Finnish Senior Tourilla taotaan vuodesta toiseen kovia tuloksia – edes parin alitus ei välttämättä riitä voittoon   - Golfpiste.com

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista

28.6.–5.7. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[15][27]
KilpailuaSuomalaista
Kilpagolf

Finnish Senior Tourilla taotaan vuodesta toiseen kovia tuloksia – edes parin alitus ei välttämättä riitä voittoon  

Mika Piltz on M50-ikäluokan hallitseva suomenmestari.

Viikonvaihteessa käytävään kauden avausturnaukseen osallistuu viisi plustasoituksella pelaavaa M50-ikäluokan senioria.

Suomalaisen kilpagolfin taso on kohentunut 2000-luvulla tuntuvasti. Harrastajamäärien kasvun myötä kotimaahan on muodostunut mittava kilpapelaajien joukko, joka satsaa lajiin tosissaan juniori-ikäluokista seniori-ikäisiin golfareihin saakka.

Finnish Junior Tourilla ja Mid Tourilla – puhumattakaan Finnish Tourista – alle parin painuvat lopputulokset alkavat olla arkipäivää, mutta myös Finnish Senior Tourilla on saanut jo vuosien ajan esittää tavallista laadukkaampaa kilpagolfia yltääkseen kärkisijoille.

Viime kaudella FST:n viidestä lyöntipelikilpailusta kahdessa voittajan lopputulos alitti parin. Näistä Matti Moilanen pelasi Pickalan 36 reiän turnauksessa kierrostulokset 70–70 alittaen parin neljällä lyönnillä. Voittajien koko kauden kierroskeskiarvo oli kunnioitettava 73 lyöntiä. Kisoista kolme oli 36 reiän turnauksia ja kaksi 54 reiän koitoksia.

Talmassa käydyssä 50-vuotiaiden SM-lyöntipeliturnauksessa jäätiin hopealle tuloksella -1, kun Mika Piltz otti samalla noteerauksella kultaa uusinnan jälkeen. Kakkoseksi sijoittunut Pasi Piispa esitti kilpailun lennokkainta golfia toisella kierroksella lyömällä kauden kovimman yksittäisen kierrostuloksen, 67.

Myös muutamalta edelliseltä kaudelta löytyy parin alittaneita voittotuloksia. Vuoden 2018 voittajien kierroskeskiarvo oli 73,6 ja vuonna 2017 sama kuin viime kaudella eli tasan 73. Tällaisilla tuloksilla – vaikkakin Finnish Senior Tourin kilpailut pelataan keltaisilta tiiltä – olisi kolkuteltu yleisen sarjan SM-kilpailuissa, jos ei 90-luvulla, niin ainakin 80-luvulla, korkeitakin sijoituksia.

Tänä vuonna nuorimmat FST:n kisoihin pääsevät pelaajat ovat syntyneet 70-luvun puolella, joten esimerkiksi kiertueella debytoivalla moninkertaisella suomenmestarilla Harri Murtosella ja Vauhkosella on ikäeroa 18 vuotta.

Tasokasta kilpagolfia Finnish Senior Tourilla on odotettavissa tälläkin viikolla, kun kausi pyörähtää käyntiin lauantaina Nordcenterin Fream-kentällä. Kilpailun nimekkäin pelaaja on ikäluokan hallitseva suomenmestari Mika Piltz, jonka ohella menestyssuosikkeja ovat muun muassa Jukka Lehtonen, Pasi Piispa, Leo Savonen, Juha Selin sekä rankingin viimevuotinen voittaja Matti Moilanen.

Ari Vauhkoselta odotetaan hyvää panosta tämänkin vuoden FST:llä. Kuva: Kai Kilappa

Sanansa voi olla sanottavaan myös Finnish Senior Tourin ikäpresidentillä, tasoituksella 0.9 pelaavalla Ari Vauhkosella. Tänä vuonna nuorimmat FST:n kisoihin pääsevät pelaajat ovat syntyneet 70-luvun puolella, joten esimerkiksi kiertueella debytoivalla moninkertaisella suomenmestarilla Harri Murtosella ja Vauhkosella on ikäeroa 18 vuotta.

Omaa kieltään pelaajien tasokkuudesta kertoo vilkaisu turnauksen osallistujaluettelon tasoituksiin: avauskilpailussa on mukana peräti viisi plustasoituksella pelaavaa senioria, ja kaikkiaan 12 pelaajan tasoitus on alle 1.0.

Ohjelmassa on kauden mittaan kuusi FST:n pistesaldoa kartuttavaa kilpailua: kiertue jatkuu kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Laukaan Peurunkagolfissa SM-lyöntipelin merkeissä ja heinäkuussa pelataan Pickalassa ja Aura Golfissa. Elokuun alussa on Linna Golfin osakilpailun vuoro, kunnes kiertue päättyy kolmisen viikkoa myöhemmin Kytäjällä kilpailtavaan SM-reikäpeliturnaukseen.

Sekä miesten (M50) että naisten (N50) EM-joukkuekilpailut pelataan syyskuun alussa Itävallassa ja Bulgariassa. Seuraavalla viikolla on ohjelmassa Englannissa käytävät henkilökohtaiset EM-kilpailut.

Myös Finnish Senior Tourin naisten sarja käynnistyy viikonvaihteessa: naiset pelaavat lauantaina ja sunnuntaina Sarfvikissa. N50-ikäluokan kiertueella on tämän vuoden kalenterissa miesten tavoin kuusi kilpailua. Vuoden 2019 rankingin ykkönen oli Anna-Maria Lehtonen.

Jutussa muutettu 9.6. klo 9.29 Pickalan viimevuotisen FST-kilpailun voittajaksi Jukka Lehtosen sijaan Matti Moilanen.

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje