Huiput leirillä Vierumäellä - Golfpiste.com

24.–31.5. - Live Scoring - Seuraa suomalaisten menestystä

[16][20]
KilpailuaSuomalaista
Henkilöt

Huiput leirillä Vierumäellä

Albert Eckhardt on viimeisten kuukausien aikana päässyt useasti harjoittelemaan Mikko Ilosen seurana. Keskellä Timo Rauhala.

Albert

”Sen takia me olemme täällä, ettei minun tarvitsisi aina ajaa niin pitkiä matkoja. Ja tällä hetkellä Cooke-kenttä on lisäksi erinomaisessa kunnossa, sateitten jälkeen vielä käytännössä kuiva” perusteli jalkaleikkauksestaan hyvin toipunut Mikko Ilonen tiistaina ja keskiviikkona pidetyn leirin järjestämistä Vierumäellä. Ilonen asuu Lahden keskustasta, josta matkaa Vierumäelle on alle puoli tuntia, Vanajanlinnaan ja Kytäjälle huomattavasti enemmän.

Ilonen suuntaa pian Hua Hiniiin harjoitusleirille. Perheen esikoislapsen syntymistä hän odottaa yhdessä Kati-vaimonsa kanssa tapahtuvaksi joulukuun alkupuolella.

”Uskon olevani joulukuun Suomessa. Ensimmäiset kisani pelaan näillä näkymin tammikuun lopulla tai helmikuun alussa”, hän jatkoi.

Timo Rauhala treenautti ja pelasi kivikovan nelikon kanssa. Keskiviikkona Rauhala pelasi Ilosen ja Eckhardtin kanssa täydet 18 reikää, Joonas Granbergille riitti yhdeksän reiän kiertäminen.

Minea

MIinea Blomqvist oli mukana vain tiistaina, hän lensi keskiviikkona Sisiliaan jossa käynnistyy perjantaina LET:n kisa.

”Minni oli varsin isolla asenteella ja sykkeellä mukana. Sitä oli mukava seurata”, luonnehti Rauhala, joka on valmentanut Blomqvistia pariinkin otteeseen vuoden 2007 alusta. Tällä hetkellä Blomqvsitin valmennuksesta vastaa Floridassa asuva Kevin Smeltz, joka lukeutuu myös Golf Digestin valmentajakaartiin ison veden takana.

Rauhala toimii Ilosen ja Eckhardtin lisäksi nykyään myös Joonas Granbergin henkilökohtaisena valmentajana.

Teemu Tyry

Lisää aiheesta

Tilaa Golfpisteen uutiskirje