Kaksinkertainen major-voittaja Johnny Miller ei antanut suurta arvoa Rickie Fowlerin päätöspäivän esitykselle PGA Nationalilla. Uutisen lopussa myös voittajan bägin sisältö.
Rickie Fowlerin (-12) turvallinen johto ehti kuivua Palm Beach Gardensin turnauksen finaalikierroksella jo yhteen lyöntiin, kunnes kaksi isoa birdieputtia antoivat hänelle jälleen tilaa hengittää vapaammin.
Edes kahden viimeisen reiän bogit ja varsin nihkeä kierros (71) eivät lopulta estäneet Fowlerin selvää voittoa, joka heltisi neljän lyönnin erolla Morgan Hoffmanniin ja Gary Woodlandiin.
Ykköstila oli Fowlerille, 28, kuudes pääkiertuetasolla. Edellinen tuli hieman toista vuotta sitten Abu Dhabissa. Hänen viimeisin voittonsa PGA Tourilla ennen Honda Classicia oli peräisin Deutsche Bank Championshipistä syyskuulta 2015.
”En pelannut hyvin, se ei ollut nätti kierros. Mutta saimme hoidettua homman. Voitto on aina voitto”, sanoi Fowler, joka iski viimeisen naulan lähimpien uhkaajien arkkuun lyömällä 16. reiällä pallon veden yli alle metrin päähän lipusta.
Fowlerin kanssa sunnuntain johtopallossa pelannut Tyrrell Hatton (-7) ei selvästi ollut kotonaan tiukassa paikassa. Englantilainen oli kierrostaan seitsemännen reiän jälkeen jo kolme yli, mutta sai vakammaan sisääntulon ansiosta parsittua tuloksen 72.
Yksin saavutettu kakkostila olisi tiennyt korttia PGA Tourille, mutta 17. reiällä metrin päästä missattu birdieputti haihdutti toistaiseksi nämä haaveet. Joka tapauksessa jämäkän turnauksen uudella maaperällä pelannut Hatton jakoi neljännen sijan muun muassa Martin Kaymerin sekä 15. reiällä hole-in-onen tehneen Jhonattan Vegasin kanssa.

Honda Classicin neljäs kierros ei sujunut Tyrrell Hattonilta odotustensa mukaisesti. Kuva: Getty Images
Fowlerin voitto ja Woodlandin kakkostila pudotti Charles Howell III:n ja Hudson Swaffordin FedEx Cupin kärkikymmeniköstä. Se merkitsee sitä, että kumpaakaan ei nähdä tällä viikolla vuoden ensimmäisessä World Golf Championship -sarjan turnauksessa, Mexico Championshipissä.
Miller kritisoi Fowlerin finaalikierroksen esitystä
Golf Channelin ja NBC:n asiantuntijan Johnny Millerin mielestä Fowlerin päätöspäivän epävarma suoritus jätti kysymysmerkkejä ilmaan hänen kyvystään pelata viileästi selvässä johtoasemassa.
”Epäilemättä voitto on voitto, mutta pelaajan on opittava päättämään turnaus sunnuntaina todellisen mestarin tavoin. Hän (Fowler) ei ole sitä vielä oppinut”, kaikkiaan 25 PGA Tourin kisaa kolmella eri vuosikymmenellä voittanut Miller sanoi.
Rory McIlroy ja Luke Donald eivät olleet tviiteissään yhtä mieltä Millerin ajatuksista. Molemmat pohdiskelivat, mitä pitäisikään tehdä, että tämän asiantuntijan saisi vakuuttuneeksi.
”Rickie pelaa viimeistä reikää viiden lyönnin johdossa, ja Johnnie miettii, mihin tällainen huono esitys johtaa hänen kohdallaan”, Donald sanoi.
Johnny still not impressed ? https://t.co/t6yMltdgqs
— Rory McIlroy (@McIlroyRory) February 26, 2017
Rickie playing the last with a 5 shot lead and Johnnie Miller saying he’s not sure what this will do for him as he didn’t play that great ?
— Luke Donald (@LukeDonald) February 26, 2017
Rickie Fowlerin bägin sisältö Honda Classicissa:
- Draiveri: KING F7+ Black | 8.5° D; 12g weight in front | Aldila NV 2K Blue 70X | 43.5”
- Puu-kolmonen: Fly-Z+ 3W | 13° Orange |Aldila Tour Blue 75TX
- Puu-viitonen: KING F6 Baffler Rail 5wd | 18.5° | Aldila Tour Blue 75TX
- Raudat: KING Forged MB Irons (4-P) | KBS Tour C-Taper S+ 125
- Wedget: KING V-Grind | 52°, 56°, 60° | Ture Temper Dynamic Gold Tour Issue S400
Kuuntelin hämmästyneenä Millerin pohdintoja. Moni muukin nimekäs pelaaja on söhrännyt viimeisellä kierroksella ja voittanut hyvän etumatkansa turvin. Moista pohdiskelua en ole tällaisissa tapauksissa milloinkaan ennen kuullut.