Lyöntipelin SM-kilpailut käynnistyvät torstaina 20.7 Hämeenlinnassa. Mukana on kaikki Suomen huippuamatöörit poislukien Mikko Ilonen, joka pelaa kuulemma jotain kilpailua Skotlannissa sekä Espoon Peter Erofejeff, joka voitti kauden ensimmäisen FAT-osakilpailun Kotkassa. Naisten sarjassa on kaikki huiput paikalla. Mukana on myös Koski-Golfin Anna Hokkanen, jota ei ole aiemmin kaudella kilpailuissa nähty.
Miesten ennakkosuosikkeihin lukeutuu tuttuja nimiä. Ilosen poissaollessa ennakkosuosikin viittaa kantaa varmakuntoinen Panu Kylliäinen (kuvassa vasemmalla). Panu ei ole aivan parastaan vielä tällä kaudella esittänyt, nyt sille olisi hyvä paikka. Parhaimmillaan ollessaan Panua on todella vaikea voittaa. Putti on ollut alkukaudesta ailahtelevassa kunnossa. Vahvasti kärkikuvioissa ovat mukana mm. Talin Tuomas Tuovinen (alemmassa kuvassa), Nevaksen Thomas ”Tumppi” Sundström, Suur-Helsingin Golfin Mikko Korhonen, viime vuoden hopeamies Viipurin Toni Karjalainen, Imatran Henri Salonen sekä vuoden –99 pronssiuusinnan Kylliäiselle hävinnyt, juuri Turun FAT:n voittanut Kotkan Ville Karhu. Eikä unohtaa sovi Rauman lahjakasta Heikki Mäntylääkään.
Mahdollisia ”mustia hevosia” kilpailussa on useita. Mikä on kevään Kauppakorkeakoulun pääsykokeisiin valmistautuneen (ja sinne päässeen) Antti Ulvion kunto? Joko yksi Suomen kauneimmista golfswingeistä on kohdallaan? Mitä tekee Jaakko Mäkitalo tai kokenut Olli-Pekka Nissinen? Entä Tambereen Jussi Juhola tai Messilän Markus Ervasti? Ehkä mielenkiintoisin musta hevonen miesten sarjassa on kuitenkin Keimola Golfia edustava, enimmäkseen rapakon toisella puolen viihtyvä Jani Saari. Yleensä kun Saari pelaa Suomessa syntyy ainakin yksi huippukierros, joista mainittakoon pari vuotta takaperin Aura Golfissa TS Openissa pelattu käsittämätön 29 lyönnin takaysi (2 eaglea + 3 birdietä, koko kierros 67) sekä viime vuoden SM:ssä Harjattulassa avauskierroksella syntynyt huipputulos 67 (-5). Saari tekee kauden ensiesiintymisen Suomessa tässä kilpailussa. Saarella on koko kilpailun toiseksi matalin tasoitus, +2,5. Edelle menee vain Panu Kylliäinen + 2,6:lla. Kotikentästä on usein apua. Niinpä kannattaa seurata tarkkaan myös Tawastin omia pelaajia, joista Marko Helén oli viime vuonna Harjattulassa hienosti 7., pelattuaan kaksi viimeistä kierrosta hienosti (69 – 71). Myös kokenut Juha Perälä sekä kauniisti swingaava Vesa Rontu kannattaa huomioida. Kotikenttä auttaa varmasti mailanvalinnoissa, mutta toisaalta antaa myös menestyspaineita. Kaiken kaikkiaan kilpailussa on vähintään tusina pelaajaa, joilla on hyvät mahdollisuudet voittaa. Ja aina yllätyksetkin ovat mahdollisia, siitä on tällä kaudella jo nähty pari esimerkkiä Patu Erofejeffin ja Heikki Hirvosen voittaessa FAT:lla.
Koivuranta ja Tuutti suosikit naisissa
Naisten kilpailun suosikeiksi voidaan nostaa alkukauden perusteella muutama nimi. Ykkössuosikkina kisaan lähtee Järviseudun Golfia edustava Pia Koivuranta, joka on pelannut vahvasti koko kauden. Lisäksi Pialla on tarvittavaa kokemusta, jota Tawastin viimeisillä väylillä ratkaisupaikassa tarvitaan. Toinen vahva ennakkosuosikki on Kymen Golfin Ursula Tuutti, joka on väläytellyt niin ulkomailla kuin kotimaassakin huippukierroksilla.
Erittäin mielenkiintoinen nimi on myös Koski-Golfin Anna Hokkanen (kuvassa), joka tekee Jani Saaren lailla ensiesiintymisen kotimaassa tällä kaudella. Tasoituksella 0,6 pelaavan Annan kunto on hieman kysymysmerkki, mutta kuuluu kuitenkin kärkipään nimiin. Muita kärkinimiä ovat varmasti kauden 2000 FAT-voittajat Kymen Hanna-Leena Salonen sekä Espoon Jenni Kuosa. Eikä unohtaa sovi myöskään tasaisen kauden pelannutta Talin Sonja Halmelaa. Naisten voittaja löytynee kuitenkin tästä porukasta. Kärki on hieman miehiä kapeampi ja siten helpompi ennustaa. Golfpiste.com on vahvasti mukana kauden SM-kilpailuissa. Näillä sivuilla voit seurata tapahtumia Hämeenlinnassa reaaliajassa. Tulospalvelumme päivittää tuloksia n. kolmen reiän välein ja haastatteluja ja uutisia tehdään jatkuvasti. Pysy sivuilla ja seuraa SM-kisojen tapahtumia Golfpisteessä!

