16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Janne Mommo paras Audi Finnish Tourilla

Janne Mommolla oli hyvän alkukierroksen jälkeen varaa ottaa neljällä viimeisellä korttiin kolme bogeyta.

Kahtena ensimmäisenä päivänä kisaajia haitannut sade vaihtui lauantaina Peuramaalla tuuleksi, joka piti tulostason vain kohtuullisena ja aiheutti isojakin muutoksia tuloslistalla.

Janne Mommo lähti viimeiseen päivään lyönnin Lipsasen perässä. Tilanne kuitenkin kääntyi Mommon eduksi jo ensimmäisten reikien aikana, ja ero repesi parhaimmillaan jo neljään lyöntiin. Lipsanen teki takaysillä kuitenkin kolme birdieä ja nousi vain lyönnin päähän Mommosta, kun kaksi reikää oli pelaamatta. Lipsasen kiri hyytyi 17. väylällä, kun hänen lähestymisensä painui viheriön yli ja päätyi kuusen alle. Tuloksena oli tuplabogey, voittotaistelu oli ohi. Molemmat tekivät vielä bogeyt viimeiselle reiälle.

Mommo nautti viimeisessä ryhmässä pelaamisesta, sillä edellisestä voitosta oli vierähtänyt jo tovi.

”Ei minulla näitä voittoja ole liiaksi kertynyt. On se aina hieno fiilis päästä pelaamaan voitosta. Viime kesänä en päässyt kertaakaan pelaamaan voitosta, eli edellisestä kerrasta on aikaa jo pari vuotta. Olihan se kiva taas päästä sellaiseen tilanteeseen, mitä varten tässä harjoitellaan, eli kilpailemaan ja voittamaan”, Mommo sanoi.

35-vuotias Mommo on kahden viimeisen kauden aikana pelannut Challenge Tourilla 22 kisaa. Koko uralla CT:n kisoja on 41, ansioita reilut 22.000 euroa. Vuonna 2012 Mommolla oli hetkensä, hän johti yhdessä kahden muun pelaajan kanssa Sveitsin kisaa ennen päätöspäivää, mutta jäi neljänneksi.

Ansiolistalla on myös kahden hole in onen tekeminen samalla reiällä perättäisinä päivinä. Tämä tapahtui Lappajärvellä paikalisen ammattilaiskisan yhteydessä. Kolmantena päivänä yritys oli taas loistava, linjassa ollut lyönti jäi metrin lyhyeksi…

Henri Lipsanen säilytti toisen tilansa, kolmannet rahat kuittasi Niclas Dahlgren (even).

Kärkikolmikon lisäksi palkintorahoista pääsivät nauttimaan neljänneksi sijoittunut Jaakko Mäkitalo(+1) ja viidennen sijan saalistanut Janne Kaske (+2).

Reippaasti puhaltanut tuuli oli pelaajien haasteena lauantain kierroksella. Lopulta vain kaksi pelaajaa, Henri Satama (69) ja Olli Järvi (70)onnistuivat alittamaan parin.

Peuramaan kilpailu oli ensimmäinen ammattilaiskiertueen osakilpailu maailmassa, jossa tulospalvelu hoidettiin GameBookin avulla. Palvelu sai varauksettomat kehut.

”Meillä ei ollut mitään ongelmia missään vaiheessa. Palaute Peuramaalta, Finnish Tourilta, yleisöltä, pelaajilta ja kaikilta muiltakin on ollut pelkästään positiivista, joten eiköhän tästä lähdetä jatkoneuvotteluihin loppukauden kisoja koskien. Toivottavasti saadaan olla mukana jatkossakin”, GameBookin Antti Hiltunen iloitsi.

Audi Finnish Tour jatkuu heinäkuun ensimmäisellä viikolla Naantalissa pelattavilla reikäpelin SM-kilpailuilla.

Kauden ensimmäisen kisan Linna Golfissa voitti amatööri Miki Kuronen, toisen Nordcenterissa Joonas Granberg.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (3 kpl)