27.2.–5.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][14]
KilpailuaSuomalaista
Näkökulma

Näkökulma: Turha syyttää kenttää tai olosuhteita, golfarin vitutukseen on vain yksi syy

Kuva: Getty Images

Luulin nousseeni golfharrastuksessani vitutuksen yläpuolelle. Olen pyrkinyt noudattamaan vanhaa viisautta, jonka joku golfin mammutti on joskus tullut sanoneeksi, ”you are not good enough to get mad.”

Siihen on ollut liiankin helppo samaistua.

Viime viikolla hermot kuitenkin paloivat. Vitutti. Oli ihan pakko miettiä, miksi näin tapahtui. Mikä yhtäkkiä niin harmitti, että hihat paloivat?

Vastaus löytyi nopeasti, kyse oli omista odotuksista.

Pääsin pelaamaan Vierumäen Cooke-kentän, joka etenkin lay outiltaan kuuluu ehdottomiin suosikkeihini Suomessa. Nyt se oli Challenge Tour -kisan jälkeen loistavassa kunnossa ja sääkin oli mitä mainioin. Pöytä oli katettu ja tarjoilut kohdillaan. Enää piti pelata sitä omaa parasta golfia ja kruunata hieno päivä hyvällä tuloksella.

Vaan toisin kävi. Peli ei sujunut.

Hypätään tässä kohtaa kauden ensimmäisiin kierroksiin. Ne sujuvat monelta hyvin ja vaikka eivät sujuisikaan, kentällä on kivaa. On vain kiva pelata golfia ja nauttia onnistuneista suorituksista, vaikka ne olisivat harvassa. Ja kun odotuksia ei ole liikaa, on omat epäonnistumiset helppo kuitata tyyliin, ”näitä nyt sattuu”.

Kun ensimmäiset hapuilevat kierrokset on pelattu ja kausi jatkuu, hiipii puseroon valheellinen ajatuksenpoikanen siitä, että sinä poika osaat tämän homman! Voit ihan hyvin alkaa yrittämään vähän enemmän ja vaatimaan itseltäsi parempaa. Samalla tulet tarttuneeksi kaksiteräiseen miekkaan.

Itseltään kannattaa ja pitää vaatia enemmän, jos haluaa kehittyä ja saada itsestään parhaan osaamisen irti. Kehitys loppuu tyytyväisyyteen, sanotaan. Jos yritys kuitenkin päättyy epäonnistumiseen, tuottaa se pettymyksen. Edessä voi jo häämöttää väistämätön kierre; epäonnistumisen jälkeen yrität kahta kauheammin ja epäonnistut kahta katkerammin. Tyypillisesti lyöt huonon lyönnin jälkeen sankaruutta tavoittelevan pelastuslyönnin, joka päättyy sekin epäonnistumiseen. Ja sekös vituttaa.

Tässä kohtaa pitää tiputtaa toinen golfin kultainen sääntö, ”Take your medicine.” Eli pelaa pallo vain takaisin väylälle, hyväksy tappiosi ja jatka eteenpäin. Eivät nämä elämään jääneet lausahdukset muuten tyhjästä synny. On niissä ajatusta takana.

Golfin hienous, taito ja kirous liittyy siihen, että osaat pelata hyvin silloin, kun sitä itseltäsi odotat ja vaadit.

Sitten on se toinen, vähemmän stressin tie; kun et odota itseltäsi liikoja, nautit enemmän ja pelaat usein paremmin. Golfin hienous, taito ja kirous liittyy kuitenkin siihen, että osaat pelata hyvin silloin, kun sitä itseltäsi odotat ja vaadit. Se on todella vaikeaa. On ihan eri asia pelata hyvä kierros silloin, kun sillä ei oikeastaan ole mitään väliä kuin silloin, kun sitä todella haluat ja yrität.

Huomasin myös, että on turha yrittää asettua sen yleisen säännön yläpuolelle, että kun pelaat hyvin, mikä tahansa golfkenttä tuntuu hyvältä. Ja kääntäen, kun et pelaa hyvin, on liian helppoa etsiä syitä kentästä tai sen virityksestä. Se on kuitenkin älyllistä epärehellisyyttä, johon en haluaisin sortua: vika on miehessä, ei kentässä – ja sekin vituttaa.

Olisi helppo ratkaista koko pulma olemalla odottamatta itseltään mitään golfkentällä. Tyytyisi vain pelaamaan golfia ja nauttimaan kaikesta, mitä se tarjoaa. Tietenkin lukuun ottamatta tulokseen liittyviä elementtejä. Samalla kuitenkin poistuu vähän liian paljon. Tulos on valtaosalle golfareista olennainen osa peliä. Kyse on kuitenkin myös kilvoittelusta kenttää ja itseään vastaan. Sen hyväksyminen, että tuon kilpailun häviää, vain on kivuliasta.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (6 kpl)