16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Iso tili ja paikka The Openiin – Välimäellä ja Samoojalla paljon porkkanaa Dubain finaalissa

Getty Images

Jos Sami Välimäki pystyy nostamaan sijoitustaan lopullisella rankingilla pykälänkin, tulisi hänestä parhaiten Race to Dubai -listalla sijoittunut suomalainen.

Dubain finaalikisa. Se on vuodesta toiseen lähes kaikkien ET-pelaajien tavoite. Helpolla paikka ei Dubaihin avaudu, vaikkakin tänä vuonna hieman tavallista kivuttomammin, jättäähän niin moni kisaan selviytynyt sen pelaamatta avaten näin takaoven pelaajille, jotka muuten jo olisivat siirtyneet joululomalle. Mukaan pääsee siis tänä vuonna vielä sijalta 72, vaikka nimellinen raja oli 60 parasta.

Molemmat finaalissa pelaavat suomalaiset, Sami Välimäki ja Kalle Samooja, selvittivät rajan selkeällä marginaalilla. Välimäki lähtee finaaliin sijalta 18 ja Samooja sijalta 46.

Finaali on molemmille uran ensimmäinen. Samooja maisteli viime vuonna finaalisarjan tunnelmaa Turkissa ja Etelä-Afrikassa, mutta finaaliin veto ei vielä riittänyt. Tänä vuonna 32-vuotias turkulainen nosti edelleen tasoaan ja otti himoitun finaalipaikan lopulta helposti. Kauden huipennus on Samoojalle kauden 17:s, ja uran 55:s kisastartti ET:llä.

Samoojan kauden kohokohdat olivat Kyproksen Avointen kakkossija loka–marraskuun taitteesta, joka toi selkeästi eniten ranking-pisteitä, ja Qatar Mastersin kolmossija kauden alkumetreillä maaliskuussa. Rahallisesti arvokkain oli kuitenkin kovatasoisen Skotlannin avointen yhdeksäs sija lokakuun alusta. Kausiansioita on kertynyt jo ennen finaalia lähes 380 000 euroa.

Kalle Samooja on ottanut urallaan pitkän askeleen eteenpäin kuluvalla kaudella. Kuva: Getty Images.

Alkusyksystä kisatuon jälkeen Samooja peli hieman haki itseään, mutta ranking-järjestelmänkin kannalta muutama erinomainen onnistuminen kauden mittaan kantaa paremmin hedelmää kuin tasainen ryynääminen keskikastissa. Kokonaisuudessaan kausi on ollut Samoojalle menestys. Kaksi podium-sijaa viimevuotisen kakkossijan jatkeeksi antavat uskoa siihen, että voitto ET:llä on enää vain ajan kysymys.

Samoojalla on myös mahdollisuus nousta kautta aikain kolmanneksi parhaaksi suomalaiseksi Euroopan kiertueen kokonaisrankingissa. Mikko Ilonen ja Sami Välimäki ovat omilla luvuillaan, mutta Mikko Korhosen uran toistaiseksi paras sijoitus Race to Dubai -listalla on 46:s sija kaudelta 2018. Samooja on ennen finaalia samalla sijalla, joten tällä viikolla ratkeaa, ohittaako hän Korhosen tällä merkkipaalulla. Mikään erityisen suuri porkkana se Samoojalle tuskin on, mutta vähintäänkin uran jälkeen tätäkin saavutusta on varmasti mukava muistella kiikkustuolissa tai Samoojan tapauksessa todennäköisemmin purjeveneessä keikkuen.

Välimäellä mahdollisuus tehdä suomalaista golfhistoriaa

Vasta 22-vuotias Välimäki on tullut kiertueelle sellaisella rytinällä, että pois alta. Omaa tietään jo vuosia kulkenut Välimäki ei ole kuvia kumartanut, vaan pelannut lähestulkoon viikosta toiseen loistavaa golfia. Kauden 18 startissa hän on karsiutunut viidesti ja ollut vastaavasti kymmenen parhaan joukossa kaikkiaan kuusi kertaa – siis joka kolmannessa kilpailussaan!

Kauden kruunu on Omanin kisan voitto maaliskuulta. Elokuussa hän oli kuudes Celtic Classicissa ja toinen Walesissa. Kuutossija oli tuomisena myös toisesta Kyproksen kisasta ja jälkimmäisessäkin hän ylsi 18:nneksi. Dubain kenraaliharjoituksessa Välimäki pelasi nousujohteisen kisan ollen lopulta 13:s.

Kokonaisuudessaan kausi on jo nyt ollut henkeä salpaavan hyvä. Palkintoeuroja Välimäki on kotiuttanut tukevat 617 000 euroa jo ennen finaalia, siis reilut 34 000 euroa kisaa kohti.

Kaiken kukkuraksi Välimäellä on vielä mahdollisuus tehdä suomalaista golfhistoriaa sijoittumalla rankingissa 18. sijaa, joka on Mikko Ilosen uran paras saavutus vuodelta 2014, korkeammalle. Nuorukainen myöntää, että pääseminen finaaliin on ollut kauden tavoite. Kisakenttä Earth ei ole Välimäelle erityisen tuttu, mutta pelillisesti hän on valmis koitokseen.

”Kyllä se aina tavoitteena on. Muutaman kierroksen olen pelannut kentällä aikaisemmin. Ihan hyvät fiilikset pelistä, vähän tiukempi baana, mutta sopii hyvin omalle pelille kenttä. Tavoitteena neljä hyvää kierrosta”, Välimäki kommentoi.

Ehkä kaikkein maukkain kirsikka kakun päällä olisi paikka The Openiin, jonka saavat Race to Dubai -listan 30 parasta pelaajaa kauden päätteeksi.

Finaalin jälkeen valitaan myös vuoden tulokas. Vahvimmilla lienee major-voittaja Collin Morikawa ja nokkimisjärjestyksessä Välimäen edellä on myös kaksi voittoa kuluvalla kaudella napannut juutti Rasmus Højgaard. Toki voittamalla finaalin Välimäki todennäköisesti olisi vahvoilla voittamaan Vuoden tulokkaan palkinnon.

Vuosittain palkitaan myös paras Challenge Tour nousija. Sen pystin napannee viime viikolla voittanut Ranskan Antoine Rozner, joka Välimäen tapaan on ehdolla jopa Vuoden tulokkaaksi, mikäli yltää ykköseksi myös jälkimmäisessä Dubain kisassa.

Ja onhan finaalissa taloudellistakin porkkanaa. 65 pelaajan kesken jaetaan peräti kahdeksan miljoonan dollarin eli noin 6,6 miljoonan euron palkintopotti. Voittaja nappaa päältä 2,47 miljoonaa euroa, kymmenenneksi yltämällä tienaa vielä reilut 100 000 euroa ja sijoittumalla puolivälin tienoille nettoaa vielä noin 40 000 euroa. Siinä mielessä jokaisella lyönnillä on nyt iso hintalappu.

Kisapäiville luvataan tasaisen varmaa pelisäätä. Joka päivä lämpötila liikkuu 25–27 asteen tietämillä, sadetta ei ole tiedossa ja tuuli pysyy maltillisena ollen korkeintaan viitisen metriä sekunnissa.

Kisakentällä on mittaa reilut 7000 metriä. Voittotulos on pyörinyt 18–19 alle parin, joten kovaa saa painaa alusta alkaen.

Kalle Samooja on laskeskellut, että -20 riittää voittoon, joten se on tavoite.

”Voitto oli tälle kaudelle yksi tavoitteista. Se on ottamatta, mutta vielä on yksi kisa aikaa”, Samooja kertoo.

Iso kisa ei tuo Samoojalle tavallista enmpää perhosia vatsan pohjaan. Golf on golfia silloinkin, kun panokset kasvavat.

”Enemmänkin tämä sytyttää. Pieni jännitys kuuluu peliin, silloin on terävimmillään. Tämä on kruunu hyvälle kaudelle, mahdollisuus tehdä ja saavuttaa jotain suurta”, hän sanoo.

Suomalaisten lähtöajat (Suomen aikaa):

Kalle Samooja – Callum Shinkwin 7.20

Sami Välimäki – Thomas Detry 9.35

Lue seuraavaksi: Race to Dubain finaalista tulossa USA vs. Eng – Moni huippunimi jättää kisan pelaamatta

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje