Patrik Laine on pudottanut tasoituksensa kahdessa vuodessa neljääntoista – eikä viitsisi vapaa-ajallaan enää muuta tehdäkään kuin pelata golfia.
(Juttu on julkaistu Golflehden numerossa 7/2018)
Jos näyttelijä Adam Sandlerin yllä olevan Boston Bruinsin pelipaidan vaihtaisi Winnipeg Jetsin pelipaitaan, ja paidan sisälle Patrik Laineen, legendaarisesta Happy Gilmore -golfelokuvasta voisi tehdä sujuvasti uuden version.
Elokuvan Happy Gilmore on innokas jääkiekkoilijanalku. Hänellä on jäällä aseenaan hirmuinen lämäri, mutta muuten ura kiekkosankarina ei tahdo ottaa tuulta alleen. Kun NHL-joukkue Boston Bruinsin pelipaitaa päällään kantava Happy päätyy kokeilemaan golfia, hän huomaa olevansa siinä luontainen lahjakkuus. Gilmoren svingillä, tai pikemminkin lyöntilaukauksella, golfpallo lentää silmittömän kauas.
Jos golfelokuvien klassikko on vielä katsomatta, pidättäydyttäköön suuremmista juonipaljastuksista. Siirrytään sen sijaan Nokia River Golfin klubitalon pihalle.
”Täytyy lähtee kehittymään”, sanoo Patrik Laine ja lähtee kävelemään kohti rangea.
Happy Gilmoren tavoin Patrik Laine on tähdännyt ammattilaisjääkiekkoilijaksi koko ikänsä. Siihen kiekkoilu-urien vertailu sitten pysähtyykin. Toisin kuin Gilmore, Laine on raivannut tiensä maailman kovimman jääkiekkoliigan eliittiin, heti mahdollisuuden saatuaan. Hän on 19-vuotiaana Winnipeg Jetsin palvottu suomalaistähti ja Suomen pikkukiekkoilijoiden suurin esikuva.
Laine ottaa rangella lämpöä ja nakkelee palloja usvaiseen, auringon kirkastamaan aamuun. Vaikka aamu olisi vähän hämärämpikin, svingistä tunnistaisi hyvin, kuka mailaa heiluttaa. Yhtäläisyys Laineen lätkäkaukaloiden tavaramerkkiin, räjähtävään laukaukseen, on ilmeinen. Lantion liikkeestä ei voi erehtyä. Samalla ruoskamaisella sivalluksella on tehty kahden edellisen NHL-kauden aikana yhteensä 80 maalia ja taisteltu maailman kovimman kiekkoliigan maalikuninkuudesta.
Mutta nyt taistellaan jostain ihan muusta. Patrik on tullut isänsä Harrin kanssa pelaamaan kesän viimeisen kierroksen golfia Suomen kentillä ennen lähtöään Winnipegiin. Seuraamme liittyy Nokia River Golfin toimitusjohtaja Kimmo SirainenIivo-poikansa kanssa.
Panokset pöytään
Golfarit kertovat mielellään siitä, kuinka golf riisuu pelinä ihmisen aseista ja paljastaa hänestä enemmän kuin pitkä ystävyys. Ihan tyhjästä temmattu ajatus ei ole, mutta ehkä golfin läpivalaisun voimaa hieman liioitellaan. Tarkoituksenani on joka tapauksessa selvittää, mitä yksi golfkierros paljastaa Patrik Laineesta.
Jotta saisin vähän vihiä myös Laineen kilpailijan ominaisuuksista, haastamme Siraisen kanssa Laine-kaksikon tasoitukselliseen bestball-pelimuodolla käytävään reikäpeliotteluun. Saadaksemme vähän tunnetta mukaan tiedustelen varovasti Laineilta, että sopiiko heille, jos laitetaan otteluun pieni panos, tai vähän isompikin.
”Kaikki käy”, Patrik sanoo tavalla, jolla Laineet siirtyvät henkisesti jo tilanteeseen yksi up. Se on tilanne myös avausreiän jälkeen Harri Laineen viimeistellessä reikävoiton.
Kakkosella Laineen avaus suuntautuu vasemmalle raffiin, lehtevän koivun katveeseen.
”Koivun vieressä on aina hyvä paikka olla”, Laine virnuilee, vaikka onkin Saku ja Mikko Koivun kanssa eri sukupolven jääkiekkoilijoita.
Hetken kuluttua hänen lähestymislyöntinsä livahtaa yli griinin, ja ilmoille kajahtaa ensimmäinen terävä voimasana. Koska vastustajakaksikon peli ei kuitenkaan kulje, sekä isällä että pojalla on kohta edessään putti, jolla Laineet veisivät reiän.
”No niin Pate, mää tässä munin kumminkin”, isä-Harri huikkaa pojalleen.
”Joo, joo, älä ny hualehdi. Paineen alla parhaimmillaan”, Patrik vastaa, upottaa puttinsa ja vie Laineet kahden reiän johtoasemaan.
Kierros etenee, ja Laineet hallitsevat ottelua. Isä ja poika heittävät jatkuvasti huulta toisilleen, lempeän pisteliäästi.
”Ei näitä!” Patrik Laine tiuskaisee isälleen, jonka lähestyminen pomppii maata pitkin muutamia kymmeniä metrejä eteenpäin. Tämäkin heitto on leikillinen, mutta sävystä on aistittavissa myös hienovarainen kehotus ryhdistäytyä.
Jetsien joukkueesta löytyy useita pelikavereita, joista osa pelaa lähes scratchin tasoituksella.
Nokia River Golfin kuudes reikä on lyhyt, 270-metrinen, alamäkeen lyötävä par-nelonen. Laineet johtavat ottelua selvästi, mutta ”Pate” ei ole irrottamassa jalkaa kaasulta.
”Ei lähdetä yhtään varmistelemaan. Ei tää mikään PGA Touri ole”, Laine huikkaa ja kiskaisee viheltävän draivin tiiltä matkaan. Lyönti on griinin mittainen, mutta aukeaa Laineelle tyypillisesti hieman oikealle.
Vaikka vakaan ja toistettavan lyönnin rakentamisessa riittää vielä töitä, lyöntien mitasta ei huippupeli jää enää kiinni. Varsinkin raudoilla golfia vasta kaksi vuotta pelannut Laine jättää monta meritoitunuttakin kilpapelaajaa lyöntipituuksissa taakseen. Kun jääkiekkotausta on yhtä vahva kuin Patrik Laineella, golfin haltuunotto käy tavallista helpommin – vaikka lämäristä jäisikin svingiin vähän jälkiä.
Yhdeksännen reiän tiille astuttaessa Laineet ovat ottelussa jo neljä ylhäällä, mutta Patrik lyö lisää puita uuniin.
”En ny haluis kehuu, mutta kolme kertaa oon tämän pelannu ja tehny joka kerta börön”, Laine heittää. Virne suupielillä on tuttu. Kujeilevasti vastustajaa haastava.
Sammumaton voitontahto
Vielä runsaat kaksi vuotta sitten Laine ei tullut edes ajatelleeksi, että ryhtyisi joskus pelaamaan golfia. Ensimmäisen kosketuksensa golfmailaan hän sai Kanadassa, Winnipeg Jetsin harjoitusleirin yhteydessä. Golf vei pian mennessään, ja nykyisin Laine ei vapaa-aikanaan paljon muuta viitsisi tehdäkään. Jetsien joukkueesta löytyy useita pelikavereita, joista osa pelaa lähes scratch-tasoituksella.
Oman tasoituksensa Laine on pudottanut kahdessa vuodessa jo neljääntoista. Lajin luontainen haastavuus vetää kilpailuhenkistä hyökkääjää puoleensa.
”Golfissa riittää aina haasteita ja siinä voi aina pelata paremm… v***u, kun mää näitten teitten kautta koko ajan pelaan!” väyläbunkkerista kakkoslyöntinsä vasemmalle tielle kiskaissut Laine keskeyttää kuvailunsa.
Kilpaileminen on hänellä verissä. Tappioita Laine on aina vihannut. Kova voitontahto ja halu näyttää omaa osaamistaan johtivat juniorijoukkueissa usein ongelmiin, mutta uraa läheltä seuranneiden mukaan Laine on ottanut ylilyönneistä opikseen. Laine nousi nuorena lahjakkuutena jo varhain Tapparan A-junioreihin ja raivasi tiensä SM-liigaan farmijoukkue LeKin kautta. Sitten kävikin jo kutsu NHL:ään, jossa hän otti välittömästi paikkansa maailman kiekkoeliitissä.
Maailmankuulu laukaus on kovan työn tulos
Laineet johtavat etuyhdeksikön jälkeen ottelua kolmella reiällä. Puolivälin kioskilla keskustelu kääntyy Patrik Laineen tavaramerkkiin, ilmiömäiseen laukaisutaitoon. Siinä Laine on maailman parhaita. Moni puhuu poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, mutta lukemattomia tunteja poikansa kanssa treenanneen Harri-isän mukaan siitä ei ole ensisijaisesti kysymys.
”Ei meillä mitään hokkus pokkus -temppuja ole ollut. Patella on vain ollut mieletön vimma ampua. Kun muut menivät harjoitusten tauolla juomaan, Pate jäi kentälle, ja laukoi parikymmentä kertaa. Laskin joskus, että Pate on tehnyt noin puoli miljoonaa ylimääräistä toistoa”, Harri Laine kertoo.
Se näkyy väistämättä. Samat harjoitukset käynyt, mutta 500 000 laukausta vähemmän ampunut joukkuekaveri ei kuro eroa umpeen, vaikka olisi miten lahjakas.
Patrik Laine nousi koko Suomen tietoisuuteen vuoden 2016 nuorten maailmanmestaruuskilpailuissa Helsingissä. Laineen, Sebastian Ahon ja Jesse Puljujärven muodostama niin sanottu PuLa-Aho-ketju dominoi otteluja miten tahtoi ja johdatti Suomen lopulta maailmanmestariksi. Seitsemän maalia iskenyt ja turnauksen tähdistökentälliseen valittu Laine jakoi maalipörssin voiton taisteluparinsa Auston Matthewsin kanssa.
Kissanristiäisiä
Menestys NHL:ssä on nostanut Patrik Laineen suosion pilviin. Hän on tällä hetkellä Suomen tunnetuimpia urheilijoita, minkä vuoksi hän on saanut tuntea myös julkisuuden varjopuolet. Laine vietti kesänsä Suomessa, mutta vienti on ollut ajoittain melkoista.
”Rauhassa en ole todellakaan saanut olla. Kaiken maailman kissanristiäisiä on ollut – niin kuin tällaisia Golflehden haastatteluja…”, Laine sanoo ja vilkaisee tutusti virnistäen.
Sitten hänen keskittymisensä kääntyy taas golfiin ja käynnissä olevan reikäpeli-otteluumme. Laine painaa golfauton kaasupoljinta eikä huomaa, kuinka hänen caddienään toimiva Siraisen 12-vuotias Iivo-poika jää kyydistä.
Rock-kentän yhdestoista reikä on veden ympäröimä haastava par-kolmonen, joka pelataan tänään 148 metrin mittaisena haastavalle lipunpaikalle griinin takaosaan. Laine iskee rautaysillään hätkähdyttävän korkealle sinkoutuvan lyönnin. Pallo laskeutuu kolmen metrin päähän lipusta. Birdie-putti lipuu ohi reiän, mutta reikävoitto irtoaa. Vastustaja alkaa olla jo sillassa.
Laineet pitävät henkeä yllä kuittailemalle jatkuvasti toisilleen, varsinkin poika isälleen. ”Ai, nyt ruvettiin pelaamaan pappagolfia?” ”Taasko mun pitää ottaa sut reppuselkään?” ”Mitä sää siellä ny huutelet, kun ei apu oo ennenkään kelvannut.” ”Kyllä sunkin vähän näihin talkoisiin pitää osallistua!”
Neljä reikää ennen loppua Laineet johtavat neljällä. Jokin toinen tiimi voisi ruveta johtoasemassa jo jäähdyttelemään, mutta eivät Laineet.
Tilanne kiristyy, kun voitamme Siraisen kanssa ensimmäisen pakkovoittoa vaativan reiän.
”Tää on ihan vitsi, Team Laine alkaa sulamaan! Kolme jäljellä ja johdetaan enää kolmella. Mää heitän tän draiverin järveen, ja nyt ruvetaan pelaan!” Patrik manaa.
Harri puolestaan ennakoi, että ottelusta voi tulla vielä jännittävä.
”Kunpa menis viimeiselle reiälle”, hän sanoo.
”Et rupee ny mitään neppaileen! Nyt katsotaan ollaanko tässä miehiä vai hiiriä”, Patrik vastaa isälleen.
”Mää teen ny paarin, ja se on hyvää yötä Kimmo”, hän vielä jatkaa eikä selvästi ole aikeissa venyttää ottelua enää reikääkään pidemmälle.
Lyön päivän parhaan draivini, mutta nuorempaa Lainetta se ei hetkauta. Hän poimii bägistään 52-asteisen wedgen ja iskee 125 metristä kahteen metriin. Luvattua par’ia ei tule, sillä Laine upottaa – tietenkin – birdie-puttinsa. Ainakin osin leikkimielinen ottelumme päättyy myhäilevien Laineiden 4/2-voittoon.
Suomen Joe Montana
Mutta eivät päivän kilpailut vielä siihen jää. Seitsemännentoista reiän tiillä Sirainen ehdottaa kahdenkeskistä lyöntipeliottelua viimeiselle kahdelle reiälle.
”Pääseekö mukaan?” Laine kysyy välittömästi. ”En tarvitse mitään tasoituksia.”
Käyhän se, mutta ei liene epäselvää, kuinka kisassa lopulta käy. Patrik Laine pelaa 18 reiän kierroksen lopulta yksi alle tasoituksensa, ja voittaa ryhmän muilta jäseniltä päivän aikana yhteensä kahdeksan green feetä ja kaksi viinipulloa.
Golf Digestin Walter Iooss Jr kirjoitti Golflehden elokuun numerossa siitä, miten baseball-legenda Joe Montana kuului niihin kavereihin, jotka päihittivät vastustajansa aina, oli laji mikä tahansa. Juuri nyt tulee mieleen eräs toinenkin kaveri.
Happy Gilmore löysi elokuvassa jääkiekkopettymystensä jälkeen golfista kutsumuksensa, mutta Laine ei pelilahjoistaan huolimatta sentään ole lajia vaihtamassa.
”Jos tää leipähommaa olis, niin kyllä nälkä tulis”, hän sanoo.
On tullut aika kiittää Iivo-caddieä, joka on ottanut koulusta päivän vapaaksi päästäkseen seuraamaan suuren idolinsa peliä. Laine ymmärtää hyvin, kuinka isosta asiasta Tapparan junioreissa kiekkoilevan Iivon kohdalla on kysymys.
”Olet ollut hyvä caddie. Hienosti oot homman hoitanut”, Laine sanoo.
Klubia kohti astelevan Harri-isän valkoiset tennarit ovat yltä päältä märän leikkuruohon peitossa. Lyönnit on lyöty, mutta pojan vinoilu isälleen ei lopu.
”Pitäiskö sun kuule pestä vähän kenkiä?”
baseball-legenda Joe Montana ???
Golfetikettiä myös sinne korvien väliin, please. Ei V-alkuisten eikä muidenkaan kirosanojen käyttö kuulu golfkentälle, ei kyllä muuallekaan. Ei edes ammattilaisille, on laji mikä tahansa. Merkkaa käyttäjänsä ja häiritsee muita.
Ikävä, että tuo piti tähän artikkeliin vielä kirjoittaa, minkä idolit edessä, sen nuoret (ja muut ihailijat) perässä.