Olemattoman painonsiirron vuoksi vasemmalle lähtenyt avaus suuntautuu kohti kentän ulkorajaa. Varapallon lyömisen jälkeen minä, caddieni Sachit sekä pallopoika suuntaamme katsomaan ensimmäisen pallon lopputulosta.
Näkymä kentän rajoja merkkaavan vaatimattoman verkkoaidan takana on jotain, mihin länsimaalainen ei ole tottunut, pelasi hän golfia tai ei: aaltopeltiä, nuotioita, puolialastomia lapsia ja kulkukoiria puikkelehtimassa rotiskojen välissä, likaa ja roskia ympäriinsä.
Aidan sisäpuolella on Willingdon Golf Club, Brittiläisen imperiumin vuonna 1933 perustama klubi. Sitä voi pitää paikallisessa mittapuussa keski-ikäisenä. Maan vanhin kenttä on nimittäin Royal Kalkutta, joka perustettiin vuonna 1829. Se on, uskokaa tai älkää, vanhin Brittein saarten ulkopuolinen kenttä maailmassa.
Willingdon Golf Club sijaitsee keskellä Mumbaita, Intian finanssikeskusta ja yhtä maailman nopeimmin kasvavista kaupungeista. Tänne tulee esimerkiksi 1000 uutta autoa joka päivä. Näkymä 10. reiän viheriöllä kuvaa hyvin Intialaisen yhteiskunnan tilan. Rikkaat ovat aidan ja kentän rajojen sisäpuolella, ulkopuolelle ovat jääneet vähemmän onnekkaat. He, jotka eivät välttämättä ole koskaan nukkuneet sängyssä.
Itse kierros kentällä ja sen valmistelutoimet antavatkin golfista hyperelitistisen kuvan. Pelaaminen onnistui vain jäsenen vieraana. Harjoitusalueiden käyttö oli sallittu ainoastaan jäsenille. Taukokioskista sai tilata virvokkeita ainoastaan jäsenen allekirjoitusta vastaan. Ja kun yritin itse varata lähtöaikaa toiselle kentälle, Bombay Presidencyllle, puhelimessa todettiin vahvalla Intian murteisella Englannilla: ”Vieraat eivät saa pelata” ja lyötiin luuri korvaan. Täällä jäsen on kuningas, aavistuksen jopa tyranni. Kiitosta Willingdonissa sekä muilla pelaamillani Intian kentillä saa kuitenkin klubin ja kentän tunnelma. Perinteet ja pelin kunnioitus yhdistyvät dynaamisen kasvun ja menestymisen ilmapiiriin. Ihmiset osaavat käytöstavat ja etiketin, mutta eivät jäykistele liikoja.
Jäsenmäärä Willingdonissa on rajoitettu noin 700:ään. Jäseniksi on päässyt rahalla, suhteilla tai sillä, että olet Bollywood-tähti. Halukkaita 15 miljoonan asukkaan finanssipääkaupungissa olisi varmasti lisää, varsinkin kun kenttiä kaupungissa ja lähialueilla on yhteensä vain viisi. ”Jäsenmäärä on liian suuri”, toteaa kuitenkin caddieni Sachit. ”Täällä on viikonloppuisin turhan ruuhkaista”. Riippuu näkökulmasta.
Suuri osa Mumbain, kuten koko Intian, nykykentistä on jollain tavalla alimittaisia. Willingdon on par-luvultaan vaatimaton 63. Pelillisenä kokemuksena sinänsä kauniissa puistomaisemassa pilvenpiirtäjien ympäröivänä pelattu kierros on vaatimaton. Kentän vaisua luonnetta vähine bunkkereineen sekä tasaisine viheriöineen ei ole kohotettu yli 70 vuodessa.
Mumbain ja sen talousalueen hienoin kenttä on Aamby Valley Golf Club. Kuvaavaa kyllä, se sijaitseee kolmen tunnin ajomatkan päässä Mumbain keskustasta. Vuonna 2003 avatun kentän suunnittelu ja toteutus vastaa jo nykyajan vaatimuksia. Klubi sijaitsee laakson rinteille rakennetussa suljetussa loma-asuntokaupungissa, jolla on oma helikopterikenttä lennonjohtoineen. Kentälle vieraat eivät pääse greenfeellä vaan pro-am -kutsulla. Täällä haisee raha.
Mikäli haluaa jäseneksi golfklubille, niiden jäsenhinnat lähtevät yleensä vajaasta tuhannesta eurosta ylöspäin. BKT per asukas maassa on noin 1300 euroa ja vain viisi prosenttia väestöstä eli 50 miljoonaa intialaista tienaa yli 4000 euroa vuodessa. Näiden lukujen arvellaan muuttuvan voimakkaasti tällä vuosikymmenellä.
Rikkaiden ja armeijan laji
Intian hienoimmat kentät ja golfillinen painopiste sijaitsevat pohjoisessa erityisesti pääkaupunkiseudulla. Nyt ollaan kuitenkin eteläisellä Goalla, suurten muurien sisäpuolella Ramada Resortissa. Ilmoitan hotellin golfkentästä vastaavalle herrasmiehelle halusta pelata par3-kenttä.
Hinta on 10 euroa sisältäen vuokramailat. Mailat tuntuvat olevan ainakin toistakymmentä vuotta vanhat: ”Intiassa kaikki muu paitsi kiinalaiset piraattimailat ovat todella kalliita. Golfvälineisiin, jotka ovat käytännössä tuontitavaraa, lyödään melkein puolet hinnasta veroa päälle. Siksi meillä ei ole varaa uusiin palloihin”, sanoo hotellin golftoiminnasta vastaava Bharat Thapa.
Yhdeksänreikäinen hotellikenttä toimii leppoisana lähipeliharjoittelualueena. Väylät ovat 60-160 metrin mittaisia. Viheriöt ovat yllättävän tasalaatuiset, erittäin hienorakeinen bunkkerihiekka on suoraan rannalta.
Bharat tulee kohteliaasti pelaamaan kanssani. Hän on syntynyt Nepalissa, mutta hänen serkkunsa työskenteli Mumbain vanhimmalla kentällä, vuonna 1932 perustetussa Bombay Presidencyssä caddiemasterina. ”Pääsin serkkuni kautta työskentelemään Mumbaissa aluksi mailapoikana ja sitten opettajana. Sitten minut pyydettiin Goalle”, Bharat kertoo.
Hän on vastannut hotellin golfpalveluista jo 15 vuotta. Tuona aikana Goalle ei ole tullut tai jäänyt enempää kuin kolme golfkenttää, joista suurin on 12-reikäinen. Miksi näin alueella, missä on puolet vuodesta mainiot pelisäät ja joka vilisee turisteja? ”Paikalliset asukkaat ja päättäjät eivät ymmärrä golfin mahdollisuuksia turismin ja paikallisten hyvinvoinnin kasvattamisessa. Heistä se on lähinnä maiden ja liikenneyhteyksien turmelemista”, Bharat valottaa ja on otettu saadessaan minulta kierroksen jälkeen verovapaan Pro V1-pallon.
Jos golfkenttiä ei ole Goalla, ei niitä ole koko Intiassakaan montaa historiaan nähden. Maassa on yhteensä noin 400 kenttää. Niistä 200 on yksityisiä ja vain 2 julkishallinnon ylläpitämiä. Uusia kenttiä syntyy, mutta verkkaisesti. Nyt esimerkiksi lähemmäs Mumbain keskustaa rakennetaan australialaiskäsialaa oleva nykystandardit täyttävä kenttä. Kaupungin itäpuolella sijaitsevalle Navi Mumbain eli ”Uuden Mumbain” kaupunginosaan syntyy 100 hehtaarin alueelle lisäksi luksusasuntoja, golfakatemia sekä luksushotelli. Tällaisia projekteja on käynnissä muutama kymmenen ympäri Intiaa. Golfin laajemman saatavuuden sijasta näytetään panostavan harvojen miljonäärien huippuvaativien tarpeiden tyydyttämiseen.
Loput maan 200 kentästä ovat ehkä yllättäen armeijan ylläpitämiä. Niissä ulkomaalaisten pelaaminen on yksiselitteisesti kielletty. ”Paikallisille armeijan kentät ovat kuitenkin takaportti lajin pariin. Rikkaiden ja mailapoikien lisäksi intialaiset golfarit ja huippupelaajat ovat lähtöisin armeijasta”, Bharat sanoo naurahtaen ironiaa, että golf on myös köyhien peli kunhan liittyy armeijaan.
Golfin saaminen kansan ja erityisesti keskiluokan keskuuteen on yhä pitkän matkan päässä. ”Viimeisen 150 vuoden ajan golf on ollut rikkaiden ja etuoikeutettujen peli. Jotta laji saataisiin kasvavan keskiluokan ulottuville ja räjähdysmäiseen kasvuun, on maan ja maakuntien hallitusten tultava mukaan. Intia tarvitsee valtavasti lisää julkisia, kohtuuhintaisia kenttiä sekä harjoitusalueita”, kertoo mielipiteenään Intian Golf Digestin toimittaja Meraj Shah.
Toinen intialainen, mutta Yhdysvalloissa vaikuttava naispro ja kolumnisti Kiran Kanwar allekirjoittaa Shahin ajatukset: ”Ongelmana ei ole ainoastaan se, että julkinen hallinto ei ole kiinnostunut rakentamaan kenttiä vaan nykybyrokratia. On yhä todella hidasta ja vaikeaa viedä yksi kenttäprojekti läpi”, Kanwar sanoo.
Avoin ilmapiiri
Kenttätilannetta paremmassa jamassa on yleinen ilmapiiri golfin harrastamisen suhteen. Mailapojat saavat yleensä pelata kentällään kerran tai kaksi viikossa ja harjoitella töidensä ulkopuolella. Aamby Valleyssä pelikaverini oli lahjoittanut vanhan, noin tuhannen euron arvoisen settinsä caddielleen. Heistä todella pidetään huolta.
”Golf alkaa Intiassa pikkuhiljaa avautua muillekin kuin korkeimmalle eliitille sekä ekspatriaateille”, iloitsee Kanwar. ”On hienoa, että tässä maassa klubitalolla voi istua vierekkäin klubin puheenjohtaja ja slummeista tiensä mailapojaksi ja lopulta opettajaksi löytänyt henkilö”. Lähes 40 vuotta golfia nähneen Kanwarin mukaan juuri Willingdonissa klubin jäsenistö esimerkiksi rahoitti omasta taskustaan neljän lahjakkaan mailapojan projektin ryhtyä kilpapelaajiksi. Intian golfliitolla on ollut vastaavanlaisia hankkeita vähäosaisille. Asenteet tuntuvat olevan kohdillaan. Maassa alkaa jo nyt olla toisen sukupolven ammattilaisia, joiden isä on aloittanut köyhänä mailapoikana.
Tämä ei kuitenkaan näytä innostavan lajin ulkopuolisia tahoja. Mikä avuksi? Yhtenä tärkeänä vaikuttimena golfin suosion ja kasvuolosuhteiden parantamiseen niin Intiassa kuin monessa muussakin maassa on lajin valinta olympialajiksi. ”Rion kisoissa menestyminen vuonna 2016 toivottavasti motivoi päättäjiä tukemaan golfia. Nykytilanteessa Ilman laajaa amatööripohjaa emme voi menestyä kansainvälisesti”, Shah toteaa.
Promoottoreiksi golfin kasvua varten Intialla on laittaa muutama kovemman luokan pelimies. Heistä valovoimaisin on Jeev Milkha Singh, joka on voittanut Euroopan kiertueella kolme kilpailua ja ollut parhaimmillaan maailmanlistan top50:ssä. ”Uskon, että golfista voi tulla toiseksi suosituin lajin kriketin jälkeen. Koko ajan lisää vaurastuva keskiluokka on alkanut herätä golfiin ja maamme ammattilaiskiertue kasvaa ja antaa yhä paremman mahdollisuuden nuorille kehittyä ennen esimerkiksi ulkomaille lähtemistä”, Singh sanoo.
Pelaavien ammattilaisten merkitystä lajin suosiolle ei voi kiistää, mutta kehityksen kannalta ratkaisevammat ammattilaiset ovat opettamassa muita. ”Meillä on liian vähän opettajia ja valmentajia, alle sata tällä hetkellä. Tarvitsemme heitä kipeästi lisää, jotta kasvavaan kysyntään pystyttäisiin vastaamaan”, Shah kertoo.
Tunnelmat golfin kehitystä Intiasta jäävät kaksijakoisiksi. Maalla on todella pitkät perinteet golfissa ja jotkut sanovat sen olevan nopeimmin kasvava laji koko maassa. Junioriohjelmia käynnistetään koko ajan lisää. Päättäjät ja julkinen sektori ei kuitenkaan näytä innostuvan golfista samalla tavalla kuin vaikkapa Kiinassa. Kehitys on yksityisten yrittäjien käsissä. Ja näitä kiinnostaa vain kaikista rikkaimpien pelaajien pohjaton lompakko, kuten kenttäprojekteista voi päätellä. Näkymä Willingdonin kentän ulkoaidan takana palaa mieleen. Paljon on vielä töitä edessä.
Intian golf
– Ensimmäinen kenttä avattiin 1829
– Maassa on noin 400 kenttää, joista puolet armeijan hallinnoimia
– Kenttä projekteja käynnissä muutama kymmenen
– Pelaajien määrä n. 150 000-500 000 laskutavasta riippuen.
– Intia isännöi yhtä ET-kilpailua
– Maan paras pelaaja Arjun Atwal on maailmanlistalla 106:s, ei naisia 500:n parhaan joukossa
Teksti ja kuvat Aarni Nordqvist
Hyvä lukija, Olen BPGC:n (Bombay Presidency Golf Club Ltd) lyhytaikainen jäsen ST-267 ja pelaamme vaimoni kanssa molemmat golffia. Olen parin vuoden komennuksella Intiassa. Erityisesti Mumbaissa se antaa mahdollisuuden päästä rauhoittumaan vihreille kentille ja väljyyteen suurilta ihmismääriltä. Saattaa kuulostaa raadolliselta, mutta suomalaiselle käytännön totuus. Paikalliset pelikaverimme ovat todella Mumbain hyväosaisia business miehiä, johtajia ja Bollywood tähtiä, mutta kuten Aarni tekstissään kertoi ihmset ovat todella ystävällisiä ja ottavat meidät hyvin ja iloisina mukaan pelaamaan. Viikonloppuisin pitää olla vähintää kolme pelaajaa ryhmässä, kahdestaan ei pääse kierrokselle, vaikka muita ei juuri sillä hetkellä olis lähdössäkään. Säännöt ovat sääntöjä. Olen pelannut Mumbain molemmilla siviili-kentillä. Väylät ovat kapeita, runsaasti isoja puita aivan väylän vieressä, jopa keskellä väylää. Erityisesti BPGC kentällä on ”klubi pelaajan” tasoiselle muutama haasteellinen vesieste, lyönnin on oltava tarkka ja pallon pudottava suhtellisen kapealle väylän osalle, muutoin on vedessä. Varsinkin takatiiltä pelattaessa. BPGC:n väylät ovat pidemmät kuin Wellingtonin väylät. On todella mielenkiintoinen kokemus pelata Mumbaissa, vastakohdat ovat suuret aidan kahta puolta! Klubirakenuksella istuessa tulee väkisinkin mieleen vanhat Britti-elokuvat, jossa lierihattuiset herrat istuvat rottinkituoleissaan, polttelevat sikaaria ja nauttivat elämästä. Golf-terveisin aurinkoisesta Mumbaista Tapani Erkkilä