26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Säilyykö Reedin taika?

Patrick Reed kamppailee sunnuntaina Quicken Loans National -turnauksen voitosta. Kuva: © Getty Images

Congressional Country Club on osoittautunut jälleen maineensa arvoisaksi kisa-areenaksi. Olosuhteet Quicken Loans National –turnauksessa muistuttivat lauantaina major-championshipiä, kun pelaajat yrittivät parhaansa mukaan kesyttää kentän. Vain 13 kilpailijaaa alitti kolmannella kierroksella parin, mutta kisan puolivälissä yksikään neljän joukossa olleista ei pystynyt tähän.

Patrick Reed (-6) pelasi tuloksen 71, joka antaa hänelle kahden lyönnin etumatkan ennen finaalikierrosta. Yksi kärjessä olleista, Marc Leishman, jäi tulokseen 73, mutta se ei heikentänyt olennaisesti hänen asemiaan: australialainen jakaa kakkostilaa Fredrik Jacobsonin ja päivän kovimman tuloksen (66) pelanneen Seung-Yul Noh’in kanssa.

”Sanoin caddielleni takaysillä, että tuntuu hieman siltä kuin pelaisi U.S. Openia. Muutamat lipunpaikat olivat sen verran pahoja, ettei niille ollut mahdollista päästä”, Leishman sanoi.

”Tämä on pitkä ja vaativa kenttä. Jos et ole väylällä, voit unohtaa birdien.”

Kaikkiaan 19 pelaajaa on viiden lyönnin sisällä Reedistä. Tässä joukossa ovat muun muassa toissavuotinen U.S. Openin voittaja Justin Rose (-3) sekä viikonvaihteen turnauksen voittoa puolustava Bill Haas (-2).

Reedin kannalta tilanne on mielenkiintoinen. 23-vuotias pelaaja on voittanut kaikki kolme turnausta PGA Tourilla, joita hän on johtanut 54 reiän jälkeen.

”Kenttä on viritetty vaativaksi. Se näyttää muuttuvan päivän kuluessa yhä tiukemmaksi ja nopeammaksi. Kierroksen aikana on tehtävä monenlaisia säätöjä. Me selvisimme tänään aika hyvin”, Reed sanoi.

Lauantain kierroskeskiarvo oli viikon tähän asti korkein, 1,48 lyöntiä yli parin.

Rose on eräs niistä pelaajista, jotka haluavat vaikeiden olosuhteiden jatkuvan myös päätöspäivänä.

”Ainoa pelon aihe on se, että kenttää kastellaan reilusti, ja sitten iltapäivällä on taas kuumaa. Siinä tapauksessa joku aikaisista starttaajista voi nousta korkealle kovalla kierrostuloksellaan. En usko, että tämä innostaa ketään kärjessä olevista.”

”Haluaisin, että he säilyttäisivät nämä U.S. Open –tunnelmat loppuun asti. Se on minun toiveeni”, Rose jatkoi.

Lähde: PGA Tour

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje