetta. Ryder Cupissa sitä on. Se näkyy ja se sytyttää.

Osansa on peliformaatilla. Reikäpeli on katsojan hellimistä. Se on golfin alkuperäinen ja sytyttävin pelimuoto. Jännite säilyy koko ajan, ja jokainen lyönti voi keikauttaa asetelman toisin päin. Miksi ihmeessä tätä herkkua ei ole ohjelmassa enempää?  Televisiointi on vaikeaa, huutaa se aikaisempi viittaaja. Voi se vaikeampaa olla, mutta jokainen reikäpelikisa kiinnostaa takuulla enemmän kuin kauden 33. peruskisa kentällä X.

Osaltaan Ryder Cupissa on kyse siitä, että kilpailu merkitsee pelaajille niin paljon, koska he eivät edusta siinä vain itseään, vaan ovat osa joukkuetta. Sama ilmiö on nähtävissä yksilölajien arvokilpailuissa. Vahva joukkue on aina jotain yksilöiden summaa suurempaa. Sen osana pelaajat ovat samalla osa pitkää perinnettä ja jatkumoa, eikä kukaan halua olla sen ketjun heikko lenkki. Pelissä on paljon muutakin kuin vain oma onnistuminen. Kun paineet onnistumisen hetkellä purkautuvat, näkyy se tavalla, joka sytyttää penkkiurheilijan.

Lue seuraavaksi: Näkökulma: Turha syyttää kenttää tai olosuhteita, golfarin vitutukseen on vain yksi syy

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (8 kpl)

    Seniorigolfari says:

    Reikäpelin kiehtovuudesta ja viihdyttävyydestä olen bloggarin kanssa samaa mieltä, mutta tunteitansa näyttävien pelaajien suosiosta katsojien piirissä en ollenkaan. Näyttävästi tuulettavat tai äksyilevät, varsinkin viheriöiden ”väärää” käyttäytymistä noituvat pelaajat eivät nouse lajin suosion kannalta tärkeiden, karismaattisten pelaajaikonien joukkoon. Sinne pääsevät ne, jotka ottavat golfjumalien oikut tyynesti vastaan. Hyvinä esimerkkeinä mainitsen vaikkapa Jack Niclauksen, Tom Watsonin, Ernie Elsin, Miguel Angel Jimenézin ja Padraig Harringtonin. Suomalaisista samaan joukkoon nostan Mikko Ilosen ja Mikko Korhosen. Heidänlaisiaan pelaajia on aina kiva seurata ja kannustaa riippumata siitä, miten heidän pelinsä sujuu. Sen sijaan esimerkiksi Ryder Cupissa negatiivisia reaktioitaan viljellyt ja viheriöiden käyttäytymistä mulkoillut Robert MacIntyre kaltaisineen tekevät jalolle pelille vai haittaa.

    Seniorigolfari says:

    Kommentistani jäi puuttumaan pejaaja, joka hienoista saavutuksistaan huolimatta nousee tuskin koskaan lajin todellisten ikonien joukkoon: Rory McIllroy. Jos Rory oppisi välttämään olosuhteiden morkkaamisen, hän nostaisi kiinnostavuutensa ihan toiselle tasolle myös muiden kuin pohjois-irlantilaisten ja muiden brittien piirissä.

    Slowhand998 says:

    Hyvä käytös on tie yleisön sydämiin, hyvänä esimerkkinä Rickie Fowler. Golf kisaa katsoessani nautin hienoista suorituksista, joissa usein on ripaus onneakin mukana. Näitä tulee kaikkina pelipäivinä. Viimeisenä päivänä sitten katsotaan kuka voittaa, mutta se on vain yksi lisämauste kisojen seuraamisessa. Tyrel Hatton on esimerkki pelaajasta, jota harva fanittaa, koska ei millään opi käyttäytymään.

    Teemu12 says:

    Kyllä onnistumisesta on suotavaa iloita ja huonosta lyönnistä voi olla pettynyt – ja sen saa näyttää (kuten artikkelin kuvassa). Mutta fiksun golf-käyttäytymisen rajoissa. Ja kaverin kannustaminen ja arvostaminen on tärkeää.

    Tyylien kirjo on inhimillinen rikkaus, jotkut meistä ovat räiskyvämpiä kuin toiset ja se on elämää – myös golf-kentällä. On se kiinnostavampaa seurata ihmisiä golfaamassa, kuin robotteja.

    Abhibarn says:

    Viktor Hovland siinä hieno pelaaja seurata, pääsääntöisesti iloinen veikko eikä naama ei ole koskaan kurtussa kuten oli takavuosina Colin Montgomeriella

    Pekka Pelimies says:

    Samaa beer leagueta se on NHL:n runkosarjakin. Syyskauden ja alkuvuoden peleissä pelataan pari minuuttia alusta, sitten höntsäillään puolitoista erää ja sitten, ellei tilanne ole epätoivoisen näköinen, viimeiset 10 minuuttia yritetään tasoittaa tai voittaa peli.

    Perinteisiksi luonnehtimillani kiertueilla, PGA, DP WORLD, Asian, Sun Shine ja naisten vastaavat, on liikaa kilpailuja. Puolet riittäisi ja pelioikeus näihin harvempiin kilpailuihin parhaitten pelaajien joukossa tulisi ansaita pienemmillä, satelliittikiertueilla, joilla kusoja saa olla vaikka neljä kilpailua kahdessa viikossa tai muutamille nykyistä harvemmille karsintakoulusta.

    Olen käytännössä tyystin lopettanut kisojen jatsomisen televisiosta – suoratoistopalvelusta. Majorit kuitenkin kiinnostaa ja vähän Ryder Cup, Solheim Cup joukkue-formaatin vuoksi. Ne ovat kaikki perinteisiä.

    Sen sijaan LIV toi konseptin kaikkiin kilpailuihinsa ja se tuntuu kiinnostavan tuoreempaa golfväkeä, vaikka Rory McIlroy kaikin keinoin yrittää dissata LIV-tarjouksen ottaneet myös Ryder Cupin alla.

    PGA Tour tyräsi homman värvätessään nämä muutamat äänitorvet puhumaan puolestaan tekemättä päätöksiä ja vastanneet LIV:iä harkitseville ajoissa. Jälkikäteen asetetut ehdot ja dissaaminen on säälittävää ja huonoa managerointia. Ja nyt PGA Tourin PR-poika ja TW ovat kehittelemässä omaa lyhemmän formaatin rahakasta kiertuetra, jotta yleisö pidettäisiin tyytyväisenä.

    Kilpagolf on sekaisin joka tasolla!

    Kje says:

    Mielestäni golfin monia turnauksia, joissa ei ole ne maailman huiput mukana, ei voi verrata esim. mainittuihin väljähtäneisiin NBA tai NHL runkosarjan matseihin. Alemman tason turnauksissa on kiinnostusta, mutta ei ehkä sille joukolle niinkään, jotka fanittavat maailman huippuja. Siellä on oma kannattajajoukko, esim. juurikin vaikka suomalaisten pelaajien kohdalla. Niissä peleissä myös saa kansainvälistä kokemusta ja mahdollisuuden päästä porrasta ylöspäin. Siellä ei ole kakkosketjun pelaajat vaan pelaajat, jotka hakevat mahdollisuutta suurempiin peleihin. Heille peleillä on merkitystä, samoin heidän kannattajille. Eikä suurelle osaa pelaajista, jotka pelaavat 4 päiväisessä turnauksessa ensimmäiset päivät ole asetelmien hakemista vaan taistelua siitä, että he pääsevät vielä pelaamaan esim. viikonloppuna. Siellä taustalla käydään kovia kisoja ja tuuletetaan onnistumisia.

    Mietitään tilannetta, jos golfissa pelattaisiin vain majorit ja muutamat muut suuret turnaukset. Koko golfin suuren massan viehätys laimenisi, koska golfissa menestyminen ja sen harjoitteleminen ammattimaisesti tulisi vain harvoille mahdolliseksi. Kohta oltaisiin tilanteessa, missä F1 on nyt, siellä ajaa ne, kenellä on tausta ja lompakko kunnossa. Ajaminen on taas todella puuduttavaa koko kauden, vaikka periaatteessa kisassa on vain ns. parhaat aina paikalla.

    Todella väljähtänyt kirjoitus. Tällä ajatuksella myöskin voitaisiin Suomesta lopettaa kiekkoliiga ja varsinkin mestis, siellä kun pelaa niitä, jotka eivät ole päässeet liiga joukkueeseen.

    Samoin, mitä sitä junioreille järjestetään mitään golf kisoja, siellä kun sattuu olemaan vasta nimettömiä uraansa aloittelevia pelaajia mukana.

    Albatrossivanhus says:

    Pakko olla eri mieltä. On yksiselitteisen väärin monopolisoida agressiiviset ilon-,surun-, voittamisen- ja häviämisen-, ja mitkä hyvänsä tunteet räjähtelevään ja impulsiiviseen käyttäytymiseen. En vastusta kilpagolfin kehitystä. Mutta vakavasti pyytäisin harkitsemaan, onko järkevä painottaa kaikissa urheilulajeissa samankaltaisuutta.

    Tunteet ja tunteminen ovat asioita, joilla voi olla muitakin ulkoisia olomuotoja, kuin karjuminen, uhmakkaat ja väkivaltaiset eleet ja joukkohysterian lietsominen. Golfpiireissä voitaisiin miettiä, onko kaikki traditionaalisuus varmasti konservatiivisuutta. Omasta mielestäni hupparit sopivat hyvin golfkentälle, vastustajan solvaaminen ei.

    LIV-keskustelussakin ovat puurot ja veliit sekaisin. Paljolti siksi, koska ne on tahdottu sekoittaa. On eri asia kokeilla uudenlaisia peli- ja turnausmuotoja, tai pestä sosiaalisesti puhtaaksi valtiota, joka kunnioittaa heikolla tavalla ihmisoikeuksia. Voidaan sanoa, että golfareiden ei tarvitse olla poliitikkoja. Ehkä näin. Toisaalta, kuka olisi valmis huuomenna pelaamaan rahasta Venäjällä? Varmasti monikin. Mutta se on toinen tarina.

    Golfin historia on huikea kertomus mitä erilaisemmista tavoista lyödä palloa ja laskea tuloksia. Ryder Cupin kohdalla nostetaan aina esiin joukkueelle pelaaminen. Varmasti syystä. Olisi myös hyvä muistaa, että reikäpelaaminen on pelin alkuperäinen pelimuoto. Pitäsikö sille tarjota enemmän tilaa?