5.–12.11. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[12][17]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Uransa lopettava Petra Salko: "Ihan kuin olisin pelannut neljä vuotta ammattilaisena"

Kauppatieteiden kandidaatiksi valmistunut Petra Salko kantoi Oregonin yliopiston vihreäkeltaisia värejä ylpeänä neljän vuoden ajan.

Huippuarvosanoilla Oregonin yliopistosta keväällä valmistunut Salko suuntaa katseensa seuraavaksi työmarkkinoille.

Naisten maajoukkueen kantaviin voimiin viime vuodet kuulunut Petra Salko on päättänyt lopettaa kilpagolfuransa. Neljän Oregonissa vietetyn vuoden jälkeen Salkolla olisi ollut hyvä mahdollisuus siirtyä ammattilaiseksi, mutta hän oli tehnyt päätöksen kilpagolfuran lopettamisesta jo viime kesänä, eikä päätökseen sisälly sen suurempaa dramatiikkaa.

Yhdysvaltojen yliopistogolfin taso on niin kivikovaa, että sieltä saa hyvää tuntumaa siihen, millä tasolla pelin pitää olla, jotta ammattilaiskentillä olisi toiveita pärjäämisestä. Osaksi tähän kiteytyy myös Salkon päätös olla lähtemättä ammattilaisviheriöille.

”Tämä oli täydellinen neljä vuotta Jenkeissä. Minulla on sellainen tunne, että ihan kuin olisin pelannut nämä neljä vuotta ammattilaisena, mutta sillä erotuksella, että kaikki asiat oli hoidettu koulun puolesta valmiiksi”, Salko kertoo päätöksen taustoista.

Salko pelasi viimeisen kouluvuoden aikana todella hyvin saavuttaen muun muassa kaksi top 5 -sijoitusta kivikovan Pac-12-konferenssin yliopistokilpailuissa. Salkon kierroskeskiarvo viimeisen yliopistovuoden kilpailuissa oli 73,50.

”Pac-12 on kovin konferenssi, ja olen päässyt vertaamaan itseäni muihin pelaajiin. Olen sen verran realisti oman pelini suhteen, ja tiedän, että en pärjäisi ammattilaistasolla tarpeeksi hyvin. Nyt oli hauskaa laittaa 100 prosenttia likoon, kun tiesin, että nämä ovat viimeisiä mahdollisuuksia pelata kisoja.”

Salkon edustama koulu, University of Oregon, on varakas opinahjo, jonka eduista Salkokin pääsi harjoitus- ja kilpailumatkoillaan nauttimaan. Hän laskee käyneensä neljän vuoden aikana yli 30:ssa osavaltiossa ja saaneensa sitä kautta kattavan kuvan Yhdysvalloista maana.

Salkon amatööriuran parhaita saavutuksia olivat kaksi junioreiden reikäpelin SM-kultaa ja yksi junioreiden SM-lyöntipelihopea. Aikuisten lyöntipelin SM-kilpailuissa Salko on ollut kahdesti neljäs. Yliopistogolfin puolelta Salkon paras saavutus oli tänä keväänä tullut kakkostila Bruin & Wave Invitationalista.

Vuosikurssinsa paras

Aina kouluasiat tunnollisesti ja säntillisesti hoitanut Salko suoritti Oregonissa kauppatieteiden kandidaatin tutkinnon. Hänen pääaineenaan oli rahatalous, ja sivuaineena hän opiskeli taloustiedettä.

Välillä yliopistourheilijoihin liitetään ajatus siitä, että koulu kulkee vain pakollisena pahana siinä urheilun rinnalla, mutta Salko ei tähän muottiin mahdu. Salko nimittäin valmistui koko bisneskoulun vuosikurssin korkeimmalla keskiarvolla, 4,05. Vuosikurssilla oli yhteensä 762 opiskelijaa, joten akateemisesti Salkon saavutusta voi pitää merkittävänä.

Opintonsa vahvasti etupainotteisesti suorittaneelle Salkolle jäi viimeisenä kouluvuotena aikaa osallistua tavallisten kurssien lisäksi myös hieman erilaisiin opintoihin.

”Meidän koululla on oppilaiden vetämä investment group, johon hain mukaan. Numeroiden ja haastattelun kautta pääsin sitten sinne sisään. Se oli todella makea kokemus. Meillä oli kaksi eri portfoliota, ja niiden omistusten yhteisarvo oli 1,5 miljoonaa dollaria”, Salko kertoo mielenkiintoisesta projektista.

Sijoitusryhmän kautta Salko sai ensimmäisen kosketuksensa oikeaan työelämään. Hän tutki eri yrityksiä ja pääsi pitchaamaan muulle ryhmälle, miksi heidän tulisi hankkia nimenomaan tämän yrityksen osakkeita portfolioonsa.

”Tämä sijoitusryhmään kuuluminen oli varmasti osasyynä siihen, että minut palkittiin sivuaineessani The most outstanding finance student -kunnianosoituksella ja stipendillä”, Salko arvelee.

Työelämään siirtyminen on Turussa asuvan Salkon seuraava askel. Golfin parissa vietetyt vuodet ovat pitäneet hänet poissa kesätöistä ja työharjoitteluista, joten työkokemus on toistaiseksi vielä vähäistä. Mutta tunnolliseen ja ahkeraan työntekoon golfurallaan tottuneelle Salkolle työelämän haasteisiin tarttuminen ei tuota varmasti minkäänlaisia ongelmia.

Myös jatko-opinnot ovat suunnitelmissa, mutta niiden suorituspaikka on vielä vähän avoimena. Vaihtoehtoja on useita, eikä paluu Yhdysvaltoihinkaan ole poissuljettua.

”Aalto-yliopisto, Tukholma tai Kööpenhamina ovat ehkä tällä hetkellä mielenkiintoisimpia vaihtoehtoja”, Salko pohtii.

Yhdysvaltojen luoteiskulmassa sijaitsevassa Oregonissa vietetyt vuodet jäivät lähtemättömästi Salkon mieleen. Koulun kautta hän sai elinikäisiä ystäviä maapallon eri kolkista, pääsi pelaamaan golfia huipputasolla ja opiskelemaan itselleen tutkinnon.

”Se oli uskomaton kokemus. En vaihtaisi sekuntiakaan pois!”

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje