16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Finnish Tour - Kilpagolf

Albert Eckhardtin vire testissä Lohjalla

Albert Eckhardt (vas.) pelasi syksyllä 2010 juniorien Ryder Cup joukkueessa Euroopan väreissä © Getty Images

Albert

Kovaa tulostehtailua on luvassa Lohjalla Finnish Tourin toisessa osakilpailussa.

Kentällä on neljä par vitosta, joista kolme on erittäin selkeitä birdie-automaatteja. Putterit kuumaksi ja matkaan on usein tunnustettu lause, joka pätee erityisen hyvin Lohjan tapahtumassa. Kilpailuun suurimpina suosikkeina starttaavat Aasian Touria kiertävät turkulaiset. Kalle Samooja ja Joonas Granberg ottivat kaksoisvoiton lauantaina päättyneessä Peuramaan kisassa ja tavoitteena on varmasti samantyylinen viikko.

Kallen ja Joonaksen dynastiaa lähtee haastamaan tiukasti ainakin Jaakko Mäkitalo, jolla on osittainen pelioikeus samaiselle Asian Tourille sekä Albert Eckhardt. ”Hippu” Eckhardt ei lähde kilpailuun pakittelemaan vaikka menestys kauden ensimmäisissä kansainvälisissä kisoissa ei vielä olekaan ollut odotetun mukaista.

”No kierros kerralla mennään tietenkin. Kenttä on hyvässä kunnossa ja uskon, että hyvät kierrokseni Pyhiksellä painuvat alle 70:n. Joonas Granbergin asetan suurimmaksi ennakkosuosikiksi, hän nimittäin jossain huuteli vähän minun voittoni puolesta”, Hippu nauraa.

”Greenit ovat suurimmilta osin virheettömässä kunnossa. Joitain huonojakin kohtia löytyy, mutta suurilla greeneillä liput tullaan varmasti sijoittamaan kauas näistä kohdista”, junnutähti kertoo kentän kunnosta.

Todellinen ykkössuosikki Kalle Samooja pääsee Lohjalle avausvoiton itseluottamusboostin saattelemana. ”Tottakai lähden Lohjalle toinen voitto mielessä. Pyhä-Laurilla täytyy pitää avaukset väylillä, jonka jälkeen birdie-sade voi alkaa. Tulostaso tulee olemaan jotain aivan muuta kuin Peuramaalla, joten täytyy toivoa turkulaisesta löytyvän muutama kuusvitonen”, Samooja toivoi.

Pelaajia on kilpailussa mukana peräti 120, palkintorahaa on jaossa 10.000 euroa.

Teemu Tyry

.

Finnish Tour, Lohjan kilpailu

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje