Antti Ahokkaan yritys nousta Norwegian Challengen tulosluettelossa kohti kovempia sijoituksia epäonnistui lauantaina. Hän pelasi kisan kolmannella kierroksella tuloksen 72, mikä vastaa Hauger Golf Klubbin kentän paria.
Kokonaistilanteessa -3 oleva lappeenrantalainen teki lauantaina neljä birdietä, kaksi bogia ja yhden tuplabogin. Hankalimmaksi reiäksi Ahokkaalle on Slattumissa osoittautunut 12:s, jolla hän on tehnyt kullakin kierroksella bogin. Ahokas lähtee kisan päätöspäivään sijalta 34.
Norwegian Challengen johtopaikkaa pitää hallussaan James Hepworth (-10). Brittiä jahtaa kahden lyönnin päässä kuusi pelaajaa, joukossaan kiertueen kärkinimiin kuuluvat Skotlannin Craig Lee ja Etelä-Afrikan Branden Grace.
Ahokkaan seurassa päätöskierrokselle lähtevät Ranskan Christophe Brazillier ja Ruotsin Gustav Adell. Ryhmän startti käynnistyy klo 8.40 Suomen aikaa.
Marko Kuivasaari