27.2.–5.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][14]
KilpailuaSuomalaista

27.2.–5.3. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][14]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - LPGA Tour

Matilda Castrenin tavoitteet talvitauolle ovat selvät: ”Aion saada mieleni takaisin raiteilleen”

Matilda Castren ehti kauden aikana piipahtaa myös pikaisesti Suomessa. Kuva: Juha Hakulinen

Tammikuun lopulla uuden kauden käynnistävä Castren korostaa levon merkitystä kisakalenterin suunnittelussa.

Muutama viikko sitten päättynyt LPGA Tour -kausi oli Matilda Castrenille haastava. Kiertueen pistelistalla sijalle 73 sijoittunut Castren ei loppukiristä huolimatta yltänyt kauden päättäneeseen Tour Championshipiin, johon pääsi 60 kauden parasta pelaajaa.

Kun Castren katsoo kulunutta kautta taaksepäin, yksi asia nousee ylitse muiden.

”Missasin kuusi cutia putkeen. Se oli raskas jakso, ja se jäi valitettavasti tästä kaudesta päällimmäisenä mieleen”, Castren muistelee loppukesään ja alkusyksyyn ajoittunutta heikkoa jaksoa.

”Se tunne, kun peli ei kulkenut. Mieliala oli niin maassa silloin. Pelaaminen tuntui siinä hetkessä mahdottomalta.”

Hirveän iso taakka putosi harteilta, kun kausi loppui.

Tähän tunteeseen liittyvät myös Castrenin suurimmat kehityskohteet talven kisatauon aikana. Hän haluaa lähteä tuoreempana ja valmiimpana ensi kauteen. Tämän kauden pettymykset saavat jäädä taka-alalle, kun hän suuntaa katseensa tulevaan.

”Aion saada mieleni takaisin raiteilleen. Tuntuu, että tämä kausi oli yhtä puskemista. Hirveän iso taakka putosi harteilta, kun kausi loppui. Nyt saa oikeasti hengähtää.”

Lepo tulee olemaan ensi kauden kisakalenterin rakentamisessa Castrenilla entistä isommassa roolissa. Tällä kaudella 25 kilpailua pelannut LPGA Tour -voittaja myöntää, ettei ole osannut jaksottaa kilpailemistaan kunnolla, vaan rasitus on käynyt kauden aikana liian suureksi.

”Vaikka tavoitteeni ensi kaudella ovat samat – majorit, olympialaiset ja Solheim Cup – niin minun on pakko jaksottaa kilpailut paremmin. Muuten tästä ei tule yhtään mitään”, hän sanoo suoraan.

Castrenin kauteen mahtui myös muutto uusiin maisemiin, kun San Diego vaihtui Austiniin. Uusi koti Texasissa ei ehtinyt kauden aikana tuntua oikein kodilta, kun piipahdukset uudessa tukikohdassa olivat vain muutaman päivän pituisia. Nyt alkaa olla kotoisa fiilis, täällä Austinissa on hyvä olla, Castren sanoo.

Suomalaistähden kauden suurin onnistuminen osui heinäkuussa pelattuun LPGA Tourin parikilpailuun, jossa Castren sijoittui parinsa Kelly Tanin kanssa toiseksi. Voitto jäi vain yhden lyönnin päähän. Castren nostaa parikisan kauden kohokohdaksi.

”Oltiin niin lähellä voittoa. Tuntui, että oli meidän aikamme, mutta ei se sitten ollutkaan. Vaikka oli pettymys olla toinen ja hävitä lyönnillä, se oli silti tämän vuoden jännittävin viikko. Siellä oli niin paljon onnistumisia ja iloisia hetkiä”, Castren muistelee.

Olen hyvässä tilanteessa alkukautta varten.

Tammikuun loppupuolella uuden kauden käynnistävän Castrenin pelioikeus ei ole ensi kaudella aivan yhtä hyvä, mitä se oli tänä vuonna. Alkuvuodesta pelattavat Aasian kilpailut ovat Castrenin osalta vielä kysymysmerkkejä, mahtuuko hän niihin mukaan. Castren ei kuitenkaan harmittele tilannetta, vaan näkee asiassa hyviäkin puolia.

”Vaikka tämä kausi ei ollut mikään huippukausi, niin tuntuu, että tämä oli juuri sitä, mitä tarvitsin. Olen hyvässä tilanteessa alkukautta varten. Jos pääsen Aasian kisoihin mukaan, niin jes, mutta jos en pääse, minulla on enemmän aikaa olla kotona ja valmistautua kauteen.”

Castrenin talveen mahtuu myös lomamatka Portugaliin. Hän käy puolisonsa Danielin kanssa sekä Madeiralla että Lissabonissa. Joulun Castren viettää Suomessa.

”On kiva päästä reissuun ilman golfmailoja”, nauraa Castren.

Lue seuraavaksi: Kollegat organisoivat pikavauhdilla keräyksen Matilda Castrenin caddien toipumista vauhdittamaan

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    heierk says:

    Vuosi 2024 voisi olla sellainen, että et luo itsellesi paineita somessa ennen kisaa ja kisan aikana. Golf vaatii hyvää keskittymistä ja hetkessä pelaamista. Kisan jälkeen on kyllä hauska lukea analyysisi.

      Chipping Eagle says:

      Tämä ”somettaminen” linee päivän henki monilla urheilijoilla. En seuraa Matildaa enkä tunne hänen kuvioita, mutta toisista lajeista tiedän, että yhteystyökumppanit usein edellyttävät pelaajiltaan päivityksiä, linkkauksia ja @- ja #-tägäyksiä. Vaatisi aika paljon uskallusta nuorelta urheilijalta sanoa, että päivitän kyllä toivottuja juttua, mutten kesken kilpailua / turnausta. Pienenä vinkkinä…