Tiger Woods sivuun Dubain turnauksesta - Golfpiste.com

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista

3.12. – 10.12. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[5][2]
KilpailuaSuomalaista
European Tour

Tiger Woods sivuun Dubain turnauksesta

Dubai Desert Classciin isolla starttirahalla hankittu Woods ei lähtenyt kilpailun toiselle kierrokselle.

Tiger Woodsin pelit Dubai Desert Classicissa jäivät yhteen kierrokseen. Pitkän sairausloman jälkeen kentille vastikään pelannut tähti ilmoitti keskeytyksen johtuvan selkävaivoista.

Woods pelasi ensimmäisellä kierroksella kehnon 77 lyönnin tuloksen, millä hän jakoi avauspäivän päätteeksi 121. sijaa.

”En tuntenut minkälaista kipua”, hän sanoi torstain kierroksen jälkeen. En vain tehnyt kentällä hyvää työtä. Lopussa sain jo aikaiseksi vähän parempia lyöntejä, mutta siinä vaiheessa peli hyvän tuloksen kannalta oli jo menetetty.”

Woods, 41, sanoi kilpailun aattona rakentaneensa sellaisen svingin, joka ei altista kipuihin ja vaivoihin. Siitä huolimatta hän nousi avauskierroksen ensimmäisellä reiällä varovaisen oloisesti ylös viheriöbunkkerista. Kierroksen lopussa Tiger myös irvisti kivuliaan näkösesti kävellessään.

Maailman tunnetuimmalle urheiijalle tehtiin vuoden 2015 jälkipuolella kaksi selkäleikkausta, jotka pitivät hänet vajaat 1,5 vuotta sivussa kilpakentiltä.

Pelaajan manageri Mark Steinberg sanoi, että vetäytyminen johtuu selkäkrampeista. Hän myös totesi Woodsin olevan hyvillään, ettei kyseessä ole aiemmin suurimmat ongelmat aiheuttaneesta hermokivusta.

”Hän ei vain saa kramppia rauhoittumaan. Tiger kertoi pelikavereilleen Matthewille (Fitzpatrick) ja Dannylle (Willett), että selkä tuntuu todella pahalta.”

Tiger ei pysty liikkumaan ympäri, eikä tekemään täyttä kiertoa svingissä.

”Krampit ovat erikoinen asia. En ole lääkäri, mutta ne vain tulevat ja menevät. Niitä on hänellä ollut ennenkin. Tigerin kannalta on rohkaisevaa, että kysymys ei ole hermokivusta.”

Steinbergin mukaan Woodsilla on Dubaissa mukanaan fysioterapeutti, joka on hoitanut pelaajaa vaivan vuoksi jo useamman tunnin. Manageri myös korosti, ettei Woodsilla ollut kipuja ensimmäisellä kierroksella, mutta myönsi pitkän lennon saattaneen vaikuttaa asiaan.

”Syitä voi olla monia. Hänellä ei ole kaikkein vahvin selkä maailmassa, joten se lienee myös alttiimpi krampeille.”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje