26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista

26.9.–3.10. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[8][18]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf - PGA Tour

Horschel sai balsamia haavoilleen Coloradossa

Billy Horschelilla oli kädet täynnä pokaaleja Cherry Hillsin kentällä pelatun kisan jälkeen. Kuva: Getty Images

Billy Horschel menetti nopeasti kolmen lyönnin johtoasemansa FedExCupin pudotuspeliturnauksen päätöskierroksella, mutta voittoa se ei häneltä vienyt. Uran toinen ykköstila PGA Tourilla heltisi tuloksella 266 (-14). Horschel nousi pistetilastossa kakkoseksi ennen tällä viikolla Atlantassa pelattavaa Tour Championshipiä.

”Jos olisin vedonlyöjä, laittaisin hieman rahaa likoon puolestani”, 1,44 miljoonan dollarin tienestit kuitannut Horschel sanoi itsevarmana.

Horschel pelasi itsensä kahdessa viikossa koko FedExCupin suurimpien voittosuosikkien joukkoon. Bostonin kisan kakkostila ja tuore voitto toivat niin paljon pisteitä, että hän kiipesi listoilla jo toiseksi. Kuka tahansa pistetilaston viiden joukossa oleva voittaakin Atlantan turnauksen, hän on varmuudella myös tämänvuotisen FedExCupin ykkönen.

”Viime viikon kisan jälkeen monet kutsuivat minua Twitterissä kipsaajaksi”, Horschel sanoi. ”En mennyt Bostonissa kipsiin. Satuin vain lyömään huonon lyönnin kehnoon paikkaan. Se että pääsin kuittaamaan homman täällä, merkitsee minulle paljon.”

Horschel viittasi Bostonin kisan viimeisen reiän epäonnistumiseensa, missä hänellä oli loistava tilaisuus venyttää ratkaisu uusintaan.

Ryan Palmer tavoitti sunnuntaina Horschelin etumatkan jo kuudennella reiällä, ja uudelleen sisääntulon alussa. Hänen kohtalokseen koitui soketti 13:lla, mikä johti tuplabogiin. ”Löin palloa karheikossa alamäestä, syytän sokettia siitä. Mutta sellaista sattuu, tämä on oikukas peli”, Palmer sanoi.

Tässä vaiheessa Sergio Garcia (-9) oli kaventanut seitsemän lyönnin takaa-ajonsa kahteen lyöntiin. Espanjalaisen herpaantuminen kostautui 17:llä (par-5), missä hän löi kolmannen lyöntinsä viheriön yli, ja chippasi sieltä pallonsa veteen. Triplabogin myötä Garcian oli tyytyminen jaettuun neljänteen tilaan yhdessä Palmerin, Jim Furykin ja Rickie Fowlerin kanssa.

<a href=Rory McIlroy otti viikonloppuna kahdesti neljä puttia 12. reiällä, mutta säilytti asemansa viiden joukossa FedExCupin pisteissä. Kuva: Getty Images" src="/wp-content/uploads/2014/09/14090808432597.jpg" width="505">

Rory McIlroy otti viikonloppuna kahdesti neljä puttia 12. reiällä, mutta säilytti asemansa viiden joukossa FedExCupin pisteissä. Kuva: Getty Images

”Sellaista sattuu, kun et ole mentaalisesti terävimmilläsi”, Garcia vastasi kysymykseen, miksi hän ei yrittänyt lyödä 17. reiällä toisellaan viheriölle. ”Virheet alkavat seurata toistaan.”

Vaikka toiseksi sijoittunut Bubba Watson jäi vain kahden lyönnin päähän Horschelista, ei hän noussut tavoittelemaan koko päivänä vakavasti kisan voitosta. Mutta mikä Watsonin kannalta tärkeintä, hän on FedExCupin pisteissä kolmantena. Horschelin ja Watsonin lisäksi viiden joukossa ovat Rory McIlroy (kahdeksas Coloradossa), Hunter Mahan sekä pisteykkönen Chris Kirk.

Lauantaina Cherry Hillsillä uuden kenttäennätyksen, 62, tehnyt Morgan Hoffman (-11) oli yksi Coloradon kisan suurimmista voittajista. Hän oli vauhdissa myös päätöspäivänä pelattuaan tuloksen 63. Kolmanneksi sijoittunut Hoffman nousi päättyneellä viikolla pisteissä sijalta 68 sijalle 21, ja mukaan Atlantan finaaliturnaukseen. Hoffman oli ennen pudotuspelejä FedExCupin pisteissä sijalla 124, joten hän on jäljellä olevista pelaajista selvästi huonoiten rankattu 30:n joukossa.

”Minulla ei ole mitään hävittävää. Voin tykittää palloa huoletta suoraan lipulle”, Hoffman paljasti filosofiansa.

Stuart Appleby jäi viimeisenä rannalle Tour Championshipistä. Atlantan matkalippuun olisi riittänyt birdie viimeisellä reiällä. Myös Keegan Bradley pullahti niukasti ulos. Hän päätti jättää kisan lauantaina kesken vedoten epäselvään droppiin avauskierroksen 18:lla.

Lähde: AP

Marko Kuivasaari

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje