Jason Day kahden lyönnin johdossa päätöspäivään Bay Hillissä - Golfpiste.com

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista

6.5.–13.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][19]
KilpailuaSuomalaista
PGA Tour

Jason Day kahden lyönnin johdossa päätöspäivään Bay Hillissä

Lähimmät takaa-ajajat ovat Troy Merritt, Kevin Chappel ja vuosi sitten lyönnin päähän uusinnasta jäänyt Henrik Stenson.

Vaikka Jason Day ei loistanut kentällä kahden ensimmäisen päivän tapaan, säilytti hän kahden lyönnin johtonsa Arnold Palmer Invitationalissa ennen päätöskierrosta.

Kun perjantain jälkeen takaa-ajajista vain Henrik Stenson oli kahden lyönnin päässä, ovat lauantain jälkeen kahden napsun päässä myös Troy Merritt ja Kevin Chappell.

Oma sanansa sanottavana on myös neljä lyöntiä Dayn perässä kärkkyvillä Derek Fathauerilla ja Justin Rosella.

Niin Day kuin Stensonkin joutuivat tyytymään lauantaina 70 lyönnin (-2) kierrokseen. Hyvissä asemissa kahden kierroksen jälkeen ollut Rose käytti omaansa 71 osumaa. Osaltaan vaisumpi tulostaso selittyi sateisella säällä.

Kun peli sujuu, syttyy Henrik Stensonin silmiin tuttu, päättäväinen tuijotus. Kuva: Getty Images.

Stenson näytti jo syttyvän hurjaan menoon, kun pelasi reiät 4–6 neljä alle, mutta koko loppukierroksen aikana ruotsalainen ei enää pystynyt paria alittamaan, sen sijaan bogeja syntyi kaksi.

Stenson on pelannut Bay Hillin kentällä erinomaista golfia viime vuosina, mutta voitto on kiertänyt miehen, joskaan ei kaukaa, vuosi sitten hän oli toinen häviten vain lyönnillä Matt Everylle, vuonna 2014 viides ja vuonna 2013 kahdeksas.

Stensonin viimeinen voitto pääkiertueilla on kuitenkin jo lähes puolentoista vuoden takaa ja viimeisin PGA Tourin neljästä voitosta syyskuulta 2013.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje