Golflehden neliosainen juttusarja käy seikkaperäisesti läpi, mitä kilpagolfin kirkkaimmalle huipulle, lajin 50 parhaan joukkoon, nouseminen urheilijalta todella vaatii.
(Juttu on julkaistu Golflehden numerossa 6/2019)
Huippugolf ja sen ympärillä pyörivä viihdebisnes kehittyvät jatkuvasti. Samassa tahdissa kasvavat myös pelin pelaajille asettamat vaatimukset. Mitä pelaajalta todellisuudessa vaaditaan huipulle johtavan polun varrella?
Pelisuoritus on kaiken keskiössä, mutta se ei vielä yksistään riitä. Miten huippusuoritukseen vaadittava tulos saadaan aikaiseksi, oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan? Myös golfissa on ”voitettava oikeat kilpailut”, kuten urheilussa usein sanotaan. Mutta miten pelaaja pääsee niihin oikeisiin kilpailuihin mukaan?
Nyt alkavassa juttusarjassa perehdymme huippugolfin maailmaan pelin vaatimusten näkökulmasta. Selvitämme minkälaiset vaatimukset maailmanlistan 50 parhaan joukkoon nouseminen pelaajalle asettaa uran eri vaiheissa? Mitä menestyminen amatöörien maailmanlistalla vaatii ja miten tilanne muuttuu ammattilaisten maailmanrankingissa?
Kilpagolfin vaatimukset -juttusarjassa huipulle pääsyn mittarina käytetään juuri nousemista maailmanlistan top 50:een. Se avaa portit maailman kovimpiin kilpailuihin. Viidenkymmenen joukossa oleva pelaava voi käytännössä valita, mihin kilpailuihin haluaa osallistua ja rakentaa siksi kilpailukalenterinsa omien ehtojensa ja mieltymystensä mukaan.
Top 50 on siksi hyvä unelma kaikille kilpapelaajille.
Vasemmalla miesten, oikealla naisten reitit maailman huipulle suomalaispelaajien näkökulmasta. Klikkaa kuvaa, niin voit tarkastella sitä suurempana. Kuvitus Arja Karjula
Tässä jutussa paneudutaan kilpailujärjestelmiin eri puolilla maailmaa. Maailman huipulle on monta eri reittiä, mikä käy ilmi esimerkiksi tarkastelemalla maailmanlistojen rakennetta. Naisten Rolex Women’s World Golf Rankingiin kuuluu kymmenen eri kiertuetta, joiden kautta pistetiliä voi kartuttaa. Miesten puolella Official World Golf Rankingiin kuuluvien kiertueiden lista on laajempi. Pisteitä voi kerätä yhteensä 23:lta eri kiertueelta ympäri maailmaa. Sivujen 92–93 reittikartan olemme laatineet osin valikoidusti, suomalaisille sopivasta näkökulmasta.
Amatöörien huippukilpailuista voi avautua oikoreittejä ammattilaiskisoihin ja niiden kautta jopa kiertueille asti – kuten kävi esimerkiksi The Amateur Championshipin vuonna 2000 voittaneelle Mikko Iloselle – mutta kovatasoisiin amatöörikisoihin mukaan pääseminen ja niissä menestyminen toimivat ensisijaisesti pelitason mittareina. Vaikka kaikki reitit ammattilaisgolfin estradeille eivät kuljekaan amatöörien huipputurnausten kautta, amatöörikilpailut auttavat pelaajaa arvioimaan sitä, milloin oma pelitaso voisi riittää menestyksekkääseen uraan myös ammattilaiskentillä.
Juttusarjan toisessa osassa (Golflehti 1/2020) syvennymme pelin analysointiin tilastojen näkökulmasta. Kuinka tarkasti ja pitkälle palloa pitää lyödä, jotta vaadittava tulos saadaan aikaiseksi? Mitä kierroskeskiarvoista voi päätellä?
Kolmannessa osassa pureudumme kilpagolfin fyysisiin ja henkisiin vaatimuksiin. Millaisen haasteen eteen pelaajan keho ja mieli joutuvat kansainvälisen kilpagolfin pyörityksessä?
Juttusarjan viimeinen osa keskittyy urheilijan taustalla vaikuttaviin asioihin. Millainen työmäärä urheilijalla on edessään, ja mitä kilpagolfin huipulle pyrkiminen tarkoittaa taloudellisesti reitin eri vaiheissa? Entä millainen taustatiimi huippupelaajien ympärillä yleensä on?
Minea Blomqvist-Kakko oli golfmaailman huomion keskipisteessä vuonna 2004 pelattuaan British Openissa major-turnausten silloisen kierrosennätyksen 62. Kuva Getty Images
Tämän päivän huippupelaajat eivät ole ainoastaan taitavia urheilijoita, vaan myös esiintyviä taiteilijoita, joiden tekemisiä seurataan kentällä ja sen ulkopuolella herkeämättä. He esiintyvät miljoonayleisöille viikosta toiseen ympäri maailmaa. Parhaat voittavat major-turnauksia ja olympiamitaleja, ja harvat ja valitut pääsevät nostamaan golfin suurimpien joukkuekilpailujen, Ryder Cupin ja Solheim Cupin, voittopokaalia.
Matka huipulle on pitkä ja vaativa, mutta mahdollinen myös suomalaisille kilpapelaajille. Sen on jo osoittanut Mikko Ilonen, joka on toistaiseksi ainoana suomalaisena noussut ammattilaisten maailmanlistan 50 parhaan joukkoon. Hän oli miesten maailmanrankingissa parhaimmillaan 37:s voitettuaan lokakuussa 2014 European Tourin reikäpelimestaruuden.
Naisten puolella top 50:een yltänyttä suomalaispelaajaa ei vielä ole nähty, vaikka lähellä on käyty. Minea Blomqvist-Kakko oli naisten maailmanlistalla parhaimmillaan sijalla 61, vuonna 2009. Hän on ollut pitkään myös ainoa Yhdysvaltain LPGA Tourilla pelannut suomalainen. Ensi kaudella naisten ykköskiertueella nähdään jälleen suomalaisväriä Matilda Castrenin lunastettua upeasti LPGA Tourin pelioikeuden marraskuun alussa pelatusta karsintafinaalista.
Amatöörien maailmanlistalla korkeimmalle ovat suomalaisista kiivenneet Sami Välimäki (10.) ja Matilda Castren (19.).
3 reittiä top 50:een, miehet
Bernd Wiesberger
(Sij. 23.)
Nousi European Tourille kaudeksi 2009 ja uudelleen kaudeksi 2011, josta lähtien pelannut Euroopan pääkiertueella tasaisen varmasti. Kausi 2019 on ollut 34-vuotiaalle itävaltalaiselle uran toistaiseksi paras. Hän on voittanut jo kolmesti ja johti marraskuun alussa kiertueen rahalistaa. Maailmanlistalla Wiesberger on korkeimmalla oleva ainoastaan European Touria kiertävä pelaaja.
Phil Mickelson
(Sij. 51.)
Poikkeuksellinen esimerkki oikoreitin löytämisestä ja huipulla pysyttelemisestä. Jo yliopistogolfissa loistanut Mickelson sivuutti kaikki karsinnat ja kiertueportaat voittamalla amatöörinä ensimmäisen PGA Tour -kisansa vuonna 1991. Se toi kahden vuoden pelioikeuden PGA Tourille. Pysyi maailmanlistan 50 parhaan joukossa yhtäjaksoisesti yli 26 vuoden ajan kuluvan vuoden marraskuuhun asti.
Tommy Fleetwood
(Sij. 18.)
Nousi ET:lle voitettuaan haastajakiertue Challenge Tourin rahalistan kaudella 2011. Lukeutunut ET:n tähdistöön vuodesta 2017 asti voitettuaan kaksi osakilpailua ja kiertueen rahalistan. Maailmanlistan 50:n joukossa maaliskuusta 2017 lähtien, minkä ansiosta hän voi nykyisin rakentaa kilpailuohjelmansa vapaasti. Pelannut tänä vuonna tasaisen varmasti sekä European Tourilla että PGA Tourilla.
3 reittiä top 50:een, naiset
Caroline Masson
(Sij. 49.)
Pelasi kaudet 2010–2012 LET:llä, nousi sitten karsinnoista LPGA Tourille. Pitkä ja tasainen ura Yhdysvalloissa. Tällä kaudella kolmesti top 10:ssä, parhaimmillaan viides. Selvinnyt kahta kisaa lukuun ottamatta aina jatkoon ja kerännyt tasaisesti sijoituksia terävimmän kärjen takana. Hyvä esimerkki LPGA-jyrästä, joka on noussut top 50:een tasaisilla otteillaan ilman mainittavampia tähtihetkiä.
Brooke Henderson
(Sij. 6.)
Voitti Kanadan amatöörimestaruuden ja kolme ammattilaiskiertue Canadian Women’s Tourin kisaa nousten amatöörien maailmanlistan ykköseksi. Voitti ensimmäisen kisansa ammattaisena. Eteni 17-vuotiaana LPGA Tourille 2015 voitettuaan kisan, johon pääsi mukaan maanantaikarsintojen kautta. Voitti seuraavana vuonna majorin. Ollut maailmanlistalla parhaimmillaan toinen.
Ariya Jutanugarn (Sij. 10.)
Jo 11-vuotiaana ensimmäisen LPGA Tour -kisansa pelannut thaimaalainen siirtyi ammattilaiseksi 16-vuotiaana. Pelasi kaudet 2013–14 LET:llä, kunnes lunasti karsinnoista paikan LPGA Tourille. Nousi huippugolfin valokeilaan kaudella 2016, ja oli viime vuodenvaihteessa naisten maailmanlistan ykkönen. Sijoitus yhä kymmenes varsin hyvän mutta voitottoman kauden 2019 päättyessä.
