16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista

16.7.–23.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[13][18]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Birdie-juhlat Paltamossa järjestänyt Sami Santala: ”Tämä oli kahdella lyönnillä urani paras kierros”

Sami Santala tykitti toisena päivänä 10 birdieä. Kuva: Juha Hakulinen

Joachim Altoselle ei tunnu löytyvän pysäyttäjää kauden neljännessä Finnish Tour -kilpailussa.

Paltamo Openissa oli torstaina todellinen tykityspäivä. Toisen päivän tulostaso oli kärjen osalta todella kova, hurjimpana Sami Santalan 63 lyönnin loistokierros. Kärjessä jatkaa Joachim Altonen selvällä erolla.

Kymppitiiltä toisen kierroksensa käynnistänyt Santala aloitti birdie-juhlat heti avausreiältä. Ensimmäiset 8 reikää neljä alle parin pelanneen Santalan kone yskähti Paltamon 9. reiällä, johon tuli päivän ainoa bogi.

Alkukaudella ei ole oikein osunut lankulle, mutta tänään löin hyviä rautoja ja putteja.

Se ei kuitenkaan Hyvinkään Golfia edustavan pelaajan pasmoja sekoittanut, vaan hän teki seuraavaan seitsemään reikään peräti kuusi birdieä. Upea kierros sai pelaajan todella iloiselle tuulelle päivän päätteeksi.

”Tämä oli kahdella lyönnillä uran paras kierros. Viime vuonna Vierumäen Challenge Tourin kisan maanantaikarsinnassa pelasin seitsemän alle”, Santala luonnehti unelmapäiväänsä.

”Alkukaudella ei ole oikein osunut lankulle, mutta tänään löin hyviä rautoja ja putteja. Siinä oli päivän resepti.”

Santala antoi itselleen ison hatunnoston siitä, kuinka hyvin sai pidettyä ajatuksensa kasassa birdie-sateessa.

”Olin itsestäni ylpeä sillä hetkellä, kun tajusin olevani viisi ja kuusi alle parin, ja sain silti työnnettyä sivuun ne ajatukset huipputuloksesta ja jatkettua birkkujen tekemistä. Sain puristettua siihen vielä useamman birdien”, Santala kertoi.

Huippukierros nosti Santalaa 30 pykälää tuloslistalla. Ennen päätöskierrosta hän on kilpailussa jaetulla viidennellä sijalla yhteistuloksessa -4.

Kilpailun kärjessä jatkava Joachim Altonen tuntuu karanneen kahden ensimmäisen päivän aikana omille teilleen. Avauspäivän 64 lyönnin kierros sai seurakseen 67 lyönnin kierroksen, joka siivitti hänet yhteistulokseen -13. Toisena olevat Elmo Gerkman ja Lenni Perälä ovat seitsemän lyöntiä kärkipelaajaa perässä.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje