16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Ensimmäistä kertaa par-tuloksen kilpailussa alittanut Helmiina Rutanen päivän nimi Erkko Trophyssa

Helmiina Rutasen lyönnit löysivät komeasti lipulle perjantaina Talissa. Kuva: Juha Hakulinen

Todella tiivis kärkiporukka takaa mielenkiintoiset hetket lauantain päätöskierrokselle.

Etelä-Pohjanmaan Golfin Helmiina Rutanen täräytti uransa parhaan kisakierroksen loistavaan paikkaan, kun hän pelasi Erkko Trophyn toisena päivänä tuloksen 66, joka on viisi lyöntiä parempi kuin Talin kentän par-lukema.

Rutanen nousi huippukierroksen turvin myös naisten sarjan piikkipaikalle. Hän on kahden päivän jälkeen tuloksessa -4. Toinen perjantain nousijoista, Katri Bakker, on toisena kaksi lyöntiä Rutasen takana. Bakkerin kierrostulos oli 67. Naisten kärkikolmikon täydentää Henni Mustonen (-1).

Kierroksen jälkeen parhaat pelaajat pääsevät antamaan kommentit pelistään. Se oli jännittävä hetki Rutaselle.

”En ole ikinä tässä tilanteessa ollut”, hän hämmästeli.

Hämmennyksen laannuttua Rutanen osasi kertoa hyvin selkeästi huippukierroksensa synnystä.

”Osuin 16 griiniin, niin ei siinä hirveän huonosti voi pelata. Lähestymiset olivat usein alle kolmessa metrissä, niin kyllä niitä puttejakin siitä aina joskus menee”, kuusi kertaa birdie-putissaan onnistunut Rutanen kertoi.

Erkko Trophyn kärkipaikka ennen viimeistä päivää on huippusuoritus, mutta se ei vielä tyydytä Rutasta.

”Kyllä minä voittamaan lähden!”

Naisten sarjasta pääsi jatkoon 18 pelaajaa.

Miesten kilpailussa toinen kilpailupäivä tiivisti pakkaa entisestään. Avauspäivän jälkeen johtanut Teemu Mattila jatkaa kilpailun kärjessä, vaikka pelasi perjantaina yhden yli parin. Mattilan yhteistulos on -4.

”Ihan ok päivä. Alkuun oli pari huonoa svingiä, ja niistä tuli bogit. Takaysillä putteri ei toiminut ihan halutulla tavalla. Paljon hyviä putteja, mutta ei uponnut ihan halutulla tavalla”, Mattila harmitteli.

Miesten kilpailun voittokamppailusta on odotettavissa todella jännittävä. Mattilasta lyönnin päässä ovat Eeli Kujanpää ja Elias Pasi. Tuloksessa -2 on myöskin kaksi pelaajaa: Arttu Kulmala ja Jaapo Jämsä.

Miesten sarjassa lauantaille jatkaa 36 pelaajaa. Päätöspäivän pelit alkavat kello 7.30.

Lähde: Golfliiton tiedote

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje