Pulkkanen lähtee hyvistä kyttäysasemista Puolan kisan jatkokierroksille.
Tapio Pulkkanen (-7) pelasi vaiherikkaan kierroksen Konopiskassa Puolassa jatkuneessa haastajakiertueen turnauksessa. Hän pelasi Rosa Challenge Tourin toisena päivänä tuloksen 68, ja majailee kilpailun puolivälissä jaetulla kuudennella sijalla.
Pulkkanen aloitti perjantaina bogilla, mutta teki neljä birdieä ennen Rosa Golf Clubin kahdeksannella reiällä tullutta tuplaa. Tämän jälkeen hän iski kaksi birdieä peräkkäin ja teki pian yhden lisää ennen viiden viimeisen reiän aikana tullutta kahta bogia.
”Oli vähän erikoinen päivä. Paljon birdiejä tein, ja ei tarvinnut niitä kaukaa upottaa.”
”Par-kolmoset menivät vihkoon tänään. Hyviä reikiä vastatuuleen, ja löin ehkä vähän liian isolla mailalla liian kevyitä vetoja. Siinä riittää parannettavaa. Melko kova tuuli oli tänään, ja piti pelata puolustusta monessa lähestymisessä. Ihan ok kierros kuitenkin”, Pulkkanen sanoi.
Matias Honkala (-1) pelasi kuutosella alkavan tuloksen, 69, ja venytti lyönnin turvin jatkokierroksille. Tyko Tuohimaa (+4) ja Lauri Ruuska (+8) karsiutuivat selvästi.
Kilpailun kärkeen nousi toistamiseen tuloksen 65 pelannut Ryan Lumsden (-10). Ranskan Julien Brun on skotlantilaista lyönnin perässä.
Lue seuraavaksi: Tapio Pulkkanen hyödynsi pehmeät viheriöt ja kiilasi kärjen tuntumaan

