16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista

16.4.–23.4. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[11][17]
KilpailuaSuomalaista
Amatöörigolf - Kilpagolf

Albert Eckhardt voitti Floridassa

Albert Eckhardt voitti Floridassa arvostetun juniorikisan jossa oli mukana pelaajia 20:sta maasta.

3.pv

Albert ”Hippu” Eckhardt joutui tiukille lauantaina päättyneesssä American Junior kisassa Slammer & Squire kentällä World Golf Villagessa. Viiden lyönnin johto Puolan Mateusz Gradeckiin supistui lopulta kahteen. Eckhardt joka teki kahten ensimmäisenä päivänä yhteensä vain kolme bogeyta, synnytti niitä lauantaina 14 reiän jaksoon neljä.

Vaikka Gradecki hyökkäsi rajusti sisääntulossa tehden kolme birdietä, ei hän päässyt missään vaiheessa kahta lyöntiä lähemmas Eckhardtia.

Tammikuun puolivälissä 19 vuotta täyttävälle Eckhardtille ykköstila oli ulkomailla pelatuissa kisoissa uran toiseksi arvokkain European Young Mastersin jälkeen. Kotimaassa hänellä on ansiolistallaan mm. kaksi Erkko Trophyn ykköstilaa, sekä Finnish Tourin voitto 17-vuotiaana Kytäjällä.

Eckhardt on amatöörien maailmanlistalla 629., juniorien vastaavalla sijoitus oli ennen voittoa 255.

Aleksi Myllymäki nousi kisan edetessä kierros kierrokselta. Hän hävisi Eckhardtille kymmenen lyöntiä ja oli kuudes. Osallistujia oli poikien sarjassa 55. Erik Myllymäen sijoitus oli kymmenes, hänen viimeisen kierroksen tuloksensa (71) oli päivän toiseksi paras.

Tyttöjen kisassa Anne Hakula oli kymmenes, Linda Haara 19.

Teemu Tyry

Albert

Albert Eckhardt on saanut USA:n viikoilla lyöntiinsä varmuutta. Kuva VeVe Media

2.pv

Edelllisvuoden tapaan joulun ja vuodenvaihteen Floridassa viettävä Albert Eckhardt on hallinnut kahta ensimmäistä päivää American Junior kisassa Slammer & Squire kentällä, joka sijaitsee World Golf Villagessa. Mukana poikien ja tyttöjen sarjoissa on yhteensä 82 pelaajaaa 20 eri maasta.

Kilpailu on neljäs ja samalla viimeinen World Junior GOlf Seriesissa. Aiemmat on pelattu Puolassa, Saksassa sekä Etelä-Afrikassa.

Avauskierroksen jälkeen lyönnillä johtanut”Hippu” Eckhardt sai toisella kierroksella tuloksekseen 69. Voiton saavuttaminen on nyt hyvin pitkälti omissa käsissä, sillä kisan kakkonen, Puolan Mateusz Gradecki on viiden lyönnin päässä.

Aleksi Myllymäki (78-73) paransi kovasti asemiaan nousten yhdeksänneksi. Hänellä on eroa kakkoseen kuusi lyöntiä.

Lyöminen hyvässä mallissa

Muutaman viikon harjoittelu lämpimässä on tehnyt hyvää Eckhardtin pelille.

”Pallon lyöminen on ollut jo jonkin aikaa hyvällä mallilla. Tulee paljon tosi hyviä lyöntejä, huonotkin pysyvät kohtuullisina. Peli on ollut täällä vakaata. Olosuhteet on kovat, pirun kylmää, aamulla oli kuusi astetta ja tuuli puhaltaa kylmästi Meillä on märkyyden johdosta käytössä pallon paikan parannusoikeuskin. Kaikki mitä bägistä löytyy oli päällä. Päätöspäivälle on luvattu vielä hyisempää, lähtöjä on jo siirretty myöhäisemmäksi”, Hippu kertoi kierroksensa jälkeen.

”Tämä on nyt ihan itsestä kiinni, mutta sitä ei kannata enempää miettiä. Kun pysyy omassa fokuksessa ja nauttii pelistä, niin sieltä se palkinto tulee”, hän järkeili.

Eckhardt pelaa joulun jälkeen vielä toisen kisan Miamissa. Päättyvä kausi ei ole ollut Erkko Trophyn voitosta huolimatta Eckhardtilta odotusten mukainen.European Young Masters kisan vuonna 2010 voittanut, ja samana syksynä juniorien Ryder Cupissa pelannut Eckhardt jäi vastoin ennakko-odotuksia ulos MM-joukkueesta pelattuaan kesän aikana muutaman vaatimattoman kisan. Kaksi USA:n kilpailua antavat mahdollisuudet hyvään lopetukseeen vuodelle.

Anne

Anne Hakula (kesk.) sai elokuussa 2009 kovat kirittäjät Finnair Mastersin harjoituskierrokselle. Vas. LPGA Tourin karsinnan voittaja Ariya Jutanugarn, oikealla LET:n vastaavan kisan voittanut nuorempi sisar Moriya Jutanugarn.

Anne Hakula pelasi toistamiseen tuloksen 78. Tyttöjen sarjoissa tulostaso on poikien vastaavaa heikompi,toisen päivän paras tulos oli 75. Hakulalla on vain kuusi lyöntiä ero johtavaan pelaajaan, joten jopa ykköstila on lauantain kirikierroksella mahdollinen.

Tulosseuranta livescoring osastossamme.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje

Artikkelin kommentit (1 kpl)