16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Spieth tähyää ensimmäistä voittoa kotiosavaltiossaan

Päivä päivältä tulostaan parantanut maailmanlistan kakkonen johtaa lyönnillä Fort Worthin kisaa.

Jordan Spieth (-12) saa tuttua seuraa Dean & Deluca Invitatonal -turnauksen päätöskierrokselle, kun hänen kanssaan päivän viimeiseen ryhmään liittyy harjoitus- ja pelikaveri Ryan Palmer (-11).

Ensin mainittu tavoittelee uran avausvoittoa Texasissa, ja erityisen tärkeä olisi menestys myös Palmerille. Hän kun pelaa viikonvaihteessa kotikentällään Colonial Country Clubilla.

”Siitä tulee hauska kierros”, sanoi tuloksen 65 lyönyt Spieth. ”Meille riittää texasilaisina kannustusta, ja hän (Palmer) on vielä Colonialin jäsen.”

Spiethillä oli lauantaina ongelmia tarkkuuden kanssa. Väyläosumatilasto näytti vaatimatonta saldoa 3/11 ja viheriöillekin hän osui vain 11 kertaa.

”Lähipeli piti minut ryhdissä kierroksen puolivälissä. Selvitin monta tilannetta chipillä ja putilla. Niin myös 10. reiällä, missä olin pitkästä aikaa surkeimmassa paikassa karheikossa.”

Spieth oli viikko sitten Byron Nelsonin kisassa toisena ennen finaalikierrosta, mutta valahti tuloksen 74 myötä sijalle 18. Samassa turnauksessa hän debytoi PGA Tourilla 16-vuotiaana koululaisena, ja sijoittui 16:nneksi. Tämä on edelleen Spiethin paras sijoitus Irvingin kisassa.

Syksyllä 40 vuotta täyttävä Palmer on voittanut kolme turnausta Yhdysvaltain kiertueella, mutta edellisestä on jo kuusi vuotta. Vuosi sitten hän ei päässyt Colonialissa jatkokierroksille.

”Tällä viikolla lupasin itselleni pitää silmät keskellä väylää. Tuulettaa saa nytkin, ja kätellä yleisöä, mutta keskittymistä olennaiseen se ei saa häiritä.”

Neljättä sijaa jakava Martin Piller on kaksi lyöntiä kärjestä. Hän on syntynyt Spiethin tavoin Dallasissa, mutta asuu LPGA Tourilla pelaavan Gerina-vaimonsa kanssa Fort Worthissa.

Eurooppalaisista ainoana cut-rajan selvitti Jonas Blixt (+1), mutta hänenkin kolmas kierros (75) meni penkin alle. Ruotsalainen löytyy vasta sijalta 56.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje