Yhdysvaltalaiset ja eurooppalaiset pelaajat ottavat mittaa toisistaan joukkuekilpailussa myös amatööreinä. Toisin kuin Ryder Cupissa ja Solheim Cupissa, Manner-Euroopan puolelta tulevia ei toistaiseksi ole otettu mukaan.
Vuodesta 1922 pelattu Walker Cup on yksi amatöörigolfin kruununjalokivistä. Yhdysvaltain joukkue kohtaa Ison-Britannian ja Irlannin parhaat amatöörit joka toinen vuosi. Ryder Cupin tavoin kotikenttä vuorottelee Atlantin molemmin puolin.
Kilpakentät ovat parasta, mitä järjestelyistä vastaavat USGA ja R&A pystyvät tarjoamaan. Viime viikon lopulla pelattiin Openeistakin tutulla Royal Liverpoolin kentällä, jonne myös kilpailun alkuperäiset juuret ulottuvat.
Liikkeelle kesällä 1921
Kun yhdysvaltalaisamatöörit kesällä 1921 saapuivat Royal Liverpooliin pelamaan Amateur Championshipiä, klubin toiminnanjohtaja Gershom Stewart ehdotti, että kansainväliset joukkueet kohtaisivat toisensa kilpailun edellä.
Siitä alkoi perinne, joka seuraavana vuonna virallistettiin, kun USGA:n puheenjohtaja George Herbert Walker lahjoitti kiertopalkinnon, yhden kilpagolfin komeimmista. Ensimmäiset kolme vuotta pelattiin ilman taukoa, kunnes siirryttiin nykyiseen rytmiin.
Kilpagolfin painopiste oli siirtymässä Yhdysvaltoihin Bobby Jonesin ja Francis Ouimetin kaltaisten nimien myötä. Ensimmäinen voitto Eurooppaan saatiin vasta kymmenennellä yrittämällä.
Viime aikoina on ollut tasaisempaa. Tällä vuosituhannella Yhdysvallat on yltänyt voittoon kuudesti, Iso-Britannia ja Irlanti neljästi.
Puntit voisivat olla hyvinkin toisin päin, jolleivät yhdysvaltalaiset olisi venyneet parhaimpaansa kahden viimeisen kohtaamisen ratkaisevissa kaksinpeleissä. Molemmissa viimeksi pelatuissa otteluissa yhdysvaltalaiset ovat vieneet kahdeksan toisen kilpailupäivän kymmenestä single-ottelusta.
11 000 katsojaa oli todistamassa, kuinka Yhdysvallat vei tämänvuotisen kohtaamisen nimiinsä pistein 15,5–10,5. Selvää jälkeä teki etenkin amatöörien maailmanlistan 8. sijalla oleva John Pak, joka voitti kaikki kolme pelaamaansa ottelua. Hän jatkaa yhä opintojaan Florida State -yliopistossa.
Sen sijaan viisi Pakin joukkuetoveria – vasta 17-vuotias Akshay Batia, Brandon Wu, Steven Fisk, Alex Smalley ja Isaish Salinda – ilmoitti siirtyvänsä välittömästi ammattilaisiksi. Kilpailu on aiemminkin ollut monelle menestyneelle amatöörille viimeinen ponnahduslauta kirkkaampiin valoihin ammattilaisten joukossa. Kuka lyö ensimmäisenä läpi?
Alkutahteja menestystarinoille
Kun yhdysvaltalaiset vuonna 2007 viimeksi voittivat Euroopan puolella, joukkueessa pelasi peräti neljä PGA Tourilla sittemmin näyttävää jälkeä tehnyttä pelaajaa. Dustin Johnson ja Webb Simpson ovat vieneet nimiinsä jo majoreitakin, Rickie Fowler ja Billy Horschel paljon muita himoittuja titteleitä.
Tiger Woods oli mukana Royal Porthcawlissa kesällä 1995. Klubilla muistellaan yhä, kuinka kukaan muu ei ollut siihen mennessä onnistunut ylittämään avauksillaan tiettyjä pahamaineisia bunkkereita. Pitkän amatööriuran tehnyt ja lyhytlyöntiseksi tiedetty Gary Wolstenholme sen sijaan muistelee sitä, kuinka onnistui kukistamaan Woodsin ensimmäisessä miesten välillä käydyssä kaksinpelissä.
Justin Rose oli mukana jo 17-vuotiaana, Jordan Spieth 18 vuoden iässä. Tänä vuonna parrasvaloihin noussut Collin Morikawa puolestaan häikäisi kesällä 2017. Hän voitti kaikki neljä otteluaan ja oli Norman Xiongin kanssa tekemässä historiaa kaikkien aikojen suurinumeroisimmalla 18-reikäisen foursome-ottelun voitolla. Harry Ellis ja Alfie Plant jäivät jalkoihin lukemin 8/7.
Morikawan lailla neljään pisteeseen ilman tappioita samana vuonna yltäneitä pelaajia ovat olleet muun muassa Paul Casey (1999), Luke Donald (1999), Rickie Fowler (2009) ja PGA Tourille Korn Ferry Tourin kautta kaudeksi 2020 noussut Maverick McNealy (2017), entinen amatöörien maailmanlistan ykkönen. Erityisesti Donald on osoittanut kyntensä myös Ryder Cupeissa.
Bobby Jones löi ensimmäisen lyönnin
Bobby Jones oli kesällä 1921 vasta nouseva tähti. Hän kuitenkin astui ykköstiille ensimmäisenä ja laittoi nopeasti matkaan Walker Cupin historian ensimmäisen lyönnin – ”ennen kuin suosionosoitukset olivat lakanneet ja kameramiehet saaneet filmin pyörimään”, kuten Royal Liverpoolin historiikin kirjoittanut Guy Farrar kuvailee.
Tunnelmaa isäntien puolella Farrar luonnehtii hermostuneeksi.
”Oli ilmeistä, että osa brittijoukkueen jäsenistä kärsi äkillisestä hermostuneisuudesta. Amerikkalaiset eivät pelanneet ylivertaista golfia… me teimme heille palveluksen kaivamalla omaa hautaamme.”
Vuonna 1923 pelattiin Old Coursella. Yhdysvallat voitti jälleen, mikä sai joukkueen kapteenin Bob Gardnerin puhkeamaan palkintoseremonioiden lopuksi lauluun ja ilahduttamaan R&A:n portaiden tuntumaan kokoontunutta yleisöä komealla baritonillaan.
Myös USGA:n puolesta puhunut Howard Whitney oli tyytyväinen. Hän totesi, että mikään ei ollut tehnyt golfille enemmän hyvää kuin Walker Cupin merkeissä tapahtuneet kohtaamiset jo muutamassa vuodessa.
Lisää oli tulossa. Ammattilaisetkin alkoivat haluta oman osansa huomiosta. Niinpä kesän 1926 amatöörikilpailujen rinnalla vastavalmistuneella Wentworthin kentällä pelattiin näytösottelu, jonka yleisön joukossa oli muuan siemenkaupoilla vaurastunut Samuel Ryder. Se oli siemen vuonna 1927 ensimmäisen kerran pelatulle Ryder Cupille.
Manner-Eurooppa toistaiseksi sivussa
Ryder Cup astui vuonna 1979 uuteen aikaan, kun myös Manner-Euroopan puolelta tuleville pelaajille annettiin mahdollisuus päästä mukaan Euroopan joukkueeseen. Päätös oli omiaan tasoittamaan puntteja ja siloittamaan kohtaamiselle tietä nykyiseen mittavaan suosioon. Vuodesta 1990 pelatussa Solheim Cupissa koko Eurooppa on alusta lähtien ollut edustettuna.
Walker Cupissa ja Curtis Cupissa, naisamatöörien vastaavassa kohtaamisessa, samanlaista ratkaisua ei toistaiseksi ole tehty. Olisiko jo aika?
