16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Rickie Fowlerin muutokset tehoavat Honda Classicissa

Lyhyempi draiverin varsi ja lentoradan uusi kierre ovat siivittäneet Fowlerin vahvaan etulyöntiasemaan PGA Nationalilla.

Rickie Fowlerin peliesitykset eivät ole jättäneet Honda Classicin kolmella ensimmäisellä kierroksella ketään kylmäksi. Johto ennen Palm Beach Gardensilla pelattavan kisan päätöskierrosta on neljä lyöntiä niin ikään hienoa turnausta pelaavaan Tyrrell Hattoniin.

Fowler pelasi lauantaina kahden 66 lyönnin kierroksen seuraksi tuloksen 65. Virheetön tuloskortti sisälsi viisi birdieä, joista kaksi tuli kolmen viimeisen reiän jaksossa.

Jupiterissa Floridassa asuvan Fowlerin ryhdikkäiden otteiden takana on sekä välineisiin että pelitapaan liittyvät muutokset. Hän sai vuoden alussa lyhyemmällä draiverilla Havaijilla pelanneelta Jimmy Walkerilta idean ja otti käyttöönsä 43 ½-tuumaisen avausmailan. Se on tuuman lyhyempi kuin hänen normaali draiverinsa.

Ensimmäisen kerran ”lyhennetty” draiveri oli Fowlerin bägissä Phoenix Openissa, jossa hän sijoittui neljänneksi.

Tuuman lyhyempi ei kuulosta isolta muutokselta, mutta jokainen golfin kanssa tekemisissä oleva ymmärtää että se on paljon. -Rickie Fowler

”En sano, että se olisi nyt täydellinen tai viimeinen draiveri, jota käytän. Saattaa olla, että testaan jossain vaiheessa vielä muitakin vaihtoehtoja, mutta tällä viikolla draiverini on toiminut hienosti.”

Varsimuutoksen ohella Fowler on alkanut lyödä palloa jälleen fade-kierteellä. Hän pelasi edellisen kerran fadella kaudella 2014, jolloin sijoitukset major-turnauksissa olivat varsin hyviä. Vaihto draw-kierteeseen johtui svingitasoon liittyvästä korjauksesta, mutta nyt Fowler katselee muutaman vuoden tauon jälkeen vasemmalta oikealle kaartavaa pallon lentorataa.

”Sellaista golf on. Tässä mennään asioiden kanssa edestakaisin ja yritetään löytää kultainen keskitie. Tällä hetkellä näyttäisin olevan menossa oikeaan suuntaan.”

Hattonin ohella eurooppalaisista myös Martin Kaymer (-7) ja Francesco Molinari (-6) mahtuvat kymmenen joukkoon. Sergio Garcia, Paul Casey, Rafael Cabrera Bello ja Luke Donald jakavat 20. sijaa tilanteessa viisi alle.

Fowler ja Hatton starttaavat Honda Classicin neljännelle kierrokselle sunnuntaina kello 20.45 Suomen aikaa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje