26.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[2][0]
KilpailuaSuomalaista
LPGA Tour

Jenny Shinille ensimmäinen voitto LPGA Tourilla

Korealaisten ”pelaajatehdas” tuotti jälleen uuden voittajan Yhdysvaltain kiertueella.

Kymmenen vuotta sitten U.S. Girls’ Juniorin voittanut Jenny Shin (-14) nousi viikonvaihteessa Texasissa käydyn turnauksen voittoon. Ykköstila oli 135. kilpailuaan LPGA Tourilla pelanneella ensimmäinen pääkiertuetasolla.

Toisen sijan jakaneet Amy Yang, Mi Jung Hur ja Gerina Piller hävisivät voittajalle kahdella lyönnillä.

”Soitin äidilleni, mutta en pystynyt puhumaan hänelle oikeastaan mitään. Olen täysin pyörällä päästäni”, 23-vuotias Shin sanoi kilpailun päätyttyä.

Ennen Irvingin turnausta maailmanlistalla sijalla 38 ollut Shin noussee seuraavan päivityksen yhteydessä 14 pykälää korkeammalle.

”En pelannut A-luokan peliäni tällä viikolla. Olen erityisen tyytyväinen, että ’semi-hyvä’ esitys riitti voittoon.”

Lähes kotikulmillaan pelannut Piller johti kilpailua 54 reiän jälkeen, mutta ei ollut parhaimmillaan päätöspäivänä. Finaalikierroksen tulos 73 ei vastannut odotuksia.

Texas-El Pason yliopistojoukkueessa college-golfia pelannut Piller kokosi paljon opiskeluaikaisia ystäviään turnauksen lehtereille.

”Minua lohduttaa se, että he pysyvät ystävinäni, pelasin sitten miten tahansa”, hän sanoi.

Gerina on PGA Tourilla pelaavan Martin Pillerin puoliso.

Eurooppalaisista Ranskan Karine Icher (-10) mahtui ainoana kymmenen joukkoon. Brooke M. Henderson, 18, sijoittui kahdeksassa perättäisessä turnauksessaan top 10:een, mutta tämä putki katkesi sunnuntaina. Kanadalainen jätettiin sijalle 19, eroa kärkeen jäi 11 lyöntiä. Pohjoismaalaisista Ruotsin Anna Nordqvist (par) oli 33:s.

Volunteers of America Texas Shootout -kilpailuun karsintojen kautta päässyt 14-vuotias Karah Sanford (+6) ylsi hienosti jatkokierroksille. Hän oli lopputuloksissa 51:s.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje