16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Skotit suosikkeina kotikisassa

Antti Ahokas tarvitsisi kipeästi onnistumisia Challenge Tourilla.

Mainiosti viime viikolla Lumbres’n turnauksessa pelannut Craig Lee on tällä viikolla Skotlannin Aviemoressa pelattavan Challenge Tourin kisan seuratuimpia pelaajia. Hyvällä itseluottamuksella Scottish Hydro Challengeen starttaava Lee olisi voittaessaan sunnuntaina turnauksen kolmas peräkkäinen skotlantilaisvoittaja. Kisan kaksi edellistä ykköstä ovat olleet Jamie McLeary ja George Murray.

Leen tuoreimpia menestysodotuksia pönkittää Saint-Omer Openin kakkostila, mikä nosti hänen kauden kokonaisansionsa 49 806 euroon. Voitto Aviemoressa sinetöisi samalla kiertueen rankingissa toisena olevan pelaajan paikan Euroopan kiertueelle ensi vuodeksi. Voittajalle on luvassa SHC:ssä 35 000 euron palkintoshekki.

Kisa-areena Macdonald Spey Valley sopii ilmeisen hyvin Lee pelityylille, sillä hän voitti samalla kentällä paikallisen Tartan-kiertueen kilpailun pari vuotta sitten.

”Täällä on nähty kaksi skotlantilaisvoittajaa kahdella edellisellä kaudella. En usko, että tämä tieto lisää ryhmässämme paineita.”, Lee sanoi viitaten itsensä lisäksi Team Scottish Hydron muodostaviin Gavin Deariin, Chris Doakiin, Callum Maccaulayhyn sekä McLearyyn.

Suomalaisväriä Aviemoren turnaukseen tuo Antti Ahokas, jonka on aloitettava viimeistään Skotlannista kunnon loppukauden kiri. Muuten CT:n rankingissa sijalla 150 oleva pelaaja saattaa olla vaarassa ajautua tiukoille pelipaikkansa kanssa myös Euroopan toiseksi ylimmällä kiertueella.

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje