7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista

7.5. – 14.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[10][17]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Nordic League

Sami Välimäki tavoittelee voittoa Polarputki Finnish Openissa

Yhteensä 128 pelaajaa osallistuu torstaina Kulloon kentällä Sipoossa käynnistyvään Nordic Leaguen kilpailuun, jossa palkintopotissa on 40 000 euroa.

Kulloon Kenttä on ollut keväästä asti huippukunnossa ja tulostasosta odotetaan kivikovaa, mikäli säät pysyvät kohtuullisina. Kulloota ei ole aiemmin testattu kisoissa huippumiesten toimesta. Toni Karjalaisen kenttäennätys 69 jäänee historiaan jo ensimmäisenä päivänä.

Finnish Open on ollut jo 1990-luvun lopulta Challenge Tourin kisan ohella kauden tärkein kansainvälinen kilpailu Suomessa.

Finnish Openin suomalaisvoittajien lista on lyhyt. Roope Kakko voitti 2004, tuolloin kisa kuului Challenge Touriiin. Thomas Sundström oli paras 2007, Tapio Pulkkanen 2011 ja 2014. Ykköstila on näiden lisäksi mennyt Nordic Leaguen aikana  kolmasti Tanskaan ja kerran Norjaan.

Kuluvallakin kaudella Finnish Open on Nordic Leaguen osakilpailu, jonka osanottajista valtaosa tulee Pohjoismaista.

Antti Ahokkaan perheeseen syntyi elokuussa tytär. Pienen isyysloman jälkeen hän kilpailee Kulloossa ja valmistautuu syksyn ET-karsintoihin. Kuva: Getty Images

Kotimaisista pelaajista suosikkien listalla ensimmäisiksi nousevat kiertueen pistelistalla kuudentena oleva Antti Ahokas sekä edellisviikolla Ruotsissa debyyttikisassaan viidenneksi sijoittunut amatööri Sami Välimäki.

Muita etukäteen kovia nimiä ovat Nordic Leaguella kuluvalla kaudella ensimmäistä top ten-sijoitustaan tavoitteleva Lauri Ruuska, Jaakko Mäkitalo, Peter Erofejeff sekä Salmisen veljekset Mikael ja Tuomas.

Sami Välimäen askelmerkit kohdallaan

Nokia River Golfia edustava 19-vuotias Sami Välimäki on tehnyt todella kovaa jälkeä. Alkuvuodesta hän oli paras Espanjassa ammattilaisten Gecko Tourin kisassa. Amatöörikisoista hän on kantanut kotiin voittopokaalit Portugalin avoimista sekä Sveitsissä pelatusta kisasta.

Sami Välimäki lähtee viikonlopun kisaan Kullooseen ilman mailapoikaa. Kuvassa oikealla oleva fysiikkavalmentaja Pasi Keskumäki oli suojattinsa apuna Vierumäellä.

Välimäki keikkui Vierumäen Challenge Tourin kisassa kärjen tuntumassa ollen parhaana suomalaisena 11. Edellisviikolla pelaamassaan uransa ensimmäisessä Nordic Leaguen varsinaisen kauden kisassa hän johti ennen viimeistä reikää.

”Hienon avauksen jälkeen jäi matkaa 155 metriä. Väärä maila ja vähän huono lyönti. Bunkkeriin ja sieltä kaksi lyöntiä, tuplabogey. Pelikaveri teki birkun ja vei kahden lyönnin marginaalilla. Tapahtumat jäivät mieleen”, Välimäki tiivistää ratkaisuvaiheet.

”Löin palloa todella hyvin läpi kisan, missattuja viheriöitä oli vain kuusi. Olen harjoitellut erittäin hyvin syksyn kisoja varten. Kulloossa päällimmäinen tavoite on pelata kolme ehjää kierrosta ja kisata voitosta”, Nokialla asuva nuorukainen jatkaa.

Finnish Open käynnistyy Kulloossa torstaina kello 8.00. Viimeiset pelaajat lähtevät kierrokselleen torstaina ja perjantaina kello 14.30.

Lauantain finaalikierrokselle otetaan 45 parasta pelaajaa ja saman tuloksen omaavat.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)