26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Suomen joukkueet kesän EM-kisoihin on valittu

Kuva: Golfliitto

Golfliiton hallitus on vahvistanut valinnat EM-joukkuekisoihin 5.–9. heinäkuuta. Tyttöjen kisa pelataan Islannissa, naisten Walesissa, poikien Saksassa ja miesten Englannissa.

”Hienoa päästä jälleen testaamaan taitoja Euroopan parhaiden maiden kanssa. Tavoitteet luodaan joukkueiden sisällä seuraavien viikkojen aikana. Viime vuonna miehet ja pojat nostivat itsensä pääsarjaan, ja tärkeää on vakiinnuttaa paikka siellä ja parantaa sijoituksia vuosi vuodelta tulevaisuudessa”, Golfliiton valmennuspäällikkö Eero Kangasniemi kertoo.

”Samoin myös tytöissä ja naisissa, tavoite ei ole olla Euroopan paras tänä vuonna mutta rakentaa menestyksen kulttuuria pitkäjänteisesti”, Kangasniemi toppuuttelee.

European Amateur Team Championship, Royal St.Georges Golf Club, Englanti

Elias Haavisto, Kymen Golf
Antti-Jussi Lintunen, Pickala Golf Club
Markus Luoma, Helsingin Golfklubi
Jesse Saareks, Koski-Golf
Oskari Schuvalow, Keimola Golf Vantaa
Santeri Lehesmaa, Tapiola Golf

Valmentaja Mikael Mustonen
Kapteeni Matti Lindholm
Varapelaaja Jaapo Jämsä, Pickala Golf Club

European Ladies Team Championship, Conwy Golf Club, Wales

Krista Junkkari, Koski-Golf
Anna Backman, Kanava Golf Vääksy
Tia Teiniketo, Suur-Helsingin Golf
Katri Bakker, Espoon Golfseura
Henni Mustonen, Tahkon Golfseura
Oona Kuronen, Hattula Golf

Valmentaja Pasi Purhonen
Kapteeni Petra Salko
Varapelaaja Daniella Barrett, Aura Golf

European Boys Team Championship, GC St. Leon Rot, Saksa

Oliver Ruutu, Archipelagia Golf
Viggo Talasmäki, Espoon Golfseura
Ville Virkkala, Espoon Golfseura
Saku Ellilä, Aurinko Golf Naantali
Niklas Lindström, Golf Talma
Roope Juslin, Golf Pirkkala

Valmentaja Jussi Pitkänen
Joukkueenjohtaja Ville Vaimala
Kapteeni Oliver Ruutu
Varapelaaja Arttu Kulmala, Aura Golf

European Girls Team Championship, Golfklubburinn Oddur, Islanti

Emilia Väistö, Etelä-Pohjanmaan Golf
Fanni Grönlund, Pickala Golf Club
June Weckman, Tarina Golf
Adeliina Virtanen, Espoo Ringside Golf
Anastasia Hekkonen, Helsingin Golfklubi
Ella Salama, Aurinko Golf Naantali

Valmentaja Minea Blomqvist-Kakko
Kapteeni Anna-Lena Vilo
Varapelaaja Sandra Palin, Helsingin Golfklubi

Suomen päävalmentajakaksikko Petteri Nykky – Jussi Pitkänen oli Golfpisteen podcastin vieraana toukokuun alussa keskutelemassa maajoukkueiden valmennuksesta ja tavoitteista. Kyseisen jakson voit kuunnella alla olevan linkin kautta.

Golfpiste Podcast · #163 – Enemmän treeniä ja fiksumpaa pelaamista, sanovat maajoukkuevalmentajat Nykky & Pitkänen

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje