26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista

26.3.–2.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[6][5]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Julkkikset viihtyivät Peuramaan kisassa

Leppilampi tuoreen parran kanssa. Kuva: VeVe Media Ky.

Leppilampi tuoreen parran kanssa. Kuva: VeVe Media Ky.Peuramaan Par 3 Challenge sai sääherrojen siunauksen kesän kenties kauneimman päivän osuessa kohdalle tapahtumaan. Julkkikset saapuivat Peuramaalle puolenpäivän aikoihin vilpittömästi iloisina tulevasta leikkimielisestä kilpailusta. Melko sankka toimittajajoukko otti hampaisiinsa niin tuoreen maailmanmestarin Sami Lepistön, kuin intohimoiseksi golfaajaksi tunnustautuvan Mikko Leppilammen. Haastattelut ja kuvien ottaminen sopi mainiosti kaikille kisan vieraille. Kalle Väinolä opasti GameBookin Sami Lepistölle. Pitkän parran kasvattanut Mikko Leppilampi ilmestyi paikalle ”kokosinisissä”. Veikeä näyttelijätähti oli arvottu samaan ryhmään yhdessä ystävänsä Petteri Ahomaan kanssa. Viimeisten joukossa matkaan lähteneet Ahomaa ja Leppilampi pareineen aloittivat yhdeksän reiän kierroksen melkoisella jymypaukulla. Sami Maunon (toinen oik.) fiilikset holarin jälkeen. Onnittelijoina mm. Ahomaa ja Leppilampi ensimmäiseen holariin - ei paha.Petteri Ahomaan parina pelannut 11-vuotias Sami Mauno täräytti kameraparven ja startterin psyykkauksen keskellä pallonsa 80 metrin päässä olevaa lippua kohden rauta ysillä. Pallo tippui muutaman metrin ennen lippua ja pomppujen jälkeen hävisi maanpinnalta, mahtavaa – kuin yläkerrasta olisi annettu tunnustus tapahtumalle! ”Holari oli ensimmäinen mitä olen koskaan tehnyt. Jännitti tosi paljon ennen lyöntiä kun yleisöä ja kameroitakin oli aika paljon. En ole koskaan lyönyt näin monen ihmisen tuijottaessa, varmaan tiukoista lätkämatseista on ollut apua jänniä paikkoja varten”, reipas 11-vuotias iloitsi! Satu Tuomisto haastatteli pelaajat ennen lähtöäMikko Leppilampi lähetti oman pallonsa myös lipun linjaisena – mainittakoon, että isolla drawlla. Tähtinäyttelijä ei tarvinnut ensimmäisellä reiällä junnuparinsa apua, vaan sujautti yleisön edessä näyttävän birdieputin reikään heti kierroksen aluksi. ”Meillä on tosi hauskaa. Kiva päästä tälläiseen tapahtumaan mukaan, missä on oikeasti rento meininki. Junnut vetää tosi hyvin ja kyllähän tuo ensimmäinen reikä sai tapahtuman käyntiin juuri toivotulla tavalla”, Leppilampi fiilisteli. Mikko Leppilampi holari-tunnelmissaLopullisissa tuloksissa voittoon pelasi Petteri Ahomaa ja Sami Mauno yhteistuloksellaan -4. Mahtavaan ysiin mahtu avausholarin lisäksi birdiet väylillä viisi ja seitsemän. Mikko Leppilampi viettää kesän kuvauksissa Tähtinäyttelijä Mikko Leppilampi on vakiinnuttanut asemansa yhtenä suosituimmista kotimaisista miesnäyttelijöistä. Erityisesti naisiin vetoava 32-vuotias aloitti golfin noin neljä vuotta sitten tavoitellessaan paikkaa maailman kovimmassa näyttelijäparatiisissa Hollywoodissa. ”Ensimmäiset mailani sain synttärilahjaksi Teemu Selänteeltä. Jenkeissä aloitin ja kerkesin pelaamaan jonkin verran. Nykyisin tasoitus on 15,3 ja uskon, että tulen harrastamaan golfia koko loppuelämäni”, selvästi golfista nauttiva näyttelijä kertoo. ”Kesäisin pelaan jonkin verran Vanajanlinnassa, kavereiden kanssa Sarfvikissa ja ihan normaalisti vieraspelaajana pk-seudulla. tulevan kesän tulen viettämään kuitenkin poissa Helsingin vilskeestä – kuvaukset vievät kohti pohjanmaata”, Mikko avaa suunnitelmiaan. ”Alamme kuvaamaan 1800-lukuun sijoittuvaa ”Härmä” -elokuvaa. Olen jo jonkin aikaa saanut kasvattaa partaa roolia varten, jota monet ovat ihmetelleet. Olen kuullut, että lyhyen matkan päässä kuvauspaikasta sijaitsee Ruuhikosken golfkenttä. Varmaan tulee siis siellä jonkin verran pelattua”, Mikko kertoo. Mikko Leppilampi oli henkilönä erittäin mieluisa – juuri sellainen kenen kanssa golfin pelaaminen olisi varmasti mukava kokemus. Näyttelijä otti kamerat ja mikrofonit (kuten olettaa saattoi) upeasti vastaan ja nautti pelaamisesta yhdessä junnuparinsa kanssa. Golf on selvästi vienyt Mikon mukanaan. Mikäli suomessa innostutaan kuvaamaan tulevaisuudessa golfelokuvaa, olisi Mikko Leppilampi paras mies pääosaa varten. Näitä lisää! Finnish Tour -tapahtuman yhteydessä järjestetty julkkiskisa sai myös kansallisen kärjen golfaajat innostumaan. ”Kyllähän tuolla pari aika komeaa on”, purkivat tytöt tuntojaan. ”Tämänlaisia tapahtumia ei ole koskaan liikaa. Mahtavaa pr:ää golfille ja uskon, että julkkikset tulevat mielellään harrastamaan hyviä asioita varten jatkossakin”, GameBookin puolesta paikka ollut Kalle Väinölä heitti ilmoille. Julkkikset odottivat pelivuoroaan PeuramaallaJulkkikset part 2Juniorit nauttivat ainutlaatuisesta tapahtumastaTähdet ja juhlittu sankari. Tekst: Nikke Tyry Kuvat: VeVe Media Ky, Juho & Matti Vesanen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje