16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Hinkkanen paalupaikalle Pickalassa

Loistavakuntoinen Parkin kenttä takasi Pickalan kisan avauksessa hyvän tulostason. Kuva: Finnish Tour

Pickalassa pelattava Finnish Tourin kilpailu käynnistyi torstaina 24-vuotiaan Joonas Hinkkasen (67) tahdissa. Kierroksellaan kuusi birdietä ja yhden bogin tehnyt varusmies oli kierrokseensa luonnollisesti tyytyväinen. Erityisesti kentän etuyhdeksikkö (Hinkkasen 10-18) sujui Hinkkaselta tulisesti pelaajan latoessa tuloskorttiin neljä birdietä ja viisi paria. ”Huippukierros tuli aika rennolla pelillä tänään. En mielestäni esittänyt mitään ihmeellistä, mutta toisaalta onnistuin välttämään suurimmat ongelmat. Suurin osa birdieistä tuli tökkäämällä pallo reikään. Niiden lisäksi pari puolipitkää upotusta auttoivat tuloksen tekemisessä”, Hinkkanen sanoi. Uransa aikana kaksi kertaa Finnish Tourilla toiseksi sijoittunut Hinkkanen on halukas kirkastamaan Pickalassa sijoituksensa. ”Olen pelannut hyvän kauden. Ainoat ongelmat ovat tulleet viimeisillä kierroksilla, joita ovat verottaneet erityisesti yksittäisten reikien suurimmat virheet. Jatkan huomiselle lyönti kerrallaan ja pyrin pelaamaan samanlaista peliä.” Kärjessä on erittäin tasaista, mutta toisen sijan sai yksin haltuunsa Janne Martikainen lyöntiä huonommalla tuloksella 68. Kytäjän osakilpailussa ammattilaisten ykköspotin napannut Martikainen on löytänyt putteriinsa sopivan tarkkuuden, joka saattaa poikia hyvää kahdelle viimeiselle kierrokselle. Ammattilaisrintamaa Hinkkasen takana jatkaa kolmantena oleva Thomas Sundström tuloksellaan 69. Kisan puolustava mestari Tuomas Tuovinen (70) sekä Aasian kiertueella pelioikeuden omaava Joonas Granberg (70) jakavat neljättä sijaa. Kaksi aiempaa Finnish Tourilla pelaamaansa kilpailua voittanut Kalle Samooja aloitti Pickalan Park-kentällä heikosti. Tulos 73 jätti turkulaiselle kirittävää kärkeen kuusi lyöntiä. Juho Vesanen löi kentän kolmannella reiällä uransa toisen hole in onen ollen kauden 2011 ensimmäinen FT:llä ”ässän” tehnyt pelaaja. ”Tuntui, että oli vähän reilusti mailaa, joten hallitusti paksu suoritus oli sopiva siihen kohtaan”, Vesanen kuvaili suoritustaan. Naisten sarjassa Emma Sandberg oli avaupäivän tarkin. Sandbergin tulos 71 (-1) oli päivän ainoa parin alitus, mutta lyönnin päässä ihannetulosta sivuten ovat Sini Laurikkala sekä Leena Makkonen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje