30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista

30.4.–7.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][9]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - Major

Jättiyllättäjä vei U.S. Openin voiton Rory McIlroyn nenän edestä

Upean tempun tehnyt Wyndham Clark on noussut muutamassa kuukaudessa lajin terävimmälle huipulle. Kuva: Getty Images

Wyndham Clark nousi vasta tänä keväänä ensimmäisen kerran maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon.

Yllätykset ovat huippu-urheilun suola, ja sellaista saatiin jälleen todistaa Los Angelesissa varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa päättyneessä U.S. Openissa. Wyndham Clark (-10) tuli ja voitti vastoin kaikkia odotuksia uransa ensimmäisen major-kilpailun jättäen suursuosikkeihin kuuluneen Rory McIlroyn lyönnin päähän.

Viimeisessä ryhmässä Rickie Fowlerin kanssa pelannut Clark oli Los Angeles Country Clubin kentän 18. reiän (par 4) lyöntipaikalla jännittävän paikan edessä. Par riittäisi voittoon, bogilla olisi edessä uusinta.

Par oli kaikkea muuta kuin selvä, kun Clark käveli sihtaamaan 18 metrin etäisyydelle birdie-puttiaan. Pallo rullasi noin puolen metrin päähän reiästä, eikä tuloksen 70 pelanneella yhdysvaltalaisella ollut vaikeuksia laittaa lyhyttä voittoputtia sisään.

”Ensimmäinen PGA Tour -voittoni tuntui epätodelliselta ja niin tuntuu toinenkin. Ei tätä vielä voi käsittää”, Clark sanoi.

Clark nousi maailman vaikeimmin voitettavana pidettävän kilpailun ykköseksi täysin odottamatta, eikä hän kuulunut ennakkoon kenenkään listalla menestyssuosikkien joukkoon. Coloradossa syntynyt 29-vuotias pelaaja avasi voittotilinsä Yhdysvaltain kiertueella – ja ylipäänsä ammattilaiskisoissa – hieman toista kuukautta sitten käydyssä Wells Fargo Championshipissä.

Arizonan Scottsdalessa asuva Clark nousi Web.com Tourin (nyk. Korn Ferry Tour) kautta pääkiertueelle kaudeksi 2018–2019. Uran avausvoitto oli lähellä vuoden 2020 Bermuda Championshipissä, jossa hän koki uusintatappion Brian Gaylle.

Meriittilista on vielä ohut ja alleviivaa Clarkin tempun kovuutta armottomassa U.S. Openissa, jossa yllättäjät vain harvoin juhlivat voittoa.

Oklahoma State -yliopiston college-golfjoukkueessa amatööriaikoinaan pelanneen Clarkin otteissa on pitkin kuluvaa kautta ollut selviä kehityksen merkkejä. Valspar Championshipin viides tila maaliskuussa nosti hänet ensimmäisen kerran maailmanlistalla sadan parhaan joukkoon. Heti seuraavalla viikolla Clark ylsi toiseen peräkkäiseen top 10 -sijoitukseen Dominikaanisessa tasavallassa pelatussa kilpailussa.

Meriittilista on vielä ohut ja alleviivaa Clarkin tempun kovuutta armottomassa U.S. Openissa, jossa yllättäjät vain harvoin juhlivat voittoa. Edellinen hieman vastaavanlainen ”yöstä tullut” menestyjä oli Lucas Glover kiilattuaan Bethpage State Parkissa kisan ykköseksi vuonna 2009.

Clark oli pelannut U.S. Openin kahdesti aiemmin, vuosina 2021 ja 2022. Molemmat kilpailut tuottivat hänelle karsiutumisen. Clark on voittonsa ohella yltänyt vain kaksi kertaa major-turnausten jatkokierroksille: sekä vuoden 2021 PGA Championshipissä että vuoden 2022 Open Championshipissä hän hiipui jäännössijoille.

Maailmanlistalla sijalle 13 loikanneelle Clarkille voitto tuotti 3,6 miljoonan dollarin ansiot. Hän kuittasi saman verran toukokuussa pelatusta Pohjois-Carolinan huipputurnauksesta, ja on koonnut tällä kaudella jo yli kymmenen miljoonan taalan kokonaistienestit.

Rory McIlroy missasi kirvelevästi jälleen yhden tilaisuuden palata major-voittojen tielle. Kuva: Getty Images

Kakkoseksi jääneelle Rory McIlroylle turnaus merkitsi jälleen turhankin tuttua tarinaa. Hänen edellisestä major-voitostaan on pian yhdeksän vuotta, ja matkan varrella tulleet takaiskut ovat jo hetken näkyneet isojen turnausten ratkaisuhetkillä.

Jotain samanlaista oli McIlroyn esityksessä kuin viimevuotisessa Open Championshipissä, jonka päätöspäivänä hän osui 18 viheriöön, mutta sortui 36 puttiin. Sunnuntaina hänelle tilastoitiin 15 griiniosumaa, jotka poikivat vain yhden birdien kentän ensimmäisellä reiällä.

”Ennemmin tai myöhemmin tulen ottamaan voiton. Kun vihdoin otan seuraavan major-voittoni, se tuntuu varmasti erityisen makealta. Nyt asetan kaiken fokukseni Hoylakeen (Open Championshipin kisakenttä)”, McIlroy valoi uskoa tulevaan.

Englannin Tommy Fleetwood (-5) löysi sunnuntaina hurjan vaihteen päivän kovimman tuloksen, 63, myötä, ja nousi jaetulle viidennelle sijalle muun muassa kärjestä pudonneen Rickie Fowlerin seuraksi. Muista eurooppalaisista, Espanjan Jon Rahm (-3) oli niin ikään finaalikierroksella vahva. Tulos 65 lennätti hänetkin top 10:een.

Lue seuraavaksi: Yllättäjä kypsyttelee U.S. Openissa jymypaukkua Rickie Fowlerin omalla aseella

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (2 kpl)

    Marza80 says:

    McIlroyn pelistä (varsinkin finaalipäivinä) paistaa jonkinlainen ylivarovaisuus myös tilanteissa, joissa olisi paikkaa ”hyökätä”. Griiniosumia kyllä tulee, mutta missi tahtoo olla birkkuja ajatellen turhan kaukana griinin keskustan puolella. Reilussa johtoasemassa puhuttaisiin älykkäästä pelistä, mutta majoreissa jatkuva safety ei vain riitä ilman tulikuumaa putteria.
    Hieman lisää nuoren Roryn aggressiivisuutta, niin noilla taidoilla voitto tulee pian. Vastaavasti toki heikkona päivänä voi tulla pahemmin turpaankin.

    Golf-Mörtsjöön says:

    McIlrory ei ole mielestäni ikinä ollutkaan ns ”painepelaaja”, Brooks ihan toistamaata, tosin hänkin vähän ylimachoilee. Tiger on kyllä kovin mentaalisesti sillä hänellä semmosta Viikatemiehen asennetta kuin michael jordanilla