16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

FT:n kausi huipentuu Nordcenterissä

Toni Karjalainen kamppailee kauden viimeisen FT-kisan voitosta Nordcdenterissä. (Kuva Pasi Kokko)

Nordcenterin Fream-kenttä isännöi toisen kerran Finnish Tourin päätöstapahtumaa. Vaativalla kentällä tullaan näkemään normaalista poikkeava suomalainen golftapahtuma, sillä viimeinen kierros pelataan miesten kilpailussa ns. pro am -tyyppisesti: 40 parasta pelaajaa saavat päätöskierroksella seuraa Mandatum Lifen edustajasta. Joukkuekilpailun ohella viimeinen kierros huomioidaan tavanomaisesti varsinaiseen turnaukseen. Osa Finnish Tourin kärkinimistä on siirtynyt pelaamaan Euroopan kiertueen karsintojen ensimmäistä vaihetta ja osa on muilla kiertueilla. Nordcenterissä riittää kuitenkin kovia kasvoja taistelemaan kilpailun korotetusta palkintopotista (25 000 euroa) ja kauden viimeisistä FT-pisteistä. Pasi Purhonen, Toni Karjalainen ja Peter Erofejeff muodostavat ensimmäisellä kierroksella kuuman ryhmän. Rankingin korkeimmilla sijoilla olevat pelaajat on jaettu ensimmäisestä päivästä lähtien samoihin ryhmiin. Miesten puolella kokonaiskilpailu on jo ratkennut Joonas Granbergin voittoon. Kauden kuudesta pelaamastaan kisasta kaksi voittoa, kolme kakkossijaa ja yhden kahdeksannen sijan saavuttanut turkulainen tulee myös ensi vuonna ajamaan kiertueen pääsponsorin tarjoamaa edustusautoa. Aasian kiertueen suuriin kisoihin valmistautuva Granberg ei ole mukana finaalikilpailuissa ennakkokaavailuista poiketen. Myös kiertueen ranking-kakkonen Kalle Samooja on eksoottisemmissa maisemissa. Macaolla pelattava Aasian kiertueen kisa vei tällä kertaa pidemmän korren kortistaan taistelevan Samoojan kalenterissa. Lagerblom saalistaa lisää menestystä FT:n syyskauden yksi positiivisimmista yllättäjistä on Ville Lagerblom. 22-vuotias lahtelainen on pelannut kolme viimeistä kisaa yli omienkin odotusten. Reikäpelimestaruuden Lappeenrannassa voittanut Lagerblom sijoittui Paltamossa 11:nneksi ja oli Vuosaaressa kymmenes. Amatöörinä sinnikkäästi pysyttelevä Lagerblom ylsi viime vuonna Nordcenterissä top-kymppiin ja tietää reseptin kilpailussa pärjäämiseen. ”Myrskyhän tänne kisaan on luvattu. Kenttä on muutenkin melko haastava, joten nyt saa olla erityisen tarkkana lyöntien kanssa märissä olosuhteissa. Kova tuuli ja sade tulee tekemään kilpailusta varmasti niin henkisesti kuin fyysisesti rankan kokemuksen – saa nähdä miten nelosväylän nousu sujuu kovassa poikittaisessa sateessa ja tuulessa”, Lagerblom sanoi. Tarkkana ja hyvänä draivaajana tunnettu Lagerblom kokee kentän ja olosuhteiden istuvan omaan peliin. Vahvalla asenteella ja itseluottamuksella varustettu mies ei tavoittele silti taivaita maan päältä kisaan lähdettäessä. ”Draivia tuolla pitää lyödä joka aukkoon ja osua väylään. Monet kovat nimet puuttuvat kilpailusta, mutta kyllä siellä kärjestä löytyy varmasti Purhonen, Karjalainen ja muut kokeneet kaverit. Kärsivällisyys on avainsana ja toivon, että kunto riittää jopa viiden parhaan joukkoon kotimaan kauden päätöksessä.” Naisissa kaksintaistelu rankingvoitosta

Minna

Minna Vuorenpää on ainoa, joka voi hätyytellä Annika Nykäsen rankingvoittoa. (Kuva Pasi Kokko)

Naisten puolella finaalikilpailussa on panosta myös kokonaiskilpailun voiton suhteen. Annika Nykänen johtaa rankingia 24 pisteellä ennen Minna Vuorenpäätä. Voitosta jaossa olevat 50 pistettä olisi Vuorenpäälle tarpeen. Mikäli Vuorenpää voittaa ja Nykänen ei sijoitu toiseksi, matkaa voitto Espoon sijasta Aulangolle. Nykäsen syyskunto on ollut kuitenkin erittäin hyvä: kahdesta viimeisestä kilpailusta hänen plakkarissaan on voitto ja kakkossija. Vuorenpäätä on kohdeltu tällä kaudella kaltoin kisojen ratkaisuhetkillä. Kolmesta pelaamastaan FT-kisasta hänen tilillään on toinen sija jokaisesta kilpailusta. Vuorenpään keppi ei ole tärissyt kisojen ratkaisuhetkillä, muut naiset ovat vain tulleet loppusuoralla kaasu pohjassa ohi hämeenlinnalaisen. Mm. Vuosaaressa Anne Hakula teki loppuun kaksi birdietä ja lopetti kilpailun uusinnassa tekemäänsä eagleen. Rankingin kärkikaksikko pelaa ensimmäiset kierrokset yhdessä saadessaan pelikaverikseen viidentenä rankingissa olevan Jenni Soikkelin. Samassa pistemäärässä Soikkelin kanssa on myös Tammer Golfin Noora Tamminen. Pisteissä kolmantena ja neljäntenä olevat Sanna Nuutinen sekä Hakula eivät ole mukana Nordcenterin turnauksessa.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje