Lauri Ruuska ison tulikokeen edessä - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Challenge Tour - Kilpagolf

Lauri Ruuska ison tulikokeen edessä

Tarina Golfin Lauri Ruuska on harjoitellut viime talvena Espanjassa Lauron kentällä Tapani Saarentolan johdolla.

Tarina Golfin amatööreillä menee juhlavuoden kunniaksi erinomaista paremmin. Seuralla on jo seitsemän SM-mitalia. Näistä merkittävimpiä ovat Lauri Ruuskan pronssi miesten SM-kisoissa, Marika Voss teki saman naisten sarjassa.

Ruuska voitti myös kaksi FJT-kisaa ja sai kutsun Finnish Challegeen yhtenä kuudesta amatööristä.

Ennen kauden alkua hän oli esiintynyt vain yhdesssä nuorten maajoukkueessa.

”Nyt menestysten myötä voi aueta paikkoja myös kansainvälisiin arvoturnauksiin”, Janne Eskolan valmennettava kertoo kuulleensa.

Viime talven Ruuska treenaili Espanjassa Lauron kentällä Tapio Saarentolan ohjauksessa.

”Ympärivuotisesta ruoholla lyömisestä oli valtava hyöty. Sen on havainnut varsin hyvin nimenomaan lähipeilin kautta. Tapsa toi treeniin hyviä aiemmasta poikkeavia elementtejä sotkematta olemassa ollutta.”

Ruuska lyö palloa pitkälle ja selkein syy tähän on pesäpallotausta. Hän aloitti kansallispelin harrastamisen jo kuusivuotiaana ja pelasi lähes kymmenen vuotta.

”Pesäpallon lyönnissä ja heitossa on paljon samoja perusasioita kuin golfissa. Kyllä se on auttanut. Sen kyllä myönnän auliisti, että en olisi talvella villeimmissäkään haaveissani voinut kuvitella pelaavani Challenge Tourin kisassa elokuun alussa ”, Lauri Ruuska jatkaa.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje