U.S. Openissa tuomarina toimiva Arto Teittinen jakaa lukijoille kokemuksiaan paikan päältä.
Täällä sitä ollaan jo suuressa Amerikassa odottelemassa U.S. Openin alkua. Kutsu kisoihin tuomariksi tuli sähköpostiini aivan helmikuun lopulla. Kutsu oli jo kolmas peräkkäin, mutta silti se tuli yllätyksenä, toivottuna sellaisena, mutta yllätyksenä kuitenkin.
Eivät ilmeisesti muista Yhdysvaltojen golfliitossa USGA:ssa käyttää delete-näppäintä minun nimeni kohdalla tuomarikutsulistaa päivittäessään vuosittain. Eivätkä he ehtineet lähettää minulle anteeksipyyntöä väärään osoitteeseen lähetetystä tuomarikutsuviestistä, sillä vastasin välittömästi myöntävästi kutsuun. Tai kyllähän minä käytin pientä harkintaa, sillä sähköpostin kilahduksesta meni aikaa melkein kolme minuuttia ennen kuin sain vastausviestin kirjoitettua ja lähetettyä. Yllättävän vaikeita ovat nuo copy–paste–fill in–send -komennot, kun ihminen on onnellisuudesta huumaantuneena.
Niin täällä Yhdysvalloissa olen jo hieman etukäteen siitä syystä, että yhtenä pitkäaikaisena haaveenani on ollut vierailla Yellowstonen kansallispuisosa katsomassa geysirejä, vesiputouksia ja villejä biisoneja. Luontorakkaalla velipojallani, joka nykyisin työskentelee Kalifornian Piilaksossa, on ollut sama haave, mutta matkakaveri on vain puuttunut.
Paras aika vierailla Yellowstonessa on kuulemma toukokuun lopun tienoilla, jolloin putouksissa on paljon vuorilta sulanutta vettä ja eläimet hyvin liikkeellä. Niinpä päätin yhdistää tuomarimatkan ja elämysmatkan samaan reissuun.
Päätös oli helppo, kun vielä lentolippu rengasmatkalle Helsinki – San Francisco – Pittsburgh – Helsinki osoittautui vain 100 euroa kalliimmaksi kuin lentolippu Helsinki – Pittsburgh – Helsinki U.S. Openin aikaan.
Täältä Kaliforniasta siirryn ns. red eye -lennolla kisaviikon maanantaiaamuksi Pittsburghiin. Red eye -nimitys johtuu siitä, että lento lähtee myöhään illalla ja lentää yön läpi kolmen aikavyöhykkeen päähän USA:n länsirannikolta itärannikolle ja lentokoneessa nukkuminenhan on yleensä hieman huonoa, joten varhain aamulla perille päästyäni minulla ja muilla matkustajilla on väsymyksestä silmänaluset punaisina.
Vuoden 2016 golfin U.S. Open pelataan siis Pittsburghin vieressä legendaarisella Oakmont Country Clubilla. Lajiin vihkiytyneet muistavat Oakmontin isännöineen jo kahdeksan U.S. Openia ennen tätä vuotta, ensimmäiset jo vuonna 1927, ja se onkin eniten U.S. Openeita isännöinut golfklubi.
Toiseksi eniten isännyyksiä on Baltusrol Golf Clubilla, seitsemän, mutta sen järjestämät kilpailut on pelattu kahdella eri kentällä. Johnny Miller pelasi ensimmäisenä major-turnauksessa kierroksen 63 lyönnillä juuri Oakmontin kentällä U.S. Openissa vuonna 1973, kun hän huippukierroksensa turvin kiri yhden lyönnin voittoon. Miehet ovat tulosta sivunneet eri majoreissa tuon jälkeen useastikin, mutta kukaan ei ole pelannut paremmin.
Naiset ovat tuon tuloksen alittaneet kolme kertaa ja ensimmäisenä sen teki Suomen Minea Blomqvist lyötyään vuoden 2004 naisten British Openin kolmannella kierroksella tuloksen 62.
Oakmontin kenttä on minulle täysin uusi tuttavuus, vaikka hämärästi muistankin seuranneeni television välityksellä Angel Cabreran voittavan U.S. Openin tällä kentällä vuonna 2007. Mielikuvissani ei ole kuin kentän tavaramerkkinä oleva ”Kirkon penkit” -hiekkaeste, joka on väylien 3 ja 4 välissä. Nimitys tulee siitä, että valtavan isoon hiekkaesteeseen on laitettu tasakokoisia ruohoisia maakaistaleita jonoon aivan kuten penkit ovat kirkossa.
Kentän toinen kuuluisa piirre on kentän viheriöiden nopeus, joka tulee U.S. Openin aikana olemaan jopa 14–15 jalkaa (4,2–4,6 metriä) Stimpmeterillä mitattuna. Tuollainen nopeus on tasaisilla viheriöilläkin vaikea hallita, mutta Oakmontin hyvin muodokkailla viheriöillä lähes mahdoton tehtävä. Jännittävää kuulla, mitä maailman parhaat pelaajat tulevat kommentoimaan maailman nopeimmista viheriöistä. Kaikki eivät varmasti tule kehumaan.
Kilpailun osallistujien nimilista on kohta selvillä, sillä tätä kirjoitettaessa ympäri USA:ta pelataan viimeisiä aluekarsintoja. Varmaa kuitenkin on, että mukana ei tälläkään kertaa ole yhtään suomalaista. Ainoa suomalaisosallistuja U.S. Openissa on ollut Mikko Ilonen, joka vuosina 2010 ja 2012 pääsi mukaan kilpailuun karsiutuen kuitenkin molemmissa kilpailuissa kahden kierroksen jälkeen.
Tänä vuonna karsintojen kautta kilpailuun yritti mukaan tietääkseni kolme suomalaista: Mikko Ilonen, Roope Kakko ja Janne Kaske. Kaikkien tie päättyi toiseen karsintavaiheeseen.
Näkisin kyllä mielelläni suomalaisia olevan enemmänkin yrittämässä mukaan major-kilpailuun. Ovathan he kuitenkin vuosittain yrittämässä kalliiden ja raskaiden esikarsinta- ja karsintavaiheiden kautta itselleen Eurooppa Tourin pelioikeuskorttia. U.S. Openiin pääsee mukaan selvittämällä yhden tai kaksi karsintavaihetta eli pelaamalla hyvin kahden tai kolmen kierroksen verran.
Tänä vuonna kilpailuun ilmoittautui 9877 pelaajaa, joista 50 pääsee suoraan kilpailuun ja 430 suoraan alueellisiin karsintoihin. 9397 pelaajaa pelaa paikalliskarsinnoissa (111 kappaletta) yhden kierroksen päästäkseen niiden kaikkiaan noin tuhannen pelaajan joukkoon, jotka pääsevät alueellisiin karsintoihin. Kahdessatoista alueellisessa karsinnassa pelataan kaksi kierrosta ja jaetaan loput sata paikkaa itse U.S. Openiin. On totta, että mahdollisuus läpäistä karsinta on pieni, mutta ilman yrittämistä ei tule onnistumisia.
Oma yritykseni raportoida vuoden 2016 U.S. Openista jatkuu ensi viikon alussa, kun olen päässyt kisapaikalle ja saanut vähän enemmän tuntumaa kisapaikan tunnelmaan. Pittsburghissa ei näinä päivinä ole puutetta urheilutapahtumista. U.S. Openin lisäksi kaupungissa Penguins jahtaa vahvasti NHL:n voittoa eli Stanley Cupia. Sen pokaalin voittaja tulee ratkeamaan varmasti viimeistään päivää ennen U.S. Openin alkua, joten jääkiekkohulina vaimenee sopivasti golfin tieltä.
Täällä Arto Teittinen, USA
Lue Arto Teittisen U.S. Openia käsitteleviä blogikirjoituksia
