16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Presidents Cup

Presidents Cup kaipaa pikaista remonttia

Golfin huipputurnausten ja etenkin haasteotteluiden olisi pystyttävä täyttämään jollakin tavalla mielenkiintoisen urheilutapahtuman kriteerit. Viime viikolla New Jerseyssä näin ei käynyt.

Vuorovuosin Ryder Cupin kanssa pelattava Presidents Cup on sisarturnaukseensa nähden nuori tapahtuma. USA:n ja kansainvälisen joukkueen välinen haasteottelu on ollut kilpailukalenterissa vuodesta 1994 lähtien, mutta tilastot kertovat karun totuuden: jenkit ovat voittaneet 12 kamppailusta kymmenen ja kansainväliset yhden. Kerran on päädytty tasapeliin.

USA otti Liberty National Golf Clubilla viime viikolla pelatussa ottelussa totaalisen selkävoiton. Kotijoukkueen esitys oli niin suvereeni, että se tarvitsi sunnuntaina 12 jaossa olleesta pisteestä vain yhden sinetöidäkseen voittonsa.  Tämän se teki kolmannessa singelissä, jonka jälkeen kaikki muut kentällä olleet matsit muuttuivat täysin merkityksettömiksi.

Tällainen asetelma ei palvele ketään – ei kummankaan joukkueen pelaajia, kapteeneja, taustajoukkoja, PGA Touria, yleisöä tai tv-katsojia. Kaikista vähiten lajia itseään. Ei kuitenkaan ole USA:n joukkueen syy, jos sillä on niin ylivertainen joukkue, että toista osapuolta on vaikeaa kutsua vastustajaksi.

Yhteistuumin yli 40 voittoa PGA Tourilla saavuttanut kansainvälinen joukkue ei ollut paperilla heikko. Sillä oli riveissään kaksi entistä maailmanlistan ykköstä, neljä major-voittajaa ja kahdeksan muuta paraatiluokan turnausammattilaista. Aiemmat meriitit eivät liiemmin näkyneet sen otteissa New Jerseyn haasteottelussa.

Pohjoisamerikkalaiset joukkueet ovat tunnetusti – lajista riippumatta – motivoituneita koostumuksia, joita yhdistää myös hyvä yhteishenki. Taistelumieliala saa lisää virtaa yleisön vahvasta kannustuksesta, joka ilmeni tyypillisimmillään Liberty Nationalilla. Tässä kansainvälinen joukkue joutuu antamaan sille tasoitusta.

Presidents Cup on pelattu kansainvälisen joukkueen turnausta isännöidessä neljässä eri maassa, Australiassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa ja Etelä-Koreassa. On aivan selvää, että vaikka näistä maista jokunen pelaaja joukkueessa sattuukin olemaan, ei sikäläinen ”kotiyleisö” tunne ryhmää samalla tavalla omakseen kuin jenkit.

Sama ongelma on itse joukkueessa. Viimeisimmässä turnauksessa kansainvälisiä edusti kahdeksan eri maan pelaajaa, joista kaikki eivät välttämättä tule kunnolla ymmärretyksi kuin omalla äidinkielellään.

Kansainvälinen joukkue tarvitsee apua. Yksi ratkaisu voisi olla naisten ottaminen mukaan Presidents Cupiin. Kuva: Getty Images

Nythän voisi ajatella, että Eurooppa potee Ryder Cupissa samanlaista ”syndroomaa”. Sen pelaajat ja joukkueen muut jäsenet tulevat kuitenkin huomattavasti tiiviimmältä alueelta kuin kansainväliset Presidents Cupissa, joihin on erittäin vaikea yhdistää minkäänlaista kotiseutuhegemoniaa.

Viimeisin Presidents Cup joka tapauksessa osoitti, että tapahtuma tarvitsee jonkunlaisia muutoksia. Voitot ruokkivat yhdysvaltalaisten itsetuntoa, mutta USA:ssakin on jo alettu vaistota, että jotain on pielessä. Jenkkien riemu – vaikka he voitosta osaavat kaiken ilon irti ottaakin – ei ollut sunnuntaina aidoimmillaan.

Korjausliikkeeksi on jo ehdotettu naisten ottamista mukaan Presidents Cupiin. Ajatus kuulostaa järkevältä. Joukkueiden pelaajista puolet voisi olla naisia ja puolet miehiä, mikä avaisi turnaukseen täysin toisenlaisia mahdollisuuksia. Ratkaisu vahvistaisi huomattavasti kansainvälisten asemaa, ainakin jos vilkaistaan naisten maailmanlistaa.

Tämänhetkisen listan kansainvälisen joukkueen kriteerit täyttävästä top 6:sta kaikki olisivat aasialaisia. Koko 12 pelaajan ryhmää nopeasti hahmotellen, tämäkin kuvio tuntuisi hieman teennäiseltä. USA:n dominointiin se joka tapauksessa olisi tehokas lääke. Naisten tullessa mukaan, Solheim Cup aiheuttaisi jenkkien osalta pientä ”päänvaivaa”. Siinä tapauksessa jompikumpi haasteottelu joutuisi mahdollisesti vaihtamaan nykyistä paikkaansa.

Ei USA numeroiden valossa silti niin ylivoimainen tällä vuosituhannella pelatuissa Presidents Cupeissa ole ollut. Sen voittomarginaali on tyypillisimmillään liikkunut 3–5 pisteen välillä. Kaksi vuotta sitten Incheonissa käyty ottelu ratkesi vasta viimeisessä matsissa yhdysvaltalaisten eduksi.

Päivitystä tapahtuma kuitenkin kaipaa ja sellainen myös lienee lähitulevaisuudessa tulossa. ”Päivitys” tehtiin 40 vuotta sitten myös Ryder Cupissa, kun Englanti ja sittemmin Englannin ja Irlannin yhdistelmä ajautui toistuvasti vastaantulijan asemaan otteluissa Yhdysvaltoja vastaan. Euroopasta USA onkin saanut vaikean vastustajan: vuodesta 1979 lähtien pelatuissa Ryder Cupeissa Eurooppa on voittanut kymmenen ja USA kahdeksan, kerran on päädytty tasapeliin.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje