Lindell ylitti The Openissa kaikki odotukset.
Oliver Lindell käytti Royal Portrushin kentällä Pohjois-Irlannissa pelatun The Openin neljänteen kierrokseen 71 lyöntiä. Hän menetti päätöspäivänä sijoituksissa 11 pykälää ja otti kokonaistuloksellaan 279 (-5) jaetun 28. sijan.
Lindell sai kahden edellisen kierroksen tavoin hyvän alun päiväänsä. Hän oli kierrostaan yksi alle, kunnes teki etuysin jälkipuolella kaksi bogia.
Hän teki uutta nousua iskettyään sisääntulon alussa kaksi peräkkäistä birdieä. Reiällä 14 tullut bogey oli paha niitti taistelussa korkeammista sijoituksista, mutta tämän enempää Lindell ei heittänyt lyöntejä hukkaan. Hienosti sujunut kilpailu päättyi neljään peräkkäiseen pariin.
Matt Wallacen kanssa sunnuntaina pelannut Lindell ylisti ikimuistoista kokemusta Portrushissa.
”Olihan se kävely 18. griinille tänään urani tähän saakka hienoin hetki. Muutenkaan ei voi kuin olla iloinen, että tämän pääsi kokemaan ja innolla odotan seuraavaa majoria.”
”Draiverin kanssa oli tänään haasteita, avaukset lähtivät niin oikealle kuin vasemmalle. Kerran osuin draiverilla väylälle, reiällä 15. Kuitenkin hyvää taistelua ja puolivälissä kierrosta tein upeita par-pelastuksia. Lopussa avautui pari hyvää birdiepaikkaa, mutta en saanut putteja sisään”, Lindell sanoi.
Lindell lähti ensisijaisesti taistelemaan jatkopaikasta uransa ensimmäisessä major-kilpailussa ja porvoolainen hoiti tavoitteensa vaivatta. Hän piti nappisuorituksella top 10 -sijoitusta mahdollisena ja osoitti viikonloppuna, että hänen pelissään oli tähän saavutukseen kaikki tarvittavat elementit. Bensa ymmärrettävästi hieman loppui sunnuntain vaativalla kierroksella, jolla neljä lyöntiä kovempi tulos olisi riittänyt jaettuun 10. sijaan.
Hän ansaitsee viikon suorituksestaan kiitettävän arvosanan.
Lindell jäi finaalikierroksella strokes gained -tilastossa ensimmäisen kerran sitten torstain useammalla kuin yhdellä osa-alueella miinukselle. Kahtena ensimmäisenä päivänä Lindell kuului kisan parhaisiin puttaajiin ja lauantaina hän onnistui tasaisemmin laajemmalla rintamalla. Viimeisellä kierroksella Lindell pääsi plussalle puttipelissä ja lähestymisissä.
Hän ansaitsee viikon suorituksestaan kiitettävän arvosanan. Tuloslistalla Lindellin edellä on pitkä rivi rutinoituneita maailmantähtiä ja kaikki loputkin löytyvät maailmanlistalla korkeammalta LIV-pelaaja Dustin Johnsonia lukuun ottamatta. Kilpailun eurooppalaisten joukossa hän mahtui kärkitusinaan.
Kun jo tovin ehti näyttää siltä, ettei suomalaisia nähdä kauden viimeisessä majorissa, pääsi Lindell The Openiin mukaan kilpailun karsintafinaalin uusinnasta hienon venymisen päätteeksi. Ennakkoluulottomat otteet jatkuivat varsinaisessa turnauksessa.
Lindellin, 26, uralla on tapahtunut vuodessa paljon. Vielä viime kesänä ei ollut viitteitä, että nousisi kolkuttelemaan Challenge Tourin (nyk. HotelPlanner Tour) rankingin kärkisijoja. Syksyllä alkoi tapahtua: hän otti kahdeksan peräkkäistä top-kymppiä haastajakiertueella ja venyi lopulta pistelistan kolmoseksi. DP World Tourilla kiertuetulokkaan peli on sujunut hyvin ja Italiassa tuli kesäkuussa ensimmäinen top 10 -sijoitus.
Italiassa löytyi myös kadoksissa ollut puttituntuma, joka on säilynyt vahvana näihin päiviin saakka.
Lindell kuittasi The Openista reilut 103 000 euroa, mikä on ylivoimaisesti uran suurin palkintosumma. Italian Openista hän ansaitsi vajaa kuukausi sitten noin 43 500 euroa. Lindell teki Portrushissa myös historiaa yltämällä ensimmäisenä suomalaisena miespelaajana debyttimajorissaan jatkokierroksille. The Openista hän tulee saamaan nsen verran Race to Dubai -pisteitä, että kortin uusiminen DP World Tourille sai sinettinsä.
”Kokonaisuutena oli todella siisti viikko, vaikka vähän tuosta lopusta jäi hampaankoloon. Nyt pääsee ansaitulle tauolle, joka oli jo määrä alkaa viikko sitten alkuperäisten suunnitelmien mukaan. Sinne pääsen käytännössä nyt DPWT-kortti taskussa varmistettuna, mikä lämmittää mieltä.”
The Openin voiton vei USA:n Scottie Scheffler (-17), joka jätti toiseksi kirineen maanmiehensä Harris Englishin (-13) neljän lyönnin päähän.
Lue seuraavaksi: Scottie Scheffler marssi The Openin voittoon – loistava major-kausi sai komean kruunun


Oliverin tärkein tavoite työpaikka ET:llä ensi kaudeksi toteutui. Maltti on riittänyt tasaiseen urakehitykseen nyt reilun vuoden ajan.
Lahjakkuus on muuttunut systemaattisen työn avulla tasokkaaseen tekemiseen.
Jos Oliver jaksaa tehdä töitä ja saa tiimiltä hyvää tukea, on PGA realistinen tavoite parin vuoden päästä.
Lainaus artikkelista https://golfpiste.com/henkilot/oliver-lindell-ja-kymmenes-kausi-suunnitelma-huipentuu/: ”Treenit ja kisat menevät aina paremmin, kun Juha on paikalla”, Lindell sanoo.
Henkilökohtaisen valmentajan mukanaolo saattoi olla nytkin tärkeä osatekijä Oliverin onnistumiselle.
Mutta kyllähän se on nyt vähintään epäselvää ollaanko tuolla golfliiton vai valmentajan ominaisuudessa eli kuka maksaa laskun. Mun mielestä golfliiton pitäisi tehdä selkeät pelisäännöt…. vai onko jo tehty?
Ehkä Juvonen on lomalla, ja laskut maksaa team Lindell, hyvä näin.
Ja älkää nyt moderoiko tätä, kun ihan vilpittömästi hyväntahtoisesti tätä spekuloin, enkä sensaatiohakuisesti ;D
Jos Juvosem paikallaolo auttaa pelaajaa (esim. Lindell) pärjääm̀ään, niin kyllä siitä on hyötyä koko suomalaiselle golfille ja vaikka omasta jäsenmaksuosuudestani käytetään osa Juvosen reissuihin, niin on se mulle ihan fine!
Selvästi uran paran suoritus Oliverilta. Owgr pisteiden osalta 1.7 kertaisesti isompi kuin uran paras pistemäärä, jota tuli viimekauden ct:n t2 sijasta. World tourin pisteiden osalta 1.6 kertaisesti isompi kuin italian t10 sija ja rahallisesti 2.4 kertaa isompi, mitä edellinen isoin shekki.
The Openissa jatkoon päässeet suomalaiset kautta aikojen
Nimi (ikä) vuosi: sijoitus
Mikko Ilonen (21 v) 2001: T9
Mikko Ilonen (26 v) 2006: T16
Oliver Lindell (26 v) 2025: T28
Mikko Ilonen (22v) 2002: T50
Mikko Korhonen (38 v) 2019 : T63
Sami Välimäki (25 v) 2023: T68
Mikko Ilonen (33 v) 2013: T79
Oliveville siis pronssia tällä listalla.