Jatkuuko ET-rankingin parhaaksi suomalaiseksi kiivenneen Pulkkasen nousuvire European Masterissa? - Golfpiste.com

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista

22.10.–29.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[9][10]
KilpailuaSuomalaista
European Tour - Kilpagolf

Jatkuuko ET-rankingin parhaaksi suomalaiseksi kiivenneen Pulkkasen nousuvire European Masterissa?

Tapio Pulkkasen otteet European Tourilla ovat olleet ilahduttavasti piristymään päin. Kuva: Getty Images

Suomen European Tour -nelikko on Sveitsissä ensimmäisen kerran koolla 1,5 kuukauteen.

Suomen koko ET-nelikko, Mikko Korhonen, Tapio Pulkkanen, Kalle Samooja ja Sami Välimäki, on ensimmäisen kerran koolla seitsemään viikkoon, kun kiertueen perinteisimpiin turnauksiin kuuluva European Masters pyörähtää torstaina käyntiin Crans-Montanassa Sveitsissä.

Viime sunnuntaina Prahassa kalkkiviivoille saakka voitosta taistellut Pulkkanen oli paras suomalainen myös heinäkuun alkupuolella Renaissance Clubilla pelatussa Rolex-sarjan kilpailussa, Scottish Openissa, jossa hän eteni kvartetista ainoana jatkokierroksille.

Alavireisyydestä pidempään kärsinyt Pulkkanen on saanut tänä vuonna mukavasti juonen päästä kiinni ottamalla ainoana suomalaisena top 2 -sijan kuluvan kauden kilpailuissa. Hän nousi Czech Mastersin kakkostilan ansiosta myös parhaaksi suomalaiseksi Race to Dubai -rankingissa 53. sijallaan.

Keväällä miljoonan euron tienestirajan European Tourilla rikkonut Pulkkanen on haalinut 17 pelaamassaan kilpailussa hieman alle 300 000 euron ansiot, kun viime kauden 20 turnausta tuottivat palkintorahaa yli kolme kertaa vähemmän. Samalla hän on hyvää vauhtia tekemässä uutta kierroskeskiarvoennätystään, ja alittamassa tämän tahdin jatkuessa (70,60) ensimmäisen kerran ET:llä 71 lyönnin rajan.

Toissa syksynä Pulkkanen kävi pitkään taistelua korttinsa säilyttämisen puolesta ja viime vuonna hänet pelasti kiertueen päätös jäädyttää ET-kategoriat kaudelle 2021. Nyt Pulkkasen ei tarvitse huolehtia työpaikkansa puolesta, sillä hänen pelinsä pääkiertueella jatkuvat varmuudella myös tulevalla kaudella.

Maailmanlistalla sijoitustaan – 260:s – yli sadalla pykälällä tällä viikolla kohentanut Pulkkanen on ollut kahdesti mukana Crans-sur-Sierre Golf Clubilla pelattavassa European Masterissa, ja karsiutunut molemmilla kerroilla. Viime vuonna kilpailu jäi ensimmäisen kerran väliin sitten vuoden 1947, koronapandemian vuoksi.

”Luottamus omaan peliin on korkealla tällä hetkellä, ja odotan torstain starttia innolla. Hampaankoloon jäi edellisestä kisasta aika pahasti ja kärkikamppailu kiinnostaa myös tällä viikolla. Aikaisemmin ei ole täältä menestystä, mutta tämä kenttä tuntuu siltä, että muutaman vuoden kokemuksesta on paljon hyötyä”, Pulkkanen sanoi.

”Kelit ovat olleet kohdallaan. Vähän pehmeämmät griinit kuin aikaisemmin täällä ja raffi hieman tuuheampaa”, hän kuvaili olosuhteita.

Söderberg vei voiton nenän edestä

Kaksi vuotta sitten pelatussa turnauksessa Kalle Samooja oli ensimmäisen kerran lähellä ET-voittoa venyttyään neljän muun pelaajan kanssa uusintaan. Turkulaiselle siunaantui ensimmäisellä playoff-reiällä hyvä paikka ratkaista turnaus edukseen, mutta Samoojaa ja Rory McIlroyta pidemmältä etäisyydeltä birdie-puttiaan tähtäillyt Ruotsin Sebastian Söderberg oli lopulta ainoa onnistuja.

Samooja ilmoitti alkuviikolla vaihtaneensa skotlantilaiscaddiensa Daniel Mulveyn Niclas Hellbergiin, joka voitti viime viikolla Finnish Tourin kilpailun Paltamossa. Samooja tarvitsee ensi viikon Italian turnaukseen varamiehen, sillä kotimaan kiertueen rankingia johtava Hellberg pelaa samanaikaisesti Alastarossa Nordic Liigaan kuuluvassa Timberwise Finnish Openissa.

Kalle Samooja oli lähellä voittoa edellisessä European Masterissa. Kuva: Getty Images

Vuoteen 1905 juurensa juontava European Masters on kilpailu, johon ei ole koskaan ollut vaikea löytää osallistujia – eikä vähiten hulppeiden maisemien ja puitteiden vuoksi. Kisan vakiopelaajiin kuuluu myös Mikko Korhonen, joka on sijoittunut Sveitsissä parhaimmillaan 35:nneksi.

”Komeat on maisemat kyllä! Kenttä näyttää hyvältä ja mukava paikkahan tämä on olla ja pelata. Peli on ihan jees -tasolla, torstaina se taas sitten nähdään sitten. Katellaan mitä saadaan aikaiseksi nyt käynnistyvän kolmen kisaviikon aikana”, Korhonen sanoi.

Kaksijakoinen kausi

Vaikka koronatilanne alkaa olla huomattavasti parempi kuin vielä muutama kuukausi sitten, ei normaaleihin kisarutiineihin olla vielä päästy siirtymään.

”Täällä on aika tiukat koronatoimet, parin päivän välein testiä tarjoillaan, kun on vasta yksi rokotus plakkarissa. No eipä siinä, sen kanssa on vaan elettävä”, Korhonen kertoi.

Korhosen kausi on ollut hieman kaksijakoinen. Seitsemässä edellisessä kisassaan hän on karsiutunut neljästi, mutta myös sijoittunut kahdesti kolmanneksi ja kertaalleen seitsemänneksi.

Viime vuonna parhaaksi tulokkaaksi European Tourilla valitun Sami Välimäen kausi on sujunut mollivoittoisesti. 15 kilpailusta kahdeksan on päättynyt karsiutumiseen, eikä plakkarista löydy yhtään top 20 -sijoitusta. Parhaimmillaan hän on ollut 21:s, Danny Willettin toukokuussa isännöimässä British Mastersissa.

Suomalaisten lähtöajat ensimmäisellä kierroksella (Suomen aikaa):

09.10 Kalle Samooja-Victor Dubuisson FRA-David Horsey ENG (1)
09.20 Richard Bland ENG-Sami Välimäki-Rory Sabbatini SVK (10)
10.00 Pablo Larrazabal ESP-Mikko Korhonen-Eddie Pepperell ENG (10)
14.40 Andrew Johnston ENG-Sean Crocker USA-Tapio Pulkkanen (10)

Lue seuraavaksi: Samooja antoi caddielleen potkut − pestasi tuoreen Finnish Tour -voittajan uudeksi bäginkantajaksi

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje